The Belko Experiment valkokangas

Belko-nimisen Kolumbiassa toimivan yrityksen työntekijät ovat paikallisia tai amerikkalaisia ekspatteja, joista ainakin jälkimmäisille yhtiö tarjoaa tuntuvat työsuhde-edut. Eräänä näennäisen tavallisena työpäivänä toimistoon ilmestyy uusia vartijoita, paikalliset työntekijät lähetetään kotiin ja jäljelle jäävät amerikkalaiset huomaavat pian tulleensa panssaroidun rakennuksen nielaisemiksi. Alkaa peli, jossa työntekijät joutuvat valitsemaan joko tappamisen tai kuoleman.

Mikäli idea kuulostaa tutulta, niin sitä se onkin. Tapa tai kuole -henkiset pelit ovat viime vuosikymmeninä pulpahdelleet elokuviin tasaisesti. Juokse tai kuole (1987) asetti pelinsä vuoden 2017 talousahdingossa rypevään yhteiskuntaan, japanilainen Battle Royale (2000) esitti pelin keinona hallita kurittomia koululaisia ja Nälkäpeli (2012–2015) taas kapinoivaa kansaa. Massairtisanomisten aikana ei ole yllättävää, että yleensä nihilistisiä piirteitä omaava tappopeligenre on löytänyt kohteekseen työelämän. Genren uusi tulokas The Belko Experiment (2016) onkin mahdollista katsoa ironisena YT-kuvauksena, joskin sen sisällön voi yhdistää myös työyhteisöä laajempaan kontekstiin.

Elokuvan hahmot muodostavat nopeasti klikkejä, joista kaikki olisivat helposti sijoitettavissa länsimaiseen yhteiskuntaan. Eliittiä edustava gordongekkomainen hahmo hännystelijöineen haluaa ratkaista tilanteen näennäisen rationaalisin keinoin, jotka johtavat väistämättä kenen tahansa muun paitsi heidän itsensä tappioon. Humanistinen idealismi taas ei ole valmis tekemään kompromisseja. Mittelö työntekijöiden kohtalosta käydään näiden leirien välillä, ja duunareiden tehtäväksi jää lähinnä elää tai kuolla tarpeen mukaan. Koomisena sivujuonteena vilkaistaan myös välillä höyrypäisiä salaliittoteoreetikkoja, joita ei kuuntele oikein kukaan.

Ahdistava rakennus ja siellä olevat henkilöt esitellään nopeasti ja tehokkaasti. Siitä huolimatta katsoja saa nopeasti hyvän yleiskuvan kaikista olennaisista pelureista. Henkilöhahmot jäävät lähinnä nappuloiksi, joiden tehtävä on vain liikkua pelissä, mutta The Belko Experiment onnistuu luomaan heistä tarpeeksi yksilöllisiä, jotta katsoja jaksaa olla loppuu asti kiinnostunut siitä, kuka kuolee ja kuka saa elää. Pienellä stereotypioiden ja karikatyyrien viilauksella hahmokerronta olisi ollut genressään jo kiitettävän puolella.

Kerronnan verkkainen tahti on toimiva, sillä se marssittaa elokuvaa eteenpäin turhaan pysähtelemättä tai lataamatta liikaa painoa loppukohtauksille. Etenkin musiikkin ansiosta elokuva pujottelee sujuvasti klaustrofobisen ahdistuksen ja kepeän ironian välillä. Elokuvaan tasaisesti ripotellut vitsit eivät ole kunnianhimoisia, mutta niiden rytmitys oikeisiin kohtiin tekee niistä pääsääntöisesti toimivia.

Tämän tyylistä trilleriä on vaikeaa päättää tyylikkäästi, sillä twistit sotkeutuvat usein omaan nokkeluuteensa ja uskottavimmat ratkaisut ovat alusta asti ilmeisiä. Siksi onkin kunnioitettavaa, että The Belko Experimentin pysyttelee yksinkertaisena ja luottaa tunnelmaan, verisyyteen ja mustaan huumoriin väkisin väännettyjen yllätysten sijaan. Loppukohtaus ei anna elokuvalle lisäarvoa, mutta ei toisaalta myöskään täydellisesti lässäytä sitä.

Seuraavaksi joku varmaan tekee samasta ideasta vieläkin ajankohtaisemman version, jossa työntekijöiden tilalla on työttömiä. Tosin voi olla, ettei kyseessä ole silloin enää elokuva vaan tappopelidystopioista tuttu TV-formaatti. Karenssipeli-ohjelmaa odotellessa kannattaa käydä katsomassa The Belko Experiment, niin tietää mitä on luvassa.