Elokuvat ottivat kantaa Berliinissä

Berliinin elokuvajuhlat keräsi 59. kerran kaupunkiin elokuvantekijöitä, -katsojia ja ostajia ympäri maailmaa. Berlinalessa nähtiin monia todella kansainvälisesti tuotettuja elokuvia. Festivaali piti tänäkin vuonna kiinni perinteistään ottamalla poliittisesti kantaa maailmantilanteeseen. Ruoka on poliittista ja totuus ei aina maistu makealta, julistettiin Culinary Cineman myötä. Robert Kennerin ohjaus FOOD INC. käsitteli ruuan massatuotantoa ottaen eettisesti kantaa aiheeseen. Dokumentti Garaba puolestaan kertoi globaalista ongelmasta, nälästä.

Tänä vuonna juryn presidentti oli näyttelijätär Tilda Swinton, jonka johdolla tuomaristo halusi antaa Kultaisen karhun elokuvalle, joka sekä tulkitsee että ymmärtää aikaamme ja on löytänyt tasapainon poliittisen viestin sekä runollisen muodon välillä. Perulainen The Milk of Sorrow sai kunnian osakseen, ja ohjaaja Claudia Llosa kävi pokkaamassa Kultaisen karhun lauantai-iltana järjestetyssä gaalassa. Elokuva kertoo Perun synkästä historiasta vuosina 1980–2000, jolloin maassa tapahtui paljon ihmisoikeusloukkauksia. The Milk of Sorrow kuvaa Faustan (Magaly Solier) taistelua äidinmaidosta saatua tautia, pelkoa, vastaan, joka tarttui terrorismin aikana hyväksikäytettyihin ja raiskattuihin perulaisiin naisiin. Hopeinen karhu jaettiin tänä vuonna saksalaisen Maren Aden ohjaaman Alle Anderen ja argentiinalaisohjaaja Adrián Biniezin Giganten kesken.

Kansainvälinen avaus

Festivaalit avasi Tom Tykwerin ohjaama The International, joka on sukua 1970-luvun vainoharhaisille poliittisille trillereille. Elokuva keskittyy Interpol-agentti Louis Sallingerin (Clive Owen) ja apulaissyyttäjä Eleanor Whitmanin (Naomi Watts) yrityksiin pysäyttää voimakkaan suurpankin hämärä toiminta, jolla rahoitetaan kansainvälistä asekauppaa ja terrorismia. Taistelu inhimillisyyden ja ideologian puolesta vie kaksikon Berliiniin kautta Milanoon, New Yorkiin ja Istanbuliin. Elokuva on helppo yhdistää vallitsevaan talouskriisiin, mutta ohjaaja painotti, että mahdolliset kytkökset elokuvan ja maailman taloudellisen ahdingon välillä ovat täysin sattumaa, koska elokuvaa alettiin tehdä kahdeksan vuotta sitten, ennen kuin nykyisestä kriisistä oli tietoakaan. Tykwer totesi, ettei hän halua väittää pankkimaailman olevan paha, vaan korostaa sen olevan tärkeä instituutio.

Tykwerin elokuvat ovat keskenään hyvin erilaisia ja edustavat eri genrejä. Hän totesikin, ettei valitse elokuvia lajityypin, kielen tai budjetin perusteella, vaan hänelle tärkeää on elokuvan ilmapiiri ja roolihenkilöiden vahva usko johonkin suurempaan aatteeseen. Vaikka The International on suuren budjetin elokuva, on ohjaaja esimerkiksi talven aikana kuvannut pienemmän elokuvan Afrikassa. Tärkeää Tykwerille on myös elokuvan henkilöiden energia. Hän ei halunnut tehdä Owenin esittämästä Sallingeristä supersankaria vaan hyvin inhimillisen hahmon, joka on haavoittuva ja myös pelkää.

Lost in globalisation

Ruotsalaisohjaaja Lukas Moodysson tunnetaan kantaaottavista ja voimakkaista elokuvistaan, kuten Lilja 4-ever ja Fucking Åmål. Hänen uusin työnsä Mammoth sai festivaaleilla hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Se kertoo globalisaation vaikutuksista varakkaaseen nuoreen newyorkilaisperheeseen ja heidän filippiiniläiseen lastenhoitajaansa. Lehdistönäytöksessä Mammothille buuattiin. Ohjaaja sai kuitenkin myös kiitosta työstään, tosin lehdistötilaisuudessa myös piikittelyä, kuten brittiläisen toimittajan kysymyksen, miten suuri budjetti oli elokuvalla, joka oli kuvattu ympäri maailmaa, ja miten vähän budjetista oli käytetty käsikirjoitukseen.

Myöskään saksalaiset kriitikot eivät pitäneet Mammothista sen saadessa yhden ja kahden tähden arvosteluja. Puolustuskannalla ollut Moodysson sanoi, ettei hän tee filmejä herättääkseen debatteja, vaan hän haluaa kuvata sitä, mitä tuntee. Hän ei ole ennen halunnut elokuvissaan näyttää brändejä, mutta Mammothissa ne ovat suoraan esillä. Ohjaaja perusteli valintaansa sillä, että brändit ovat osa tarinankerrontaa ja olennaisesti läsnä päähenkilöiden elämässä.

Natsismin toiset kasvot

Jos The Internationalista löytyi yhteyksiä nykyiseen maailmantilanteeseen, käsitteli Stephen Daldryn ohjaama The Reader sodan jälkeisen Saksan ja sen yksilöiden tilintekoa menneisyytensä kanssa. Bernhard Schlinkin romaaniin perustuva elokuva tapahtuu monella aikatasolla. Se alkaa 1950-luvulla nuoren 15-vuotiaan Michaelin (David Kross) ja vanhemman Hannan (Kate Winslet) rakastuessa toisiinsa. Tarina kulkee nykypäivän Berliiniin ja pitkäkantoisiin seurauksiin, jotka sodan aikainen toiminta ja menetetty rakkaus ovat jättäneet henkilöihin. Daldry korosti, että The Reader ei kerro natseista tai toisesta maailmansodasta vaan käsittelee sen seurauksia sodan jälkeisessä Saksassa.

Saksalais-ranskalais-kiinalaisin voimin tuotettu John Rabe puolestaan kertoo "hyvästä natsista", joka on teemana alkanut näkyä valkokankailla. Ilmeisesti sodasta on kulunut niin kauan, että natsipuolueen jäsenet voidaan näyttää myös myötätuntoisina ja inhimillisinä hahmoina, kuten myös The Readerissä. John Rabeon tositapahtumiin perustuva kertomus yhden miehen taistelusta ihmishenkien puolesta vuonna 1937 Japanin valloittamassa silloisessa Kiinan pääkaupungissa Nankingissa. Saksalainen liikemies ja natsipuolueen jäsen John Rabe (Ulrich Tukur) perustaa turvavyöhykkeen siviileille oman henkensä uhalla. Elokuvan alkupuolella Rabe levittää valtavan kokoisen hakaristilipun tehtaan pihamaalle ja johdattaa siviilit sen alle turvaan japanilaisten pommeilta. Lippu, joka yleensä symbolisoi täydellistä tuhoa, hätkähdyttää pelastamalla viattomien henkiä.

Yleisö haluaa parantaa maailman

Kymmenettä kertaa jaetun Panorama-sarjan yleisöpalkinnon voitti dokumentti The Yes Men Fix the World (USA 2009), jossa kyllä-miehiksi itseään kutsuva kolmikko Andy Bichlbaum, Mike Bonnano ja Kurt Engfehr käyvät tutkivan journalismin avulla omalaatuiseen taisteluun suuryrityksiä ja taloudellisen voiton maksimointia vastaan. He pääsevät muun muassa suuryrityksen asiantuntijoiksi BBC:n uutislähetykseen ja tapaamaan New Orleansin pormestaria keskustellakseen asuttamisprojektista hurrikaanin jäljiltä. Suuren maailman "hannu karpot" nostavat pienten ihmisten hädän ja humaaniuden pöydälle hauskalla tavalla, joka ei ehkä vielä muuta maailmaa, mutta näyttää esimerkkiä, miten suuryrityksen voisivat toimia halutessaan.

Festivaaleilla nähtiin paljon mielenkiintoisia elokuvia, erityisesti vaihtoehtoisemmissa ja kokeilevimmissa Panoraama- ja Forum-sarjoissa. Globalisaatio näkyi festivaalille valittujen elokuvien sisällössä, samoin lama ja sen vaikutukset. Berliinin muurin murtumisesta tulee tänä vuonna täyteen 20 vuotta, minkä takia niin muurin jakama kaupunki kuin sodan jälkeinen Saksakin olivat näkyviä teemoja tämän vuoden Berlinalessa.

Festivaalin kotisivu: www.berlinale.de

Lue myös