Maailmanvallankumouksen edustajien jäljillä

Saksassa ja Suomessa freelance-elokuvaohjaajana työskentelevä Kirsi Marie Liimatainen viimeistelee dokumenttielokuvaa siitä, mitä hänen kanssaan 1980-luvun lopussa Itä-Berliinissä opiskelleet ajattelevat tänään.

20-vuotias Kirsi Marie Liimatainen lähtee vuonna 1988 Itä-Berliiniin vuoden kestävälle kurssille Wilhelm Pieck -nuorisokorkeakouluun. Koulun oppilaat tulevat yli 80 maasta rautaesiripun molemmilta puolilta. Heitä yhdistää toivo paremmasta maailmasta ja valmius taistella sen puolesta.

Kesällä kurssi päättyy ja opiskelijat hajaantuvat maailmalle. Marraskuussa 1989 Berliinin muuri murtuu.

24 vuotta myöhemmin elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimatainen matkustaa Nicaraquaan, Etelä-Afrikkaan, Chileen, Boliviaan, Libanoniin, Saksaan ja Suomeen tavatakseen entiset opiskelutoverinsa. Työn alla on dokumenttielokuva Comrade, Where Are You Today?

Kirsi Marie Liimatainen valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta vuonna 1993 ja on tullut tutuksi näytellessään tv-sarjoissa, teatterissa ja elokuvissa 1990-luvulla, muun muassa sarjassa Elämän suola (1996–98, uusintana 2000–2001).

”Yhdessä voidaan tehdä jotain”

Kirsi Marie Liimatainen on pispalalaisen työläisperheen kasvatti. Poliittiset lehdet, laulut ja vaput tulivat hänelle tutuiksi.

Isoäitini opetti, että kaikki ovat samanarvoisia. Hän opetti avarakatseisuuteen ja moderniksi kansainväliseksi ihmiseksi. Sain hyvän itsetunnon. Opin isovanhemmiltani ja pioneereista myös solidaarisuutta ja uskoa ryhmän voimaan.

Liimatainen oli 1980-luvulla mukana monenlaisessa poliittisessa toiminnassa ja alkoi yhä enemmän miettiä vasemmistolaisuutta ideologiana.

Mielestäni olin tyypillinen sen ajan hengessä kasvanut työläisnuori. Se oli myös ”uudenlaisen vasemmiston” aikaa, sillä perestroika ja glasnost toivat lupauksen uudesta ja paremmasta sosialismista.

Tunsin tietysti historian ja silloisen poliittisen tilanteen, mutta Marxia en ollut lukenut. Se oli suurin syy siihen, miksi hain opiskelijaksi kansainväliseen Wilhelm Pieck -nuorisokorkeakouluun. Vuonna 1988 sinne ei enää ollut kovaa tungosta.

Ei sen tällainen pitänyt olla

Joka vuosi tämä mammutti-masiina valisti marxismi-leninismin teoriaa ja käytäntöä 400 oppilaalle. Puolet heistä tuli omasta maasta ja puolet ulkomailta: yli 80 maasta.

Vuosi koulussa ja DDR:ssä muuttivat elämäni.

Opiskelu ja vapaa-aika oli hyvin byrokraattisesti järjestetty, mutta omatoimisesti vuodesta sai paljon irti. Liimatainen tutustui Itä-Berliinin nuoriin, jotka vähät välittivät sosialismista. Arki ahdisti heitä.

He eivät voineet käsittää, että olin tullut vapaaehtoisesti DDR:ään ja kuljetin Leninin tekstejä repussani (maanantain läksy). He halusivat länteen.

Kokemus reaalisosialismista oli lopulta kova paikka Liimataisellekin. Sosialistinen unelma olikin jäykkä ja byrokraattinen kansalaistensa rajoittaja. Se alkoi ahdistaa myös häntä. Koulun ilmapiiri, ajatustenvaihto ja ystävyys muista maista tulleiden nuorten kanssa sekä kansainvälinen solidaarisuus kuitenkin osoittivat hänelle, että sosialistinen idea ja vasemmistolaisuus olivat oikein.

Toivoin myös, että muuttaisin maailmaa taiteen keinoin.

Nyt voin tehdä elokuvan

Suomeen palattuaan Liimatainen aloitti näyttelijäntyön opinnot syksyllä 1989.

Kun Berliinin muuri murtui ja Saksat yhdistyivät, Liimataisen oli vaikea pitää kiinni lapsuuden onnellisista kuvista vasemmistolaisuuden suhteen: yhteisöllisyydestä, solidaarisuudesta ja tasa-arvosta, kun lehdet täyttyivät entisten sosialistimaiden epäkohtien ja valtapelien paljastuksista.

Hän etsi poliittisen aktiivisuuden muotoa teatterista ja myöhemmin elokuvasta.

Pidin näyttelemisestä, mutta minua kiinnosti suurempi kokonaisuus, mikä tarinan kertomiseen elokuvassa liittyi. Hain berliiniläiseen Potsdam-elokuvakorkeakouluun vuonna 1999. Lähdin pääsykokeisiin Lahden kaupunginteatterin esityksestä. Pääsykokeissa yritin ymmärtää tehtävät sanakirjan avulla. Kun sain tiedon pääsystäni, laitoin tavarani kellareihin ja myin ne kirpputorilla. Aloitin opinnot syksyllä 1999.

Minusta tuli maailmankansalainen: opiskelin Saksassa ja olin stipendiaattina muun muassa Ranskassa ja Hollannissa tai matkustin esittelemään projektejani elokuvafestivaaleille.

Kun valmistuin vuonna 2006, ajattelin, että nyt voin toteuttaa unelmani elokuvasta, jonka halusin tehdä jo ollessani näyttelijä. Olin usein miettinyt, missä kaikki ympäri maailmaa lähetetyt maailmanvallankumouksen edustajat olivat. Ja kuinka löytäisin heidät?

 Alkoi haastava projekti: Comrade, Where Are You Today?

Julkisuus pelottaa

Dokumenttielokuvan yksi haaste on ollut Pieck-nuorisokorkeakoulun salainen luonne, sillä monet opiskelivat siellä peitenimen ja identiteetin turvin, turvallisuussyistä. Chilessä oli vallalla sotilasjuntta ja Etelä-Afrikassa rasistinen hallitus. Kun Liimatainen etsi opiskelutovereitaan, vastausten saaminen oli usein vaikeaa.

Monet Pieckissä opiskelleet eivät halua julkisuuteen. Siksi en voinut haastatella oman vuosikurssini suomalaisia. Kotikaupungistani Tampereelta löysin kolme muuta siellä aiemmin opiskellutta, joita haastattelin.

Lopulta hän pääsi muidenkin opiskelutovereidensa jäljille.

Comrade, where are you today? Missä olet tänään, toveri? Sen haluan elokuvallani kysyä.

Bolivian presidenttikin mukana

Liimatainen kuvasi elokuvaansa Suomessa, Saksassa, Etelä-Afrikassa, Libanonissa, Nicaraquassa, Chilessä ja Boliviassa.

Haastattelin muun muassa Bolivian presidenttiä Evo Moralesia ja Denis Goldbergia, joka tuomittiin Nelson Mandelan kanssa Rivonia-oikeudenkäynnissä 1963–64.

Pienelle Ilanga Films -tuotantoyhtiöllemme oli suuri saavutus viedä kuvausmatkat seitsemässä maassa kunnialla päätökseen. Ilman työryhmän ja ystävien tukea emme olisi siinä onnistuneet.

Liimatainen on työstänyt elokuvaansa aina, kun se on ollut taloudellisesti mahdollista. Elokuva on parhaillaan jälkituotannossa. Sen rahoitus on ollut vaikeaa ja taloudelliset resurssit ovat olleet vähissä. Etenkin arkistomateriaali ja poliittisten laulujen käyttöoikeudet ovat olleet suuri menoerä. Elokuva etsikin lisärahoitusta joukkokeräyksen avulla saksalaisilla Startnext-sivuilla.

Entä tänään, toveri?

Kun tapasin koulun entisiä opiskelijoita, kommunistisen puolueen entisiä puheenjohtajia tai tunnettuja vapaustaistelijoita, huomasin, että he kaipasivat keskustelua vasemmistoliikkeestä eilen ja tänään. Virheistä mutta myös saavutuksista ja tämän päivän haasteista: jatkuvasta kuluttamisesta ja epätasa-arvosta.

Monet Pieck-koulussa opiskelleet kokevat, ettei heillä ole enää mahdollisuutta toimia vasemmisto- tai kommunistipuolueissa. Siksi he valitsevat puolueettomuuden ja yrittävät toteuttaa arkipäivässään niitä arvoja, jotka olivat heille sosialistisessa ideologiassa tärkeitä. He ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että maailma on vielä tänä päivänäkin epäoikeudenmukainen – uudenlaisella vasemmistolla olisi siis tilausta.

Ohjaajan mietteitä

Tekoprosessi on ollut erityisen haastava, koska suuri osa työtehtävistä ei ole ollut niitä varsinaisia ohjaajan työtehtäviä. Olen ohjaaja-tuottajana käynyt kaikissa rahoitusneuvotteluissa, esitellyt viidessä minuutissa projektin mahdollisille rahoittajille, jännittänyt saadaanko lentoyhtiö mukaan sponsoriksi, tehnyt kuvaussuunnitelmia laskin kädessä, pohtinut mistä voimme tinkiä kuvauskaluston suhteen ja miettinyt mihin majoitukseen on varaa. Kun kuvausmatkoilla ei ollut varaa maksaa apulaisohjaajalle tai kuvaussihteerille, kaukomaiden reissut tehtiin niin, että päivisin kuvattiin ja illalla kun kuvaaja ja äänittäjä menivät nukkumaan, minä tein kuvaussuunnitelmia ja hoidin muita tehtäviä.

Ehdin silti toteuttaa myös varsinaista ohjaajan toimenkuvaa. Luin paljon poliittista kirjallisuutta, katsoin dokumentteja inspiraation saamiseksi ja tein taustatutkimusta arkistoissa.

Koko prosessi on antanut minulle niin paljon! Olen oppinut paljon maiden historiasta taustatutkimusta tehdessäni, kuvatessani ja haastatellessani. Elokuvaa leikatessamme olemme käyneet vielä uuden vaiheen läpi valitessamme arkistomateriaalia. Kun katsoo arkistofilmejä, ymmärtää, miten maailmanpolitiikka on aina hallinnut tavallisten ihmisten elämää.

Seuraavan elokuvan suhteen toivon, että emme enää joudu tekemään sitä low budget -budjetilla vaan voin keskittyä enemmän ohjaamiseen.

Startnext-joukkokeräys oli jännittävä kokemus. Hermoilimme, olimmeko laittaneet tavoitesumman liian korkealle ja menetämmekö lopulta kaiken, kuten sääntöihin kuuluu.

On ollut kiinnostavaa seurata, miten elokuva ja sen teema otetaan vastaan. Ihmiset ovat olleet liikuttuneita nähdessään elokuvan esittelyn. Negatiivista palautetta on tullut erityisesti Suomesta – vanhaan tyyliin, johon totuin jo koululaisena ollessani vappumarssilla tai pioneeripaita päällä liikenteessä.

Siksi on hyvin tärkeää, että elokuva valmistuu. Se tarjoaa paljon erityisesti nykyisille ja entisille vasemmistolaisille sekä heille, jotka nuoruudessaan paransivat maailmaa ja uskoivat että sitä voi muuttaa.

Elokuva kertoo tavallisista ihmisistä, jotka halusivat muutoksia omassa maassaan, kohentaa elinolosuhteitaan ja taistella vääryyttä vastaan. Se tarkastelee uskoa vasemmiston voimaan yksilön näkökulmasta ja siitä näkökulmasta, että sosialistisella ideologialla oli ja on oikeutuksensa sellaisenaan, erillään valtioiden valtapolitiikasta.

Se haluaa myös herättää katsojat miettimään nykyhetkeä, sillä loputon kuluttaminen ja neoliberalistinen vapaa markkinatalous ei voi olla vastaus tämän hetken haasteisiin. Kuten elokuvan bolivialainen protagonisti sanoo: ”Jos kolmannen maailman ihmiset kuluttaisivat samassa mittasuhteessa kuin eurooppalaiset ja länsimaat, niin luonnon tasapaino järkkyisi entisestään. Vastaus ei kuitenkaan voi olla se, että kolmannen maailman ihmisten tarpeet ja elintaso pidetään tarkoituksellisesti edelleen matalalla. Länsimaiden ihmisten pitää muuttaa asenteitaan, se on ainoa ratkaisu.”

Nähdään myös Suomessa

Comrade, Where Are You Today? esitetään Saksassa elokuvafestivaaleilla ja kaupallisessa levityksessä. Suomessa asiasta on neuvoteltu, ja YLE esittää dokumentin myöhemmin. Päätuottajana on Liimataisen tuotantoyhtiö Ilanga Films ja osatuottajana suomalainen Making Movies.

www.startnext.de/en/comrade
www.ilangafilms.com

 

Kirsi Marie Liimatainen on ohjannut perheväkivallasta kertovan elokuvan Festung/Fortress (2011). Suomessa on esitetty elokuvat Modlicha (2001), Keväthymni (2003) ja Sonja (2006) sekä tv-sarja Alavilla mailla hallanvaara (2011). Hän on ollut stipendiaattina muun muassa Cannesin elokuvajuhlien residenssissä ja Berliinin taiteiden akatemiassa.

Lue myös