Tragikomedia transkansallisuudesta

Suomalais-ruotsalaisena yhteisponnistuksena syntynyt, Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan pohjautuva elokuva Vadelmavenepakolainen kertoo Mikko Virtasesta, joka on lapsuudesta saakka ihaillut ruotsalaisuutta yli kaiken. Mikko voisi olla aivan tavallinen suomalainen mies, ellei kokisi olevansa kansallisuustransvestiitti, syntynyt väärään kansakuntaan. Mikko näet haluaisi olla aivan tavallinen ruotsalainen mies, medelsvensson sanan keskiverroimmassa merkityksessä. Mutta miten ryhtyä sellaiseksi, kun on syntynyt suomalaiseksi ja kasvanut Kouvolassa, kas siinäpä pulma.

Södertäljessä suomalaisille vanhemmille syntynyt ohjaaja Leif Lindblom oppi puhumaan ruotsia vasta leikkikoulussa, koska naapurit olivat pääasiassa suomalaisia. Myöhemmin koulussa muualta tulleet siirtolaiset olettivat vaalean Lindblomin edustavan ruotsalaista kantaväestöä. Lindblomilla on siis hyvä kokemuspohja ymmärtää kulttuurillista hämmennystä, jota elokuvan päähenkilö Mikko tuntee. Ja mikä on sen parempi kulttuurillisen identiteetin mittari kuin jääkiekko, jota Mikko elokuvassa lapsena katselee, ollen tietenkin Ruotsin puolella. Mikon isä opettaa, että ennemmin kannustetaan vaikka Neuvostoliittoa.

Lindblom muistaa hyvin oman lapsuutensa hämmennyksen sen seikan edessä, että Ruotsi oli todella hyvä miltei kaikessa mihin ryhtyi, vaikkei suomalainen ei sen menestyksestä voinutkaan riemuita täysin rinnoin tai ainakaan avoimesti. Kateuden sekaista ihailua ei kuitenkaan voinut estää. Lapsikin osasi ihmetellä, miksi Suomi olisi muka niin ylivertainen maa, kun asuttiin kuitenkin Ruotsissa.

Aina puhuttiin kuinka täydellinen maa Suomi on. Mutta miksi me sitten asuimme Ruotsissa? Oma reaktioni oli vähän kuin Mikollakin. Olin enemmän ruotsalainen kuin ruotsalaiset.

Menetetty kansankoti

Lindblom luki tuottaja Ilkka Matilan hänelle lähettämän Vadelmavenepakolaisen ensin ruotsiksi kahdessa päivässä ja sen jälkeen myös suomeksi hieman hitaammin, ja piti kirjasta erittäin paljon. Suurin ongelma kirjaa käsikirjoitukseksi muokatessa oli ohjaajan mukaan se, että nykypäivän ruotsalaiset eivät enää ymmärtäisi ja tunnistaisi kirjan päähenkilön Mikko Virtasen palvomaa Folkhemmetiä – koska sitä ei enää ole.

Lindblom muokkasi käsikirjoitusta kirjailija Miika Nousiaisen kanssa, joka oli aktiivisesti mukana kuvaustenkin aikana. Myös Mikkoa esittävä näyttelijä Jonas Karlsson osallistui käsikirjoitusprosessiin. Ohjaaja halusi näyttää Nousiaiselle nyky-Ruotsia, joka eroaa Kansankoti-Ruotsista kuin yö ja päivä, ja vei tämän kierrokselle urbaaniin ja monikulttuuriseen Ruotsiin.

Ohjaajan mukaan kaikki hyvät tragikomediat syntyvät ihmisenä olemisen vaikeudesta, siitä miten elää tätä elämää. Mikon tragedia elokuvassa on väärä kansallisuus, johon hän on syntynyt. Elokuva ja kirja käsittelevät Mikon tragediaa huumorin keinoin. Ehkäpä Ruotsin tragedia on, ettei se enää tunnista ideologisia juuriaan, mikä on tietenkin tragikoomista jos mikä.

Mikko on idealisti ja näkee Ruotsin sellaisena kuin se oli 40 vuotta sitten, ja ruotsalaiset eivät ymmärrä tätä.

Elokuvassa on kohtaus, jossa Mikko pääsee saarnaamaan ruotsalaiselle yleisölle kansankodin hengestä ja suuresta idolistaan, kansankoti-ideologian isästä Per Albin Hanssonista sekä ideologian myöhemmästä kehittäjästä Tage Erlanderista. Yhteishenkeä kohottavaksi tarkoitettu ylevä puhe ei kuitenkaan uppoa yleisöön Mikon odottamalla tavalla, vaan todelliset medelsvenssonit tuijottavat Mikkoa suu auki ymmärtämättä mistä tämä vaahtoaa.

Tein sen niin, että kaikki ruotsalaiset vain katsovat, että mistä helvetistä se puhuu.

Kansallisia eroavaisuuksia

Kirjassa esiintyvää kansankoti-Ruotsia ei siis enää ole, ja siksi se piti häivyttää elokuvan käsikirjoituksesta. Sen sijaan ohjaaja halusi sisällyttää elokuvaan viittauksia turvallisuusriippuvaisesta kansakunnasta, sillä juuri sellainen Ruotsista on Lindblomin mukaan tullut, ja ruotsalaisista turvallisuusnarkkareita. Elokuva viljelee myös ruotsalaisia stereotypioita suomalaisista, sillä ne purevat ruotsalaiseen yleisöön, samoin kuin stereotypiset kärjistykset aina ja kaikesta neuvottelevista ruotsalaisista uppoavat suomalaisiin.

Eräs suomalaisia ja ruotsalaisia erottava tekijä on taatusti kieli. Jopa ruotsia äidinkielenään puhuva suomalainen erottuu varmasti joukosta puhetapansa perusteella.

Pääosaa eli Mikkoa esittävä Jonas Karlsson opetteli puhumaan jonkin verran suomea rooliaan varten, mutta myös puhumaan ruotsia niin kuin suomalainen sitä puhuu, ja juuri tämä oli ohjaajan mukaan Karlssonille vaikeinta. Harjoitteluun ei jäänyt liiemmälti aikaa, joten oli hyvä, että näyttelijät tulivat kuvauksiin hyvin valmistuneina. Leif Lindblomin oma elokuvasuosikki on Mike Leigh´n Salaisuuksia ja valheita (Secrets and Lies, 1996), jota varten Leigh harjoitteli näyttelijöiden kanssa jopa kuusi kuukautta ennen kuvausten alkua. Lindblomilla ei Vadelmavenepakolaisessa ollut mahdollisuutta samaan.

Lue myös