Salaisuuksia ja salattuja identiteettejä

Season Film Festivalin mukana kevät saapuu taas suomalaisille valkokankaille. Festivaalin aikana yleisö pääsee tutustumaan tuleviin ensi-iltoihin sekä vain festivaaleilla valkokankaita komistaviin elokuviin. 5.–8.4.2018 Helsingissä järjestettävä tapahtuma on tänä vuonna rantautunut suurelta osin uudistetun Maximin suojiin, mikä tarjoaa loistavan tilaisuuden päästä tutustumaan vielä tuoreeltaan uudelleen avattuun elokuvateatteriin.

Seasonin ohjelmisto on raikas sekoitus eurooppalaista ja amerikkalaista elokuvaa, fiktiota ja dokumentteja. Cannesin pääsarjassa yhdessä kilpailleet Todd Haynesin Wonderstruck ja Kornél Mundruczón Jupiter’s Moon saavat nyt rinnalleen Nora Twomeyn The Breadwinnerin, joka edusti alkukeväällä Oscareiden animaatiosarjassa irlantilaista animaatiota. Dokumenttipuolella painotus on musiikissa Grace Jonesin ja Ryuichi Sakamoton tähdittäessä henkilökuvia. Festivaalin avaa parin viime vuoden tuttuun tyyliin palkittu ranskalaiselokuva, joka tänä vuonna on maailmansotien väliin sijoittuva Albert Dupontelin Näkemiin taivaassa.

Season Film Festivalin ohjelmistosta kantavaksi teemaksi tänä vuonna nousevat kurkistukset kulissien taakse. Muiden ihmisten elämä voi näyttää ihanteelliselta kaukaa katsottuna, mutta julkisivu voi piilottaa taakseen vaikeita salaisuuksia. Nämä seinämät toimivat myös suojana ulkoiselta maailmalta, joiden turvissa voi vapaasti olla itsensä. Seasonin elokuvien kautta tutkaillaan kumpaakin lähestymistapaa aiheeseen.

Oren Movermanin The Dinnerissa ja Robert Guédiguianin Talo meren rannalla salaisuudet tuovat toisistaan erkaantuneet perheenjäsenet saman pöydän ääreen. Heidän on löydettävä tapa sovittaa menneisyyden virheet niin, että ne eivät enää varjosta tulevaisuutta. The Breadwinnerissa Parvana leikkaa hiuksensa ja pukeutuu pojaksi, kun Kabulin tiukkojen säädösten takia perheen naiset yleensä joutuvat jäämään kodin ovien sisäpuolelle. Poikana hän pääsee kulkemaan vapaasti ja tekemään työtä, mutta jos salainen identiteetti paljastuisi, olisi se vaaraksi koko perheelle.

Battle of the Sexesissa itsevarmuutta uhkuva Billie Jean King kohtaa Bobby Riggs vuoden 1973 tennisspektaakkelissa. Naisten tenniksen keulakuvalle ei sallita säröjä julkisuuskuvassa, jos hän haluaa muuttaa tennismaailman valtarakenteita. Orastavan rakkauden ja yksityiselämän rajojen vaaliminen mediasirkuksen keskellä vaatiikin taitoa. Professor Marston and the Wonder Women kertoo William Moulton Marstonin polyamorisesta parisuhteesta suhteesta Elizabeth Marstonin, Olive Byrnen kanssa, joka uhmasi aikakauden normeja. Vakavan akateemikon roolin taakse piiloutunut Marston kirjoitti rakkauden kohteensa Ihmenaisen hahmoon luoden sarjakuvan, jota kritisoitiin aikanaan perverssiksi.

Seasonin elokuvien ohjaajien sukupuolijakauma menee tänä vuonna tasan puoliksi ja naishahmot tähdittävät muutenkin suurta osaa elokuvista. Painotus naisnäkökulmien esiintuomiseen on aina ollut läsnä festivaalin ohjelmistossa. Tuttuun tapaan WIFT Finland ry ja WIFT Nordic järjestävät tänäkin vuonna seminaarin Season Film Festivalin kanssa ja aiheeksi on noussut naisiin kohdistuva väkivalta valkokankaalla ja sen ulkopuolella. Festivaalille vieraaksi saapuvan tanskalaisohjaajan Christina Rosendahlin dokumentti parisuhdeväkivallasta Violently in Love tuo yhteen kummatkin näkökulmat ja häntä pääsee kuulemaan perjantain seminaarissa.

Season Film Festivalin ohjelmisto on keväisen kevyt, mutta ei kainostele vakavienkaan aiheiden esiin nostamisessa. Salatut identiteetit ja kulissien takaiset salaisuudet tuovat tämän vuoden festivaaliohjelmistolle vahvan profiilin ja tarinallisuuden tunteen.

Lisätietoja ja ohjelmisto: www.seasonfilmfestival.fi