Mustat päivät, värikkäät illat

Turussa 2.–6.4.2014 pidettävää Suomalaisen elokuvan festivaalia värittää tänä vuonna rikoselokuva. Suomalaisen sodanjälkeisen rikoselokuvan moninaiset kasvot näyttäytyvät laajuudessaan, kun ohjelmisto vie katsojansa Roland af Hällströmin Pikajuna pohjoiseen -elokuvan (1947) mysteeristä Edvin Laineen kauhuelokuvan elementtejä lainailevaan film noiriin Kultainen kynttiläjalka (1946).

Film noirin suomalainen ulottuvuus oli yhteiskunnallista ja sosiaalista. Rikokselle etsittiin syitä, eikä sitä vain esitetty henkilöistä kumpuavana pahana. Näin suomalaisilla film noireilla onkin selkeä yhteys kansalliseen ongelmaelokuvaan, jossa purettiin sodanjälkeisiä traumoja ja lieveilmiöitä, kuten alkoholismia tai prostituutiota.

Kiinnostava katse rikollisuuteen on nähtävissä festivaalilla esitettävissä Edvin Laineen kahdessa elokuvassa ja niiden erilaisessa suhtautumisessa rikollisiin. Kultainen kynttilänjalka on rikoksen jälkeisestä omantunnontuskasta kärsivän murtovarkaan muotokuva. Menneisyytensä lukkojen taakse teljennyt mies nousee yhteiskunnassa huomattavaan asemaan, mutta aaveet eivät päästä miestä otteestaan. Kummitukset, salaiset huoneet ja kiroukset antavat elokuvalle gotiikasta muistuttavia kauhunomaisia piirteitä, jotka ovat kaukana Laineen toisen elokuvan, Yhden yön hinnan (1952), realistisesta ilmapiirin tavoittelusta.

Poliisityön rutiineja tarkasteleva Yhden yön hinta ei arvuuttele murtovarasliigan motiiveilla vaan keskittyy yhteiskunnan rikollisuuden ja sen lieveilmiöiden esittelyyn. Kaupunkikuvauksessa Helsinki näyttäytyy yhtä kauniina kuin vaarallisena, ja runsaiden ulkokuviensa ansiosta elokuva varmasti saikin leiman puolidokumentaarisena rikoselokuvana, vaikka sen rikollishahmot ovatkin hyvin karikatyyrimäisiä.

Amerikkalaisittain katsottuna tyylipuhtainta film noiria festivaalilla edustaa Silmät hämärässsä (1952), jossa neljä rikokseen sekaantunutta miestä odottaa pienessä huoneistossa salaperäistä naista. Takaumien ja kertojanäänen rytmittämä elokuva on tummavireinen tarina, jonka pahasti traumatisoituneet henkilöhahmot ovat rikkinäisiä ja epätoivoisia. Pikajuna pohjoiseen taas tuo suomalaiseen elokuvaan harvinaisen suljetun paikan mysteerin uudessa ympäristössä. Junamysteerit ovat kansainvälisesti yleisiä, mutta Pikajuna pohjoiseen on kotimaisessa elokuvassa yllättävän mannermainen askel. Festivaalin kenties tyylikkäimmässä elokuvassa yöjunassa tapahtuva rikos yhdistää toisilleen tuntemattomia ihmisiä ja paljastaa synkkiä salaisuuksia.

Festivaalin ohjaajavieraan Pekka Lehdon Kaivo (1992) ja Game over (2005) tuovat suomalaisen rikoselokuvan toiselle aikakaudelle. Tosielämän tapahtumiin pohjautuvat tarinat esittelevät samalla Lehdon teemana usein toistuvaa todellisuuden ja sepitteen välimaastoa. Unenomaiset taiteilijamuotokuvat, kuten ohjelmistoon kuuluvat The Real McCoy (1999) ja vielä teatteriensi-iltaansa odottava Kalervo Palsa ja kuriton käsi (2013), jatkavat tätä teemaa.

Palsan muotokuva on huiman kunnianhimoinen ja kohteensa näköinen. Visuaalisesti värikylläs elokuva on inspiroitunut Palsan taiteesta, mikä lopun taidekollaasista käykin selkeästi ilmi. Elokuva on täynnä tarkkapiirteistä kuvallista havainnointia ja anarkistista otetta historian kerrontaan.

Suomalaisen elokuvan festivaalin perinteisenä säestettynä mykkäelokuvana on tänä vuonna Erkki Karun isänmaallinen sotapoikaelokuva Meidän poikamme (1929). Kari Mäkirannan ryhmineen säestämä elokuva ei kuitenkaan jää festivaalin ainoaksi säestetyksi esitykseksi. Sami van Ingenin kokeellinen found footage -tekniikalla koostettu Just One Kiss (2009) on ohjaajansa omalaatuinen versio maailman ensimmäisestä näytelmäelokuvasta The Story of Kelly Gangista (1906). Jokaista näytöstään varten muuttuva elokuva saa säestäjäkseen Topias Tiheäsalon.

Kiinnostavimmaksi festivaaliesitykseksi voisi silti mainita Kadonneen sävelen esityksen lauantai-iltana. Ohjaaja Nyrki Tapiovaaran lyhyen uran toiseksi viimeinen ohjaustyö tuhoutui osittain tulipalossa toisen maailmansodan aikaan. Kadonnut sävel – tai toiselta nimeltään Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939) – saa nyt uuden elämän Vol-taiteilijaryhmän rekonstruoimana live-esityksenä ja elokuvan säilyneiden osien yhdistelmänä. Alkuperäiskäsikirjoituksen avulla täydennetty komedia antaa yleisölle uuden tilaisuuden päästä nauttimaan kadonneeksi luullusta elokuvasta.

Tämän vuoden festivaalitarjonta on rikoksen ja rikkoutuneiden todellisuuskuvien mosaiikkia. Pekka Lehdon elokuvien ja kotimaisen film noirin lisäksi festivaali esittelee niin vanhaa kuin uutta suomalaista animaatiota. Se ei myöskään ole unohtanut 90-vuotissyntymäpäiviään tänä vuonna juhlinutta Matti Kassilaa, jonka elokuvat ”Varsovan laulu” (1953) ja Jäähyväiset presidentille (1987) sopivat hienoksi sillaksi vanhemman ja uudemman rikoselokuvan välille.

Suomalaisen elokuvan festivaali on kansallisessa festivaalikartastossa erikoinen tapahtuma, sillä kovin monen festivaalin ohjelmisto ei taivu mykkäelokuvista nykyelokuvia esittävään kaareen. Tänä vuonna festivaalin ohjelmistossa punaiset langat limittyvät toisiinsa erityisen taitavasti ja muodostavat hienon kokonaisuuden.

Lisää Suomalaisen elokuvan festivaalin kotisivulta: www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi