Harvinaista herkkua

Kauhuelokuvafestivaali Hurme järjestetään Turussa nyt toista kertaa. Tarjolla on psykologista kauhua sekä rempseämpää veren roiskimista; sekä vanhoja klassikoita että uudempia elokuvia, joita ei muuten Suomessa pääse valkokankaalta näkemään. Viikonlopun aikana Kino Thaliassa esitetään kahdeksan elokuvaa. Lisäksi lauantaina Dante’s Cornerissa on ohjelmistoon sopiva metallipitoinen päätösklubi.

Ohjelmiston ääripäät ovat ajallisesti ja kenties muutenkin Ingmar Bergmanin Suden hetki (1968) ja Eli Rothin Hostel: Part II (2007). Bergmanin ainoasta kauhuelokuvasta on saatu käyttöön pitempi versio, jota tiettävästi ei ole julkaistu dvd:llä ja jota ei löydy edes Elokuva-arkistosta. Tässä pidemmässä versiossa on mukana kehyskertomus, jonka Bergman päätti leikata pois ennen ensi-iltaa. Elokuva kertoo taiteilijasta, jota alkavat vaivata sisäiset demonit. Käsikirjoitus syntyi samaan aikaan Personan käsikirjoituksen kanssa. Jos Suden hetki muistuttaa yhtään sisarteostaan kauhukontekstiin siirrettynä, on se luultavasti festivaalien ahdistavin elokuva. Joka tapauksessa tämä on harvinaista herkkua.

Hostel: Part II pääsi Suomessa iltapäivälehtien otsikoihin suomalaisen Vera Jordanovan osan ansiosta. Rothin elokuvat kuuluvat tuoreimpaan amerikkalaisen kauhun aaltoon, ja ovat äärimmäisen väkivaltaisia. Tyylisuuntaa on kutsuttu gornografiaksi väkivallan ja pornografisten elementtien takia, joten kaikille elokuva ei varmasti sovi. Elokuva ei tule teatterilevitykseen, joten tämä on ainoita mahdollisuuksia nähdä se valkokankaalla.

1970–1980 -lukujen taitteesta nähdään kolme elokuvaa. Festivaalin aloittava Tobe Hooperin Eaten Alive (1977) kertoo psykopaatista hotellinpitäjästä, joka pitää vieraidensa paloittelemisesta. Abel Ferraran Driller Killerissä (1979) taiteilija joutuu vähitellen hulluuden valtaan. Elokuva on erittäin osuvasti nimetty. Don’t Go In The Housessa (1980) lapsena äitinsä kiduttamaksi joutunut mies kostaa tuntemattomille naisille. Edellä mainitut elokuvat liitettiin 1980-luvulla Isossa-Britanniassa "video nasties" -kohuun, jonka aiheutti videojulkaisujen yleistyminen ja löyhä valvonta niiden sisällöstä. Don’t Go In The House kiellettiin Suomessakin "raaistavana". Muita kahta tuskin edes yritettiin julkaista täällä.

Hieman tuoreempaa kauhua edustaa Kathryn Bigelow’n Pimeän läheisyys (1987), joka yhdistää vampyyrit ja westernit sopivan toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. K18-elokuvana se joutui aikoinaan uuden videolain uhriksi ja sen levittäminen kiellettiin. Uutta eurooppalaista kauhua on mukana Jaume Balaguerón tunnelmallisen Frágilesin (2005) muodossa. Siinä suljettavaksi tarkoitetussa lastensairaalassa kummittelee haamu menneisyydestä.

Ohjelmisto vaikuttaa hieman vaihtelevammalta kuin viime vuonna. Onko tänä vuonna yritetty tavoitella suurempaa yleisöä?

– Ei ole ollut tarkoitus tavoitella laajempaa yleisöä – jos väkeä tulee enemmän, niin se on totta kai kiva juttu, mutta ohjelmistoa ei suunniteltu sitä silmällä pitäen, vaan enemmänkin laatua ajatellen, ohjelmistovastaava Johanna Hakanen kertoo.

Hurmeella ei vielä ole resursseja omaan maahantuontiin, joten yhteistyö muiden maan kauhuelokuvafestivaalien (Night Visions, IIK, Cinemare) kanssa on tiivistä. Riippuvaisuus muista ei tunnu olevan huono juttu ainakaan tänä vuonna, sillä ohjelmisto vaikuttaa tasapainoiselta.

– On kyllä totta, että vaihtelevuutta on enemmän. Oman lisänsä tuo erityisesti Suden hetki, koska se eroaa muusta joukosta aika lailla ja sopii varmasti laajemmallekin yleisölle.

Kaikista festivaalin elokuvista ei voi sanoa samaa, mutta genren harrastajille ne sopivat kuin kulmahammas kaulavaltimoon.

Lisätietoja osoitteesta http://hurme.org

Festivaalipassi 25 euroa (opiskelijoille 20 euroa). Sisältää kaikki elokuvanäytökset sekä sisäänpääsyn Dante’s Cornerissa järjestettävälle päätösklubille.

Yksittäiset näytökset maksavat 6 euroa.