Unien ja tunteiden maailmoissa

Säiden pimentyessä ja iltojen kylmentyessä festivaalikokemus siirtyy televisioon. Yle Teema -kanavalla ja verkossa Yle Areenassa 16.–20.11. järjestettävä Teeman elokuvafestivaali sukeltaa klassikko- ja uutuuselokuvissaan unien ja tunteiden täyttämiin maailmoihin hyvän musiikin säestyksellä.

Vuodesta 2012 lähtien järjestetty festivaali on jo ehtinyt muodostua jokavuotiseksi perinteeksi, joka korostaa suomalaisten suoratoistopalveluiden laatuvertailussa ylivoimaisen Areenan laajaa ja kansainvälisestikin monipuolista elokuvatarjontaa. Esitettävien elokuvien lisäksi festivaalilla nähdään esitettävien elokuvien merkitystä ruotivia studioympäristössä kuvattuja Elokuvataivaassa-keskusteluja.

Festivaalin avaa tanskalaisen nykyelokuvan kirkkain kärki Thomas Vinterbergin maailman valloittanut Yhdet vielä (Druk, 2020). Lukion opettajina työskentelevät ja keski-iän kriisejään potevat miehet (mm. Mads Mikkelsen ja Thomas Bo Larsen) päättävät kokeilla psykologi Finn Skårderudin teoriaa, jonka mukaan ihmisen potentiaali on parhaimmillaan pienessä humalassa. Tästä seuraa tietenkin hauskoja sattumuksia sekä koskettavaa draamaa.

Amerikkalaisen alitajunnan tulkkina ja tulkintoja pakenevana hulluna nerona taiteessaan tunnettu David Lynch saapuu Suomeen muutenkin kuin Infinite Deep -näyttelynsä muodossa. Hänen arvostetuimpiin kuuluvassa teoksessa, Twin Peaks henkisestä televisiosarjasta elokuvamuotoon transformoituneessa Mulholland Drivessa (2001) Hollywoodin unelmakaupungin synkässä alitajunnan virrassa harhailevat lumoavat Naomi Watts ja Laura Harring.

Festivaalilla nähdään myös ranskalaisen viimevuosina kovassa nosteessa olleen ja naiskuvauksiin erikoistuneen Céline Sciamman elokuvien double bill sekä Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille un feu, Ranska 2019) että Maja lapsuuden reunalla (Petite maman, 2021). Lähtökohdiltaan nämä kaksi luonnon kehystämää ja rajatun tilan draamaa eivät voisi olla erilaisempia, mikä on niiden suurin rikkaus.

Suomessa festivaalien ulkopuolella näkemätön Quo vadis, Aida? (2021) tarttuu Ukrainan sodan myötä jälleen surullisen ajankohtaiseen aiheeseen dramatisoiden Bosnian sodan aikana toteutetun Srebrenican joukkomurhan. Äidin ja YK:n kääntäjänä toimivan opettajan Aidan kautta kerrottu tarina paljastaa ihmisen kykeneväisyyden pahuuteen sekä toimii voimakkaana sodan julmuuksien vastaisena puheenvuorona kysyen Aidan hahmon kautta, mihin suuntaan ihmiskunta on sodanlietsonnallaan menossa.

Tieteiselokuvaa on tarjolla hyvin erityyppisten elokuvien kautta. Kasariklassikko John Carpenterin ja Kurt Russelin tunnistettavin yhteistyö Pako New Yorkista (Escape from New York, 1981) nousi B-luokan kasari-eksploitaatiosta kulttimaineeseen ja genrensä imitoiduimmaksi edustajaksi erityisesti italoelokuvien piirissä. Andrei Tarkovskin tulevaisuuskuvaa vain lähtökohtana ihmisyyden tutkiskelulle käyttävä Solaris (Soljaris, 1972) taas on meditatiivinen kokemus mystiselle planeetalle matkaavien ihmisten mieliin sekä symbolismiin elämästä, kuolemasta ja uskonnosta.

Kuoleman kohtaamista ja tuonpuoleisen jälkeistä käsitellään Hirokazu Kore-edan varhaisessa japanilaiselokuvassa Elämän jälkeen (Wandafuru raifu / After Life, 1998). Areenassa jo nähtyä klassikkoa Musta narsissi (Black Narcissus, 1947) hienosti täydentävä Kysymys elämästä ja kuolemasta (A Matter of Life and Death, 1946), jossa pommikoneensa putoamisen jälkeen lentäjä Peter Carter (David Niven) pelastuu kuolemaa uhmaten taivaspaikalta. Tämä herättää niin toisten kuolleiden kuin elävienkin kiinnostuksen huipentuen elokuvahistorian viihdyttävämpiin kuuluviin oikeudenkäynteihin taivaallisten portaiden huipulla.

Toisenlaiseen upean kirkkaissa Technicolor -väreissä loistavaan ja Ranskan Algeriassa käymän sodan kauhuille eskapismia tarjoavaan vaihtoehtoiseen musikaalin maailmaan, jossa laulaminen on arkipäivää, päästään Cherbourgin sateenvarjoissa (Les Parapluies de Cherbourg, 1964). Visuaalisen puolensa lisäksi myös tarina sateenvarjomyyjä Genevièven (Catherine Deneuve) ja automekaanikko Guyn (Nino Castelnuovo) traagisesta rakkaudesta vetää mukaansa hyvän musiikin pariin sekä liikuttaa syvästi.

Laulamisen lisäksi musiikista kertovaa elokuvaa ei ole myöskään unohdettu Martin Scorsesen innovatiivisesta yhden illan aikana kuvatusta klassista rockia edustavasta konserttitaltioinnista The Band: The Last Waltz (1978). Musiikki dokumentteja taas edustavat yhden yhtyeen matkasta päätöskonserttiaan kohtia kertova restauroitu Depeche Mode: 101 (1988) sekä Itä-Saksan lahjoja maailmalle esiintuova ja syntetisaattorin salat paljastava Subharchord – tulevaisuus jota ei tullut (Subharchorden: en fremtid som aldri kom, 2021).

Kaikki elokuvat esitetään Yle Teemassa ja ne ovat katsottavissa myös Yle Areenassa 16.11. alkaen.

Lisätietoa ja ohjelmisto festivaalin kotisivulla.