Taiteen takana

Jotain on tapahtunut Tim Burtonille. Omalaatuisella tyylillä viehättänyt ohjaaja on jo vuosia haparoinut epäonnistumisten parissa. Liisa ihmemaassa (2010) ja Dark Shadows (2012) olivat elokuvia, joista Burtonin magia oli totaalisesti hävinnyt. Jäljellä oli eksentrinen tyyli vailla sydäntä.

Big Eyesin myötä jäljellä ei ole sitäkään. Burtonin kädenjälki on aina ollut elokuvissa selvästi paikannettavissa, mutta tositapahtumiin pohjautuvaa dokudraamaa ei miehen teokseksi meinaa edes tunnistaa. Elokuva on epäburtoneinta burtonia mitä valkokankaalla on koskaan nähty.

Big EyesTarina pohjautuu Margaret Keanen (Amy Adams) tapaukseen. San Fransiscossa taiteilijan uraa tehnyt nainen nousi esille isosilmäisiä lapsia ja eläimiä esittävillä tauluillaan. Töistä otti kuitenkin kunnian hänen silloinen aviomiehensä Walter Keane (Christoph Waltz). Kiista maalauksista johti lopulta yhteen aikakautensa ikimuistoisimmista oikeuskäsittelyistä.

Big Eyes ei ole ensimmäinen kerta, kun Burton rakentaa eräänlaista taiteilijan elämäkertaa. Miehen parhaimpiin elokuviin kuuluva Ed Wood (1994) oli humoristinen ja ymmärtävä kuvaus nykyisin kulttiarvoon nousseesta samannimisestä ohjaajasta. Mustavalkoinen teos oli oivallinen muotokuva henkilöstä, joka teki elokuvia puhtaasta intohimosta, vaikka taidot eivät siihen aina riittäneet. Burtonin lämmin ja ymmärtävä suhde päähenkilöön antoi elokuvalle paljon. Tämä henkilökohtainen lataus on kadotettu Big Eyesin kohdalla.

Big EyesUlkokohtaisesti tapahtumia kertaava elokuva ei löydä persoonaa paperinohuisiin henkilöhahmoihinsa. Kertojaäänellä varustettu elokuva tuottaa kaikesta vain pulleaa toisintoa, joka laahaa varsinkin keskivaiheilla. Naisen aseman kautta Margaretin hahmoon yritetään löytää jotain syvyyttä, mutta samalla päähenkilö luhistuu kärsivän yksinhuoltajan arkkityypiksi. Margaretin kääntyminen Jehovan todistajaksi ja maalaustyylin vaihdokset eri elämäntilanteiden myötä jäävät kokonaisuudessa lähinnä sivuhuomioiksi.

Walter on patologinen valehtelija, jonka ylle elokuva levittää kärkevästi ommeltua antagonistin viitaa. Kiusallisesti maneereissaan kelluva Christoph Waltz suoltaa dialogia purukalusto irvessä jokaista lausetta pitkittäen. Loppupuolen oikeussalikohtauksessa homma karkaa jo levottoman farssin puolelle, eikä pelkästään positiivisessa mielessä.

Big EyesParemmin kuin itse taiteilijaa Big Eyes ymmärtääkin taiteen luonnetta. Tässä lepää myös elokuvan suurin ansio. Pop-taiteen syntyaikoina vanhoillinen käsitys taiteesta alkoi murentua. Inspiraatio löytyi kulutustavaroista ja populaarikulttuurista. Elitistisen taiteen lokerikot murtuivat pala palalta.

Keanen maalaukset nousivat suosioon uusissa formaateissa. Niitä ostettiin postikortteina ja julisteina. Naisen taideteokset olivat osa varhaista postmodernia taideliikehdintää. Vanhan polven taidekriitikoille, joita elokuvassa edustaa John Canaday (Terence Stamp), Keanen työt olivat iso punainen vaate.

Big EyesNäkökulmat taidearvostuksen ailahtelevuuteen ja tekijän merkitykseen ovat varsin piristäviä. Taide muuttuu kauppatavaraksi, jota meklarina toimiva Walter osaa oikeaoppisesti myydä. Samaan aikaan kotinsa pimeässä huoneessa teoksia maalaava Margaret ei rahasta juuri välitä, mutta haluaisi kuitenkin itse edustaa töitään.

Henkilövetoisessa draamassa painotukset kallistuvat kuitenkin enemmän hahmoihin. Kun sivuhuomiot nousevat fokuksessa olevia henkilöitä kiinnostavammiksi, tuntuu myös elokuva oudon ristiriitaiselta. Tiedä sitten, kuinka paljon Weinsteinin tuotantoyhtiöllä on ollut sananvaltaa lajityypin valinnassa. Innostuksen puute Burtonin osalta on ainakin varsin läpinäkyvää. Ehkä Ed Woodin opit elokuvan tekemisen intohimosta voisivat olla paikallaan myös entiselle visionäärille.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks