Mollbergin vaakasuora ihmiskuva

Suomalaisen elokuvan festivaalin prologina kuultiin luentoja festivaalien päävieraan, Rauni Mollbergin elokuvista. Mediatutkimuksen professori Jukka Sihvonen pohti haastavassa puheenvuorossaan Mollbergin elokuvien keskeistä teemaa, maan halua. Sihvonen avasi ajatustensa mutkia lukuisilla elokuvaesimerkeillä.

Mollbergin elokuvissa keskeistä on ihmisen ja luonnon välinen suhde. Sihvosen mukaan ihmisen suhde maahan on Mollbergin elokuvissa hyvin konkreettinen ja suora. Esimerkiksi Maa on syntinen laulu (1973) viittaa maahan jo nimelläänkin. Sihvonen havainnollistaa tätä horisontaalisuuden konkretiaa heittäytymällä pitkäkseen Thalian sinisen kirjavalle kokolattiamatolle.

Sihvosen mukaan makaaminen on Mollbergin elokuvissa keskeinen asento. Se ilmaisee pyrkimystä päästä kosketuksiin maan kanssa. Siunatun hulluuden (1975) kohtaus, jossa lehmä kammetaan sänkyyn makaamaan alleviivaa absurdiudellaan ajatuksen osuvuutta. Makuuasento on paitsi luontainen, myös hyvin tarkoitushakuinen asento. Ihmisten julkisella paikalla pötköttely on sosiaalisesti arveluttavaa, ellei kyseessä ole vauva, tajuton tai yhteiskunnasta syrjäytynyt. Toisaalta kesä ja maaseutu jälleen luonnollistavat makoilun, minkä vuoksi se on yleistä Mollbergin syrjäseuduille sijoittuvissa elokuvissa.

Horisontaalinen ihmiskäsitys on myös demokraattinen. Siinä missä vertikaalinen liittyy hierarkioihin ja valtasuhteisiin, horisontaalisessa ihmiskäsityksessä olemme kaikki samalla vaakasuoralla viivalla. Hengen ja ylevöittävän sijaan Mollbergin hahmot tavoittelevatkin kosketusta toiseen ihmiseen.

Maan halu ilmenee Mollbergin teoksissa myös yksilön moneutena. Elokuvissa keskitytään yksilöihin, mutta yhteisön jäseninä. Yhteisö on kaiken aikaa läsnä yksilössä siten, että yksi on aina jo ollut monta.

Mollbergin elokuvien moniäänisyys kiteytyy festivaalin päättävään Tuntemattomaan sotilaaseen (1985). Siinä maan halu on samalla sen menettämisen pelkoa. Tuntemattoman tutut hahmot ovat jatkuvasti kosketuksissa arvolatautuneeseen (isän)maahan ryömiessään rintamalla ja katsellessaan sen ylle avautuvaa tähtitaivasta. Maata haluava yksilö on yhtä kuin kansakunta, yksi ja monta samaan aikaan, jatkuvassa yhteydessä toisiin siinä rinnalla.

Mollbergin elokuvissa ihmisillä on konkreettinen, ruumiillinen ja aistillinen yhteys maahan esimerkiksi elämän ja kuoleman syklisen kiertokulun kautta. Ruumiillisuus ja aistillisuus kulminoituvat seksuaalisuudessa, lihallisimmillaan elokuvissa Milka (1980) ja Maa on syntinen laulu. Sihvonen ei kuitenkaan huomioi näiden Lappiin sijoittuvien elokuvien hurmoshenkistä, vanhoillista uskonnollisuutta, joka ilmenee jo Timo K. Mukan romaaneissa. Uskonnollisuuteen liittyy olennaisesti juuri ruumiillisten nautintojen kieltäminen. Uskonnollisuus siis problematisoi paitsi maan halun, myös horisontaalisuuden ajatuksen, sillä pienen ihmisen ja Suuren Jumalan suhde lienee vertikaalisista vertikaalisin.