Wolf Creek kotikatsomo

Kaverukset lähtevät retkelle. Kaikki sujuu hyvin, vain aavistus mustasukkaisuutta leijuu ilmassa ja erään yön jälkeen kaikki on toisin. Vain yksi seurueesta löydetään hengissä. Epäilykset kohdistuvat selviytyjään ja hän syyttää isoa pahaa miestä. Kuulostaako tutulta? Tällä kertaa järven rannoilta matkataan tosin Australian hiekkaisiin erämaihin.

Tarina kolmen reppureissaajan painajaismaisesta matkasta Australian sydänmaille perustuu osittain tositapahtumiin yhdistellen maan tunnettujen sarjamurhaajien tarinoita. Wolf Creekin käsikirjoitukseen Greg McLean lisäsi elementtejä erityisesti Ivan Milatin murhasarjasta, jossa uhreiksi joutuivat nuoret reppumatkaajat. Miehellä oli ainakin kymmenen uhria ja kuulusteluissa motiivikseen hän ilmoitti ainoastaan yhden sanan: mielihyvä.

John Jarratin kunniakkaasti tulkitsemaan Mick Tayloriin on haettu vaikutteita myös kauhuelokuvan perinteistä. Vaikka yhtäläisyyksiä suuren innoittajan, Teksasin moottorisahamurhaajan, kanssa on visuaalisessa ilmeessä, ahdistavassa tunnelmassa ja nuorissa päähenkilöissä, on yhteys hirviöiden välillä merkittävin. Esikuvansa mukaisesti Mick asustelee syrjäkylillä ja lopetettuaan työssään tuhoeläinten metsästäjänä ei hän ole keksinyt elämälleen muuta tarkoitusta kuin turistien vaanimisen.

Sen verran selkeitä yhtäläisyydet kauhuelokuvan klassikkoon ovat, ettei vertailua voi välttää. Wolf Creek seuraa edeltäjänsä jalanjäljissä paitsi tunnollisesti, myös mallikkaasti. Lopputulos on puhdasverinen kauhuelokuva, joka on herättänyt huomiota kotimaassaan sekä erityisesti Yhdysvalloissa. Niinkin nimekkään puolestapuhujan on McLean onnistunut vakuuttamaan kuin itsensä Quentin Tarantinon.

Miesten tuotantoa yhdistääkin nihilismi, joka luo elokuviin oman tunnelmansa. McLean tutustuttaa katsojat nuoriin reissaajiin ja intensiivinen kauhuosuus alkaa vasta elokuvan loppumetreillä. Tässä piilee elokuvan toimivuus, sillä huolella kuvatut ihmiset heitetään syrjään ja todetaan vähättelevästi, että kaikkia kadonneita ei koskaan löydetä. Vaikka splattereista on mallia haettu, ei liiallisuuksiin sorruta. Tappaminen on mässäilyn sijasta kylmäveristä ja lakonista. Musta maailmankuva ei anna kuolemalle tai uhreille painoarvoa, saati merkitystä. Vain elävillä metsästettävillä on väliä, kuolleet ovat kuolleita.

Greg McLean on tehnyt ensimmäisen kokopitkän elokuvansa pienellä budjetilla, mikä saa lähes poikkeuksetta genren katsojien sympatiat puolelleen. Monia 1970- ja 1980-luvun kauhuperinteitä on tarinassa hyödynnetty, mutta onneksi itsetietoisesti. Erityisesti pakollisen poikatytön rooli on saanut uusia näkökulmia ja roolin muuttaminen on elokuvan tehokkaimpien kauhukeinojen joukossa.

Wolf Creek on pienimuotoinen ja maanläheinen, mutta ennen kaikkea nihilistinen sekä avarasta tilasta klaustrofobiaa ammentava teos. Vaikka leveästä aussimetsästäjästä onkin povattu uusinta hirviön ikonia Freddyn, Jasonin ja Michaelin seuraan, jää elokuva enneminkin varteenotettavaksi kunnianosoitukseksi genren klassikoille kuin käänteentekeväksi merkkipaaluksi. Ennen kaikkea elokuva on lupaus tulevasta, sekä ohjaajan uran että kauhugenren kannalta.