ENNAKKOVAIKUTELMIA: Espoo Ciné 2004
Espoon Tapiola, lapsiperheparatiisi, joka tunnetaan Pakkasvirran ohjaamasta elokuvasta Vihreä leski, tulee kuuleman mukaan kokemaan suuria muutoksia, kun sen henkevyydelle keskeinen betonilaatoitus meinataan korvata jollain kevyemmällä rakennusmateriaalilla. Onneksi eroa ei välttämättä huomaa jos väri säilyy samana – harmaana, harmaana, harmaana.
Tapiola Tiimareineen tunnetaan myös kulttuurikeskuksestaan, jossa järjestetään Espoo Ciné -filmifestivaali, "annually in august". Kuten kaikki onnistuneet festivaalit, Ciné sulautuu hienosti ympäristöönsä. Tänä vuonna festivaali järjestetään 24.–29. elokuuta.
Cinén ohjelmisto on keskiluokkaisen turvallinen verrattuna syyskuisen Rakkautta & Anarkiaa -tapahtuman touhuiluun. Eeva Litmasen Mairen näköisiä tätejä painelee teattereihin useampiakin, ehkä tänä vuonna esimerkiksi katsomaan Ferzan Özpetekin elokuvaa Katseet ikkunassa. Eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa, päinvastoin, paitsi että Katseet ikkunassa on kliseisessä romantiikassaan aivan kammottava elokuva, kertomus perheenäidistä, joka rakastuu vastapäisen talon poikamieheen ja tutustuu samaan aikaan muistinsa menettäneeseen, kakkuja leipovaan vanhaan homoon. Edellä mainittu rooli jäi Massimo Girottin (Ossessione, Teorema, Rakkaus Roomassa) viimeiseksi – Girotti on loistava, liian arvokas muuten köyhään elokuvatyöhön.
Ken Loachin, tuon pienen punaisen britin, "left wing filmmakerin", tuore pätkä Ae Fond Kiss on puolestaan erittäin hieno huolimatta siitä, että tarinan ainekset on pureskeltu perusteellisesti pariin tuhanteen kertaan pelkästään viimeisen kymmenen vuoden elokuvissa. Kyseessä on Romeon ja Julian tarina Glasgow’n karhean tyylikkäissä tunnelmissa. Yksinkertaisesti ilmaistuna Loach – jolta festivaali esittää myös elokuvan Sweet Sixteen – näkee hyvin kuinka ihmiset vihaavat ja rakastavat sekä puhuvat, syövät, juovat ja naivat.
Virolainen elokuva on tietenkin erikoisuus. Jaak Kilmin ja René Reinumägin ohjaama Sikojen vallankumous pyrkii nuorisokuvauksen kautta kertomaan palan poliittista lähihistoriaa. Elokuvasta haluaisi pitää, siinä on ehkä jotain sympaattista, mutta tosiasiassa se edustaa vuoden surkeimpia ja keskenkasvuisimpia töitä. Ohjaajat ovat ymmärtäneet nuoruuden kuvauksen väärältä kantilta. Jos henkilöhahmo imitoi Jim Morrisonia, niin se ei tarkoita, että elokuvantekijöiden tulisi myötäillen imitoida Oliver Stonen elokuvaa The Doors. Sikojen vallankumouksen käsiin leviävää naiivia räpellystä voi myöhemmin ihastella myös normaalilla teatterikierroksella.
Jos Kilmin ja Reinumägin työsuoritus edustaa festarin "tärppielokuvien" huonointa satoa, niin Walter Sallesin Moottoripyöräpäiväkirjaa parempaa teosta tuskin nähdään. Che Guevaran nuoruudenkirjoitelmiin pohjaava tie-elokuva häivyttää karaisevalla ilmaisullaan keskushahmonsa ympärille kasautunutta turhanpäiväistä myyttistä romantiikkaa, ja täyttyy alkuvoimaisesta maan kokemisen tunteesta. Tälle teokselle olisi kuulunut Kultainen palmu Cannesin elokuvajuhlilla.
Espoo Cinén perinteeseen kuuluu lasten- ja nuortenelokuvien sarja, jota henkilökohtaisesti olen aina pitänyt tapahtuman merkittävimpänä osa-alueena. Lajin parhaat elokuvat on aina tehty Pohjoismaissa, kuten luultavasti nytkin tullaan osoittamaan. Näytöksissä vierailee tavallisesti koululaisryhmiä, joiden asenteesta voi päätellä elokuvien puhuttelevuuden voimaa. Jos jalat alkavat iskeä lattiaa musiikin tahdissa, se on usein hyvä alku. Kännykät eivät piippaile eivätkä roskat lentele.
Festivaalin "pimeää puolta", "pahuuden syövereitä", hallitsee Méliès d’Argent -kilpasarjan elokuvat, joiden joukossa on mm. Michael Haneken "postapokalyptinen painajaisvisio" Le temps du loup. Pahimmat pelkonsa saa kohdata varmasti myös festivaalin vieraaksi saapuvan kauhuohjaaja Richard Stanleyn maailmassa. Hänen elokuviaan esitetään useampi, ja niistä on puhuttu nostattavaan sävyyn, verrattu esimerkiksi väsyneesti Argenton tuotantoon. (Kenen mielestä Argento on oikeasti hyvä ohjaaja, käsi ylös. Ei voi olla totta.) Stanley on fiktioiden Hardwaren ja Dust Devilin lisäksi ohjannut dokumentteja. Hän on myös se mies, jonka Val Kilmer potki alas Tohtori Moreaun saaren ohjaajanpallilta. Käsikirjoituskrediitti jäi, ja siitä hyvästä irtosi myös Razzie-ehdokkuus.
Mainittakoon vielä, että maestro Tony Scott on tehnyt oikein hienon ja sairasmielisen kostotarinan Man On Fire, jossa Christopher Walken toteaa ystävästään: "His art is death. And he’s about to paint his masterpiece." Liekö koko tarinan innoittajana ollut Bob Dylanin laulu When I Paint My Masterpiece?
Sanottakoon sekin, että Joensuun Elli on oikeasti helvetin hyvä elokuva, ja sen voi todeta tänä vuonna myös Espoo Cinéssä.
Lisätietoja festivaalin ohjelmistosta, keskustelutilaisuuksista, kulkuyhteyksistä, arvonnoista ja sen sellaisesta löytyy verkkosivuilta: www.espoocine.org
Seuraava:
Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit 2004 -esittely
Festivaalin pääteemana on ruotsalaissyntyinen Hollywood-tähti Greta Garbo (1905–1990), jonka elokuvaurasta puolet kuului elokuvan mykkäkauteen.
Edellinen: Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit 2004 -esittely
Festivaalin pääteemana on ruotsalaissyntyinen Hollywood-tähti Greta Garbo (1905–1990), jonka elokuvaurasta puolet kuului elokuvan mykkäkauteen.