Rooleja, taantumista ja vanhoja valtasuhteita

Jenni Toivoniemen ohjaama Seurapeli kertoo siitä, kuinka joukko ei-enää-niin-nuoria aikuisia matkustaa idylliselle saarelle juhlimaan päähenkilö Mitzin 35-vuotissyntymäpäivää. Tämän kehyskertomuksen kautta elokuvassa käsitellään päähenkilöiden välisiä rooleja ja valta-asetelmia, sekä ihmisen luontaista taipumusta nostalgiaan.

Seurapeli on ohjaaja-käsikirjoittaja Toivoniemen ohjaama ensimmäinen pitkä elokuva. Toivoniemen parittelevat rotukissat huomattiin jo Sundancessa vuonna 2013, kun ohjaajan lyhytelokuva Treffit palkittiin tunnetun festivaalin parhaana lyhyenä fiktioelokuvana. Vuonna 2019 ensi-iltansa sai huomiota herättänyt seitsemän ohjaajan yhteystyönä valmistunut sukupuolittunutta häirintää käsittelevä Tottumiskysymys.

Imagen haastattelussa (6/2020) Toivoniemi toteaa jokaisen ensi-iltaan päätyvän hyvän suomalaisen elokuvan olevan ihme. Myös Seurapeliä tehtiin vuosia ja Toivoniemi kertoo elokuvan rahoittamisen olleen hankalaa.

Halusin tehdä elokuvan, jossa on altmanilaisittain paljon henkilöhahmoja ja keskiössä ovat ihmisten väliset roolit ja valtasuhteet.

Pääosassa henkilöhahmot

Seurapelin hahmogalleriaan kuuluu joukko ulkoisesti päteviä ja varsin hyvin elämässään toimeen tulevia aikuisia. Ulkoisesta menestyksestä huolimatta paluu saarelle ja omasta menneisyydestä muistuttavien ystävien pariin tuo hahmoissa nopeasti esiin sisäisiä ristiriitoja ja vanhoista asetelmista muistuttavia toiveita ja kaunoja. Asetelma on tuttu monen nuoren aikuisen elämästä. Nämä ovat juuri niitä viikonloppureissuja, joiden aikana erotaan ja rakastutaan.

Nykyisen kaltainen oman nuoruuden pitkittäminen on samalla etuoikeus, mutta toisaalta myös pätkätyösukupolven maailman kuuluva ilmiö.

Toivoniemi kertoo, että Seurapelin tarinaa kirjoitettaessa esiin nousi ajoin kiusauksia vetää överiksi ja kirjoittaa versio, jossa maailma on liekeissä. Tätä maailmanlopun teemaa Seurapelissä sivutaankin etäisesti, mutta Lars von Trierin Melancholia-elokuvan henkisille kierroksille elokuvassa ei lähdetä. Vaikka elokuvan hahmot pyrkivät ratkomaan omia ristiriitojaan on käsikirjoitus pohjattu varsin aikuiseen realismiin.

Muutos on hidasta

Yhtenä teemana Toivoniemi pohtii sitä, kuinka paljon yhdessä viikonlopussa ylipäätään voi muuttua. Varsin tarkkanäköisesti elokuvassa tuodaan myös esille se, kuinka helposti tutut ympäristötekijät vetävät aikuiset ihmiset takaisin omiin nuoruuden rooleihin.

Lapsuuden kaverit ja alkoholi tuovat mukanaan regression, Toivoniemi toteaa.

Seurapelin miljöö on suomalainen, joskin kenties yläluokkainen sellainen. Toivoniemi ei kuitenkaan lähde nimeämään elokuvalle esikuvia suomalaisten elokuvien joukosta.

Olen saanut elokuvasta palautetta, jonka mukaan Seurapeli ei niinkään tunnu suomalaiselta elokuvalta, vaan pikemminkin tanskalaiselta. Käsikirjoitusta on puolestaan kuvailtu ranskalaisen oloiseksi.

Saaressa pelataan pesäpalloa ja juodaan viinaa, mutta muuten ollaan kaukana Kahdeksan surmanluotia -henkisten suomikuvausten tunnelmasta. Sosiaalisen luokan teema on Toivoniemen mukaan elokuvassa mukana tapahtumien taustalla, huumorilla tarkasteltuna. Seurapelin maailmassa on ohjaajan mukaan tsehovilaista henkeä.

Onhan se huvittavaa, että näissä settingeissä puhutaan vallankumouksesta.

Entä tulevatko Seurapelin hahmot aikuistumaan? Ohjaaja Jenni Toivoniemen mielestä olisi ihanaa päästä ohjaamaan elokuvalle jatkoa, jossa elokuvan hahmoja tarkasteltaisiin 10 vuoden kuluttua. Samalla Toivoniemi kuitenkin tiedostaa elokuvan roolihahmojakin vaivaavan keskeneräisyyden ja muutoksen hitauden.

Kaikki sukupolvet huomaavat vuorollaan, että aikuisuus on harha.

Lue myös