Kiertoajelu menneessä maailmassa

Festivaalien kunniavieraana ollut elokuvahistorioitsija Eric Grayson oli tuonut mukanaan viiden näytöksen sisällön omista arkistoistaan. Yksi harvinaisista keloista oli kiertoajelu MGM:n studioilla vuodelta 1925. Elokuvaa ei ollut tarkoitettu julkiseen levitykseen vaan se oli suunnattu toisella puolella maata sijaitseville osakkeenomistajille, joten kovin usein mahdollisuutta tämäntapaisen dokumentin näkemiseen ei ole.

Useita näytöksiä alustanut Grayson kommentoi kiertoajelua koko sen pituuden ajan ja kertoi mielenkiintoista lisätietoa valkokankaan tapahtumista. 25-minuuttinen tutustumiskäynti studioilla antoi hyvän kuvan studiokompleksin jättimäisestä koosta. Seitsemäntoista hehtaarin kokoinen alue piti sisällään kymmeniä rakennuksia ja kuvauspaikkoja sekä oman sairaalan. Paikan pyörittämiseen vaadittavalla sähköllä pystyisi kuulemma ylläpitämään 8000 kotia.

1920-luvulla studiojärjestelmä oli voimissaan ja elokuvia tehtiin vuosittain paljon nykyistä enemmän. 1920- ja 1930-luvulla Yhdysvalloissa ilmestyi keskimäärin 800 elokuvaa vuosittain. Hollywoodin viiden ison studion joukkoon 1920-luvun loppuun mennessä kasvanut MGM perustettiin vuonna 1924 kolmesta tuotantoyhtiöstä. Vielä tuolloin studiot hallitsivat monopolin omaisesti tuotantoa, levitystä ja tärkeimpiä esityspaikkoja, ja tähdet sekä tekijät olivat sopimussuhteessa studioiden kanssa. MGM maksoi jo kiertoajelun aikaan vuosittain palkkaa yli 100 000 ekstralle, joten mistään nappikaupasta ei ollut kysymys.

Kiertoajelun aikana näytetäänkin kaikkia elokuvien tekemiseen osallistuvia studion työntekijöitä, ja lista on pitkä. Käsikirjoittajien ja ohjaajien joukossa on muun muassa Victor Sjöström, Erich von Stroheim, King Vidor ja Tod Browning. Näyttelijöitä studiolla on pilvin pimein. Erikseen esitellään esimerkiksi "uusi löytö" Lucille Le Sueur, joka tosin nousee myöhemmin julkisuuteen nimellä Joan Crawford.

Puvustajat, lavastajat, rakentajat, korjaajat, sähkömiehet, tanssinopettajat, kaikki näytetään jotta osakkeenomistajat pysyisivät rauhallisena. Pitkässä otoksessa kameramiehistä Grayson osoittaa mielenkiintoisen yksityiskohdan. Kameroita piti kuvatessa kammeta käsin, ja koska kaikki kampeavat omalla tahdillaan, voi vanhan elokuvan esittämisnopeus olla väärä. Tällöin elokuva voi näyttää joko hassun nopealta tai hitaalta.

Kiertoajelun loppupuolella näytetään elokuvien kehittämistä ja esityskopioiden valmistamista. Valmiit kelat viedään varastohuoneeseen, joka on lattiasta kattoon asti täynnä lokeroja keloille. Grayson kertoo surullisen faktan – yli puolet ruudussa näkyvistä elokuvista on tuhoutunut. Tuolloin filmissä käytettiin materiaalina vielä erittäin paloherkkää nitraattia, mikä aiheuttikin monta tuhoisaa tulipaloa. Lopussa valmiita filmejä ympäri maata kuljettamaan lähtenyt kuorma-auto olikin Graysonin mukaan kuin liikkuva pommi.