Makeaa mahan täydeltä

Erikoinen suklaatehtailija Willy Wonka (Johnny Depp) päättää raottaa vuosikausia kiinni pysyneitä tehtaansa ovia ulkomaailmalle. Suklaalevyjen sisään piilotetaan viisi kultaista arpalippua. Hyväsydäminen Jali (Freddie Highmore) on yksi viidestä onnekkaasta lapsesta, joka lipukkeen löytää ja pääsee tutustumaan tehtaaseen. Tehtaan sisältä löytyykin kokonaan toinen todellisuus ja vihdoinkin vastaus arvoitukseen: kuka kaiken suklaan oikein valmistaa?

© 2005 Warner Bros.Ei ole mitenkään yllättävää, että juuri ohjaaja Tim Burton tarttui Roald Dahlin klassikkokirjaan Jali ja suklaatehdas. Miehet ovat selvästi hengenheimolaisia, kumpainenkin tunnettuja omaperäisestä tyylistään ja rakkaudestaan satuihin. Kirja on filmatisoitu aiemminkin ja vuonna 1971 valmistunut Willy Wonka and the Chocolate Factory nauttii nykyisin jonkinasteista kulttimainetta. Uusi versio on varmasti kuitenkin tarpeen, sillä monet sukupolvet eivät ole tarinaan tutustuneet.

© 2005 Warner Bros.Tim Burton on moderni satusetä, pehmogotiikan isähahmo ja ulkopuolisuuden ja erilaisuuden väsymätön tutkailija. Hänen aikaisemmat elokuvansa, kuten esimerkiksi Saksikäsi Edward (1990) ja Batman (1989) ovat pitkään edustaneet ohjaajansa klassisinta tuotantoa. Tyyli on ollut hyvin synkkä ja ahdistunut. Big Fish (2003) tuntui aloittaneen jonkinlaisen uuden suunnan, jota Jali ja suklaatehdas nyt jatkaa. Värit hehkuvat kirkkaina, musiikki raikaa ja kaiken yllä leijuu rakkaus ja toivo. Myöhemmin syksyllä ilmestyvä Burtonin animaatio Corpse Bride on taas ainakin kuvallisesti paluumatka menneeseen.

Burtonin hovisäveltäjän Danny Elfmanin sävellystyö on jälleen kerran ensiluokkaista. Elfman on mitä mainioin tunnelmanluoja, ja musiikki kuljettaakin tätä elokuvaa suuressa määrin. Tehtaan pienten työläisten, oompa loompien, esittämät laulut höystettynä hillittömillä koreografioilla ovat hykerryttävän hauskoja sisältäen samalla jokaiseen satuun kuuluvia moraalisia opetuksia.

© 2005 Warner Bros.Johnny Depp on Burtonin vakionäyttelijä ja jatkaa tällä hilpeällä roolisuorituksellaan Burtonin elokuvista tutun friikkikatraan kasvattamista. Eksentrisen, lapsiin nuivasti suhtautuvan Willy Wonkan rooli on kuin tehty Deppin olemukselle ja ilmeikkäille kasvoille. Myös kaikki lapsinäyttelijät tekevät todella mainiot roolisuoritukset, erityisesti Jalia näyttelevä Freddie Highmore on roolissaan uskomattoman viattoman ja kiltin oloinen.

© 2005 Warner Bros.Elokuvaa ei mitenkään voi luokitella "pelkäksi" lastenelokuvaksi. Se on tehokas aikuisten satu, mutta toimii varmasti todella hyvin myös lapsiyleisölle ja originaaliversion lisäksi teattereissa onkin myös suomeksi puhuttu elokuva. Ajatus suomeksi puhutusta versiosta tuntuu ensi alkuun suorastaan irvokkaalta, mutta toki sillekin tilausta ja yleisöä on.

Kokonaisuudessaan Jali ja suklaatehdas on kaikilta osa-alueiltaan hyvin toimiva elokuva. Ehkä pientä tiivistystä olisi paikoitellen ollut tarpeen tehdä. Burton on onnistunut luomaan lumoavan fantasiaseikkailun, joka yhdistää taitaen uusinta tekniikkaa viehättävän vanhakantaiseen elokuvakerrontaan. Ajoittain suorastaan hysteerisen psykedeelinen kertomus vaihtuu paikoitellen herkäksi ja liikuttavaksi kuvaukseksi unelmista, anteeksiannosta ja perheen merkityksestä, mutta meno ei silti taannu liian siirappiseksi, vaan mukana on koko ajan aimo annos tiettyä anarkiaa. Tätä herkkua voikin ahmia huoletta mielin määrin vailla pelkoa mahakivuista.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 9 henkilöä