Liisan loistokas paluu Ihmemaahan

Tim Burton ei paljoa esittelyjä kaipaa. Pienenä kertauksena sanottakoon, että Burton toi 1980–90-luvuilla omalaatuisella tyylillään ihastusta ja kummastusta elokuvamaailmaan sellaisilla elokuvilla kuin Batman, Saksikäsi Edward ja Ed Wood. Viimeksi hän ohjasi synkeän ja makaaberin version Sweeney Todd -musikaalista. Nyt on vuorossa Disney-piirrettynäkin aikanaan tehty Liisa Ihmemaassa 3D-versiona. Mikä seikkailu se onkaan!

Alice in WonderlandLiisa (Mia Wasikowska) on ehtinyt varttua parikymppiseksi, eikä muista ollenkaan käyneensä aiemmin Ihmemaassa. Hän ja äitinsä surevat poismennyttä isää, jolla oli luovia mutta hullunrohkeita bisnesideoita. Äiti haluaa Liisalle hyvän naimakaupan lordi Hamishin kanssa, mutta Liisaa ei yhtään nappaa seurapiirielämä eivätkä sen pöyhkeilevät ja tekopyhät ihmiset. Kesken suureksi kihlajaisjuhlaksi tarkoitettua puutarhakokoontumista Liisa näkee vilauksia housuihin pukeutuneesta kanista ja alkaa seurata tätä. Sitä seuraa tietysti putoaminen kaninkoloon ja sieltä Ihmemaahan.

Alice in WonderlandIhmemaassa Liisa tapaa kaikki tutut hahmot, Kaalimadon (äänenä Alan Rickman), Irvikissan (äänenä Stephen Fry), Hatuntekijän (Johnny Depp) ja tietysti Punaisen ja Valkoisen Kuningattaren (Helena Bonham Carter ja Anne Hathaway). Ihmemaan oraakkelissa kerrotaan, että Liisa on surmaava Punaisen Kuningattaren Pekoralisti-hirviön, ja näin vapauttava Ihmemaan ikuisesta orjuudesta. Liisa vain ei tunnista itseään tästä ennusteesta ja muutkin Ihmemaan asukit epäilevät tämän henkilöllisyyttä.

Burton on jälleen luonut tyylilleen uskollisen satumaailman, jossa mikään ei ole ihan yksinkertaista. Vaikka tarina on vanha ja tuttu, se on visuaalisesti kaikkea muuta kuin perinteinen fantasiakuvaus. Tietty burtonmainen nukkavieru synkkyys kehystää Ihmemaan maisemaa, mikä tekee elokuvasta vähän isompien ihmisten sadun. Ikäraja on sopivasti K11, eikä tätä perheen pienimpien tarvitse katsoakaan. Hyvyys ei ole absoluuttisen seesteistä, hahmoissa on uskottavaa luonnetta oikeudenmukaisuuteen pyrkimisessäänkin.

3D-tekniikka tukee kerrontaa perustellusti eikä liian osoittelevasti, vaikka onkin sanottava, että tähän mennessä James Cameronin Avatarissa kyseistä tekniikkaa on osattu hyödyntää kaikkein antoisimmalla ja hienoimmalla tavalla. Silti tuntuu, että tämän elokuvan olisi voinut katsella perinteiselläkin tekniikalla nautittavasti. Danny Elfmanin musiikki ja Colleen Arwoodin puvustus ovat taas kerran herkkua korvalle ja silmälle.

Alice in WonderlandHahmot ovat varsin onnistuneita. Burton on aina kuvannut ulkopuolisia ja jollain tapaa kummallisia hahmoja. Ohjaajan luottonäyttelijät Johnny Depp vinksahtaneena Hatuntekijänä ja Helena Bonham Carter isopäisenä Punaisena Kuningattarena ovat nappivalintoja. Kiinnostavia he ovat näyttelijöinä myös siksi, että he uskaltavat ja haluavat tehdä rooleja, joissa kauneus tai komeus eivät ole itseisarvo. Punainen Kuningatar on siloittelemattoman kova ja ilkeä ja Hatuntekijä mielenhäiriöinen ja vähän surkea, mutta molemmissa rooleissa on taitavaa komediaa ja nautittavaa antaumusta.

Alice in WonderlandEläinhahmot, kuten Bajardi-koira, Kani, murmelit ja siilit, ovat sympaattisia ja rutistettavan aidon tuntuisia. Liisaa näyttelevä Mia Wasikowska, joka muuten näyttää hurjan paljon nuorelta Gwyneth Paltrow’lta, on oikein tervetullut sankaritarroolissaan. On ihanan virkistyttävää nähdä nuori nainen seikkailuelokuvassa ratkomassa monien kohtaloa ilman suureellista egoilua tai machoa kasvutarinaa. Liisa on oikeudenmukainen, muttei kliseinen sankarihahmo. Hän ajattelee itse ja on uskottavan epäileväinen, mikä olisi suotavaa monen muun nykypäivän valkokankaan hahmon kohdalla. Narnian prinssit ja Percy Salamavarkaat tuntuvat Liisan rinnalla turhanpäiväisiltä ja epäkiinnostavilta hulmuhiuksilta.

Elokuvassa on hetkittäin ajelehtivuuden ja rytmittömyyden tuntu, mutta sen voi tulkita myös Burtonin tavaksi kertoa tarinaa ilman korostettuja seikkailudraaman käänne- ja ratkaisukohtia. Kokonaisuudessa löyhäily ei haittaa, sillä elokuva kyllä vie itsensä eteenpäin. Burton taitaa myös huumorin, englantilaiset arvonsa tuntevat seurapiiri-ihmiset ovat varsin hykerryttäviä ja Ihmemaan hahmot naurattavat vilpittömässä outoudessaan. Elokuvassa pohditaankin pikkuisen hulluutta tai hulluksi tulemisen mahdollisuutta. Lämpöisenä viisautena todetaan, että kaikki parhaat ovat aina hieman pöllähtäneitä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 18 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com