Katsaus kiinnostavimpaan nykyelokuvaan

Jos olet kiinnostunut siitä, miltä nykyelokuvan tila näyttää eri puolilla maapalloa, tarjoaa Helsingissä 16.–26.9. järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -festivaali sen selvittämiseksi paremmat välineet kuin yksikään toinen festivaali Suomessa, perinteisistä elokuvateattereista puhumattakaan. Vajaan parin viikon aikana ohjelmistossa nähdään reilut sata elokuvaa ja parisenkymmentä teemaa eri kielialueilta ja lajityypeistä, joten kiinnostavia elokuvia on nähtävillä enemmän kuin tarpeeksi.

Vaikka festivaalin katalogi vaikuttaa tänä vuonna suhteellisen kovatasoiselle, eivät kaikki elokuvat ole välttämättä takuuvarmoja tapauksia. Toisinaan kokeellisuus, äkkiväärät aiheet tai liian turvalliset perusdraamat saattavat osoittautua virhevalinnoiksi, joten ohjelmiston tutkimiseen kannattaa käyttää hieman aikaa ja vaivaa. Aikaisemmat R&A-sarjat ovat kuitenkin osoittaneet, että parhaimmillaan festivaali on onnistunut tuomaan valkokankaille monia juuri sillä hetkellä pinnalla olleita sarjoja, mistä viime vuosina nähdyt romanialaiset elokuvat toimikoot yhtenä esimerkkinä.

Suurelle yleisölle tutuista nimistä ohjelmistosta löytyy tänä vuonna Todd Solondzin Life During Wartime (2009), joka on kiitelty jatko-osa 1990-luvulla kohahduttaneelle Onnelle (1998). Yleisön kerääjiksi voi veikata myös myöhemmin Suomen valkokankaille saapuvia elokuvia, kuten avajaiselokuvana nähtävää Joann Sfarin debyyttiohjausta Gainsbourgia (2010), Mathieu Amalricin Kiertuetta (2010) ja päätöselokuva Mr. Nobodya (2009), jossa kuljetaan mainospuheiden mukaan Kubrickin, Lynchin ja Spielbergiin jalanjäljissä.

Tästä huolimatta mielenkiintoisimmat tapaukset löytynevät muista elokuvista. Vai mitä pitäisi tuumata Dogtoothista (2009), jossa perheen aikuisiän kynnyksellä olevat lapset on eristetty muusta maailmasta ja tehtaanomistajaisä maksaa alaiselleen siitä, että tämä hoitelee pojassaan heränneitä seksuaalisia haluja? Tai miltä kuulostavat murhanhimoisesta autonrenkaasta kertova Rubber (2010) ja L.A. Zombien (2010) torahampainen hirviö, joka herättää kuolleita verta suihkuavan peniksensä avulla? Yhtään heikommalle ei jää Harmony Korinen Trash Humpers (2009), jossa päähenkilöt ovat harrastavinaan seksiä roskapönttöjen kanssa.

Hieman perinteisemmistä taide-elokuvista kannattaa mainita Cannesissa keväällä palkittu Apichatpong Weerasethakulin elokuva Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (2010), jonka on sanottu olevan hypnoottinen runoelma muistista ja elämänkulusta. Muita esille nostamisen arvoisia elokuvia ovat Samuel Maozin ohjaama Venetsia-voittaja Lebanon (2009), Joon-ho Bongin kehuttu Mother (2009), Chuan Lun japanilaismiehittäjien hirmutöitä vuoden 1937 Nankingissa kuvaava City of Life and Death (2009), Sion Sonon nelituntinen Love Exposure (2008), Veiko Õunpuun visuaalisuuteen panostava The Temptation of St. Tony (2009) ja Claire Denis´n ihmissuhdedraama 35 Shots of Rum (2008).

Mikäli edellä mainitut elokuvat eivät onnistuneet herättämään mielenkiintoa, löytyy teemoista myös musiikkia, Bollywoodia, animaatiota, pohjoismaisia elokuvia, Itä-Eurooppaa parinkin teeman verran, Aasiaa, Italiaa ja Ranskaa. Kotimaisista elokuvista festareilla nähdään muun muassa Dome Karukosken Napapiirin sankarit (2010) ja Pirjo Honkasalon ITO – Seitti – Kilvoittelijan päiväkirja (2009). Vierailijoista on toistaiseksi julkistettu Onnen ja Kidsin (1995) tuottanut Christine Vachon sekä elokuvien Armadillo (2010) ja Mr. Nobody ohjaajat Janus Metz ja Jaco Van Dormael.

Vilkaisu ohjelmistoon osoittaa, että luvassa on jälleen aimo annos rakkautta ja rähinää. Festivaalin ehdottomana vahvuutena voikin pitää sitä, että perinteisemmät taide-elokuvat lyövät siellä sulassa sovussa kättä väkivaltavisioiden tai muuten vaan kokeellisempien tuotosten kanssa. Varsinaisen selkärangan ohjelmistolle muodostavat silti melko helposti sisäistettävät draamat ja komediat. Kaiken kaikkiaan festivaalin tarjonta monipuolistaa tuntuvasti kotimaan valkokankaiden vaatimatonta elokuvatarjontaa.

Lisätietoa elokuvista ja esityspäivistä löytyy osoitteesta www.hiff.fi.