Short is Sweet – lyhyt on kaunista, kuten Tampereella tiedetään

Tampereen elokuvajuhlat, tuttavallisemmin Filkkarit, on yksi Euroopan tärkeimmistä, suurimmista ja kauneimmista lyhytelokuvafestivaaleista. Perinteisesti filkkarien ohjelmisto rakentuu kotimaisesta ja kansainvälistä kilpailusta sekä monipuolisista teemasarjoista, jotka esittelevät lyhytelokuvia kaikkialta maailmasta. Festivaaliviikolla piisaa myös oheisohjelmaa pilvin pimein: iltaklubeja, varjotapahtumia, seminaareja, työpajoja ja keskustelutilaisuuksia niin alan ammattilaisille kuin suurelle yleisölle.

7.–11. maaliskuuta 48. kerran järjestettävä Tampereen lyhytelokuvafestivaali tuo kevään ja projisoidun kulttuurin valon Pirkanmaan elokuvateatterisalien pimeyteen. Tarjolla on tuttuun tapaan runsas ja kiehtova kattaus lyhyttä, pitkää, dokumentti- ja animaatioelokuvaa elokuvakulttuurinnälkäiselle festivaalivieraalle. Näytöksiä on eri festivaalisaleissa viitenä päivänä reilusti yli sata. Arvostettujen kilpasarjojen ohella tämän vuoden festivaalia teemoittavat muun muassa itsenäisyyttään juhliva Viro, Puolan lyhytelokuva, Queerscenes- ja Māoriland-erikoissarjat.

Made in Estonia 100 on Viron satavuotisjuhlien kunniaksi koottu erikoisohjelmisto. Mukana eteläistä veljeskansaa edustamassa ovat muiden muassa Viron taideakatemia sekä Priit ja Olga Pärn animaatioillaan. Kahdessa Estonian Thoughts -esityksessä nähdään parhaita virolaisia lyhytelokuvia viimeisten kymmenen vuoden ajalta.

Viro-kokonaisuudesta voi bongata vaikkapa Kaspar Jancisin 11-minuuttisen animaation Piano (2015). Se on tarina monista melkein onnistujista. Moonika Siimetsin ohjaus Roosa kampsun (Pinkki neuletakki, 2014) taas kertoo Henrikistä, joka löytää joogatunnilta ensimmäisen homoystävänsä. Hän joutuu taiteilemaan uuden ystävänsä ja homofobisen velipuolensa välillä – ja kohtaaman omatkin ennakkoluulonsa.

Queerscenes-ohjelmiston lyhytelokuvissa tutkitaan sukupuolisuuden rajapintoja, nais-, mies- ja transsukupuolisten ihmisten tarinoita elokuvan keinoin. Sarjassa nähdään esimerkiksi yhdysvaltalaisen Kristy Guevara-Flanaganin ohjaus What Happened to Her (Mitä hänelle tapahtui, 2016), joka yhdistää elokuvien ja poliisisarjojen kuvamateriaalia sekä erään näyttelijän kokemusta ruumiin esittämisestä tarjoten pohdiskelevaa kritiikkiä kuolleen naisvartalon kielikuvasta.

Toinen etukäteen tarinaltaan kiinnostavalta tuntuva lyhäri on Portugalilaisen Gabriel Abrantesin ohjaama Os humores artificiais (Tekoälytys, 2016). Elokuva kertoo alkuperäiskansaan kuuluvasta brasilialaisesta tytöstä, joka rakastuu lupaavaa stand up -koomikon uraa luovaan robottiin. Elokuvassa tarkastellaan huumorin keskeistä roolia ihmisten välisissä suhteissa sotkemalla yhteen absurdia, kansanperinnettä, komiikkaa ja politiikkaa.

Puolalainen Jäljet (Pokot, 2017) oli yksi viime vuoden kiinnostavimpia näytelmäelokuvia, joka sai teatteriensi-iltansa myös Suomessa Espoo Cinéssä tapahtuneen ensiesityksensä jälkeen. Puolasta on kuulemma tullut jo pitkään myös paljon mielenkiintoisia lyhytelokuvia. Tampereella voi tutustua maan uusimpiin lyhäreihin kolmessa erikoisnäytöksessä.

Sarjasta voisi nostaa esiin vaikkapa Marta Prusin ohjaaman, vain yhdellä otolla kuvatun 35-minuuttisen elokuvan Ciepło-zimno (Kuumaa ja kylmää, 2016). Elokuva kertoo kahden toisilleen vieraan naisen elämien kietoutumisesta yhteen, kun yksi tekee rikoksen, jonka myötä naiset päätyvät lopulta auttamaan toinen toistaan.

Māoriland on uusiseelantilaisten maorielokuvien teemakokonaisuus, joka on ylistys maorilaisen elokuvataiteen whakapapalle eli sukupolvien yhteydelle. Lukuisten lyhäreiden lisäksi sarjassa nähdään muun muassa toimittaja Kim Webbyn ohjaama dokumenttielokuva The Price of Peace (2015). Se on henkilökuva tūhoe-aktivisti Tame Itistä, joka oli yksi neljästä, jotka päätyivät oikeuteen syytettyinä terrorismitoiminnan suunnittelusta vuoden 2007 poliisiratsioissa.

Tampereen kotimainen kilpailusarja toimii suomalaisille lyhytelokuvantekijöille hienona foorumina saada työnsä esiin valkokankaalla. Samalla suuri yleisö saa mainion mahdollisuuden nähdä lyhytelokuvia myös teatterissa eikä vain televisiosta. Tampereen lyhärisarjat todistavat vuodesta toiseen, että pituudestaan riippumatta elokuva on parhaimmillaan pimeässä salissa ja suurelta kankaalta katsottuna.

Kotimaisessa kilpailussa nähdään monien ennennäkemättömien lyhytelokuvien lisäksi myös useampi jo viime vuonna ensi-iltansa saanut pitkä dokumentti. Näitä ovat esimerkiksi Jörn Donnerin Perkele 2 – Kuvia suomesta (2017) ja Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin Tokasikajuttu (2017). Näiden kaltaiset jatko-osat vanhoihin menestysdokkareihin ovat tietysti mielenkiintoisia, jos elokuvia ei ole ennen festaria ehtinyt nähdä.

Itse odotan mielenkiinnolla erityisesti Virpi Suutarin uusinta dokumenttia Yrittäjä (2018) sekä etukäteen oudon kiehtovalta tuntuvaa, Niklas Kullströmin ja Martti Kaartisen ohjausta G. J. Ramstedtin maailma (2017), jota kuvataan ennakkotekstissä visuaalisesti häikäiseväksi matkaksi menneisyyden ja nykypäivän Kaukoitään.

Paljon on siis luvassa Tammerkosken kummankin puolen, ja filkkarivieraan on kai varauduttava elokuvaähkyyn, kun yrittää mahduttaa mahdollisimman paljon omaan ohjelmaansa. Niin paljon elokuvia ja niin vähän aikaa, elokuvafestivaalien yleinen dilemma!

Lisätietoa ja kattavat ohjelmistoesittelyt vuoden 2018 Tampereen elokuvajuhlista löytyvät festivaalin kotisivulta tamperefilmfestival.fi