Frankenweenie valkokangas

Tim Burtonin matka animaation parissa ei ole ollut aina helppo. Alkuaikojen lyhytelokuvia lukuun ottamatta Corpse Bride (2005) on hänen ainut animaatio-ohjauksensa. Se ei kuitenkaan täysin vastannut katsojien odotuksia.

Tim Burtonin Painajainen ennen joulua (1992) katsotaan usein malliesimerkiksi Burtonin animaatiotyylistä, vaikka elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta ovatkin vastanneet muut. Visuaalinen maailma ja itse idea olivat lähtöisin Burtonin kynästä ja siksi Corpse Briden kohdalla pettymys oli suuri, kun samaan tasoon ei yllettykään. Nyt Burton on ohjannut animaation jo kertaalleen lyhytelokuvaksi tehdyn ideansa pohjalta. Miltei 30 vuotta alkuperäisen Frankenweenien (1984) jälkeen saapuu valkokankaille ohjaajan visiota vastaava kokopitkä animaatio.

Frankenweenien päähenkilöllä Victorilla ei ole montaa ystävää ja siksi lemmikkikoira Sparky on hänelle kaikki kaikessa. Kun Sparky sitten menehtyy äkillisesti onnettomuudessa, pojan suru on suuri. Tieteenopettajan ideoista inspiroituneena poika päättää tuoda koiransa sähkön avulla takaisin elävien kirjoihin. Uneliaan pikkukaupungin arkeen ei kuitenkaan sovi pieni sähköinen koira ja paniikki leviää nopeammin kuin tieto, mistä oikeasti on kysymys.

Tiede ja tietämättömyys ovat jälleen kerran Burtonin aiheena. Ennakkoluulottomat tieteentekijät saavat aikaan ihmeitä – ja palkaksi työstään he kohtaavat epäilyä ja pelkoa. Frankenweenie on samanlainen viaton luomus kuin Saksikäsi Edwardin (1990) Edward. Ymmärtämättömyys tuo mukanaan pelon, jota vastaan voi taistella ainoastaan tiedon avulla. Tiede ei kuitenkaan Burtonin käsittelyssä ole kaikkea ratkaiseva totuus, vaan ikuinen mysteeri. Kuten Päättömässä ratsumiehessäkin (1999), tiede voi ratkaista arvoituksia, mutta lopullisia vastauksia se ei pysty antamaan.

Ymmärtämättömyyden teema kulkee Burtonin elokuvissa punaisena lankana. Säntillisesti järjestetty esikaupunkialue on täynnä sääntöjä ja kieltoja. Sopeutuminen voi olla ongelma, jos kiinnostuksen kohteet eivät ole samat kuin muilla. Pitkälti Saksikäsi Edwardin idyllistä kaupunkikuvaa muistuttavassa New Hollandissa ei kysymyksille tai tuntemattomille asioille ole sijaa. Pelokkaat asukkaat itse osoittautuvat pelottavammiksi olioiksi kuin kuolleista herätetty koira. Elokuvasta löytyykin paljon yhteistä jo viime vuonna ensi-iltansa saaneen ParaNormanin (2012) kanssa.

Viittaukset Burtonin omiin töihin ovat voimakkaita, eivätkä ne jää ainoastaan hänen aiempiin elokuviinsa. Selkeitä kaikuja on nähtävissä myös hänen omituisesta ja hurmaavasta lastenkirjastaan The Melancholy Death of Oyster Boy and Other Stories. Kunnianosoituksia kauhuelokuville Frankenweeniestä löytyy reilusti. Sen viittaukset vaihtelevat vanhoista kauhuklassikoista modernimpaan hirviöelokuvaan ja vilahtaapa New Hollandin elokuvateatterin mainoksessa useita lapsia traumatisoinut Bambikin. Nostalginen mustavalkoisuus ja jopa 3D on toteutettu elokuvassa kauhuelokuvien viitoittamalla tavalla. Perinteinen kauhuelokuva Frankenweenie ei ole. Sen ilmapiiri on keveä ja täynnä kutkuttavan hauskoja yksityiskohtia.

Frankenweenie on elokuvana sellainen visuaalinen ja tarinallinen kokonaisuus, jota Tim Burtonilta parhaimmillaan osataan odottaa. Sen lempeä suhtautuminen kuoleman jälkeiseen elämään on täynnä hellyyttä ja aitoa tunnetta, mitä ohjaajan viimeaikaisista elokuvista on jäänyt kaipaamaan. Elokuvan tarinan voi myös nähdä mietintönä elokuvan luonteesta sähköisenä valona, joka pystyy säilyttämään jo kuolleet keskuudessamme.