Welcome to Acapulco kotikatsomo

Vanhaan hyvään videokasettiaikaan olennainen osa elokuvaharrastusta oli vuokraamoissa notkuminen ja vähemmän tunnettujen b-elokuvien kansipaperien tutkiminen. Varsinkin toiminnallisella sektorilla kansipaperilla oli väliä. Vauhdikkaat kuvat sekä Charles Bronsonin tai Chuck Norrisin kaltaiset nimet olivat tae ehdasta laadusta. Vuosien myötä nimet vaihtuivat Van Dammeen, Steven Seagaliin ja Dolph Lundgreniin mutta yhtä kaikki kansipaperien merkitys säilyi aina teknologian tuomaan murrokseen asti. Suoratoistoaikoina kansipapereita tutkinevat enää homehtuneet cinehörhöt ja muut vastavirtaan vänkääjät. Sääli sinänsä, sillä kansipaperit olivat oma taiteenlajinsa, jota tulee edelleen ihasteltua, kunhan tilaisuus siihen tarjoutuu.

Welcome to Acapulco ei nimenä erityisemmin houkuttele, mutta nostalgiaa tihkuva dvd-kotelon kansipaperi, jossa paraatipaikoille on nostettu Michael Madsen ja William Baldwin, suorastaan huutaa ottajaansa. Ja pakkohan huutoon on vastata, vaikka kuinka tietäisi tekeleen olevan syvältä puristettua jöötiä, jota Welcome to Acapulco totisesti on. Sietämättömän huono ja kömpelö toimintarypistys, jossa ei ole edes takavuosien tahattoman komiikan ulottuvuutta, koska elokuva on yritetty tehdä valmiiksi humoristiseksi.

Elokuvan tarinassa jäätelötikun karismalla varustettu Michael Kingsbaker esittää Mathew Boothia, nörttiä pelisuunnittelijaa, joka lähtee reissuun promoamaan peliään mutta päätyykin Acapulcoon Meksikoon, jossa hän saa samoin tein kannoilleen tukun agentteja, gangstereita sekä muita partasuita ja viiksiveikkoja sitä yhtä kaunista naista unohtamatta.

Tarina ei itse asiassa ole aivan toivoton sekoilu. Joku Tony Scottin tai Walter Hillin kaltainen toimintaelokuvien ekspertti olisi käsikirjoituksesta taikonut timantinkovan toimintarutistuksen. Valitettavasti meksikolaisen ja näyttelijänä paremmin tunnetun Guillermo Ivánin tyylitaju ja toimintaelokuvaosaaminen ovat teini-ikäisen pojankoltiaisen tasolla.

Elokuva kerrotaan pääosin isona takaumana ja kerronta pysäytetään vähän väliä päähahmon alkaessa selostaa tapahtumia. Lisäksi sekaan on ängetty graafisia hahmoesittelyjä ynnä muuta joutavaa. Kommervenkkien takia elokuvan eteneminen on suunnilleen yhtä sujuvaa kuin kytkimen käyttöä opettelevan autokoululaisen ajaminen. Ohjaajan visioissa on varmaan siintänyt 1990-lukulainen itsetietoisilla vitseillä ryyditetty kovapintainen toimintapläjäys, mutta vuonna 2019 kyseessä on enää eltaantunut pyssyjen heiluttelun tyylijäänne, varsinkin näin tolkuttomalla tyylitajulla toteutettuna.

Niin, entäpä ne kannessa mainostetut herrat Michael Madsen ja William Baldwin, jotka takavuosina olivat koviakin nimiä? Ovat sitä edelleen, ja heidän muutamien kohtauksien sivuosillaan elokuva ratsastaakin vaikka molemmat näyttävät siltä kuin heidät olisi otettu elokuvaan paikallisesta lepokeskuksesta, jonka päiväaktiviteetteihin kuvauksiin osallistuminen on kuulunut. Ukoissa on puoliunisinakin sellaista karismaa, jolla putsaavat pöydän nuorempien ja vetreämpien kompuroidessa testosteroniseen elosteluunsa.

Lopputeksteissä soimaan pärähtävässä vanhassa Four Topsin hitissä lauletaan "Going loco down in Acapulco". Hulluksi tullakseen ei tarvitse mennä Acapulcoon, riittää kun katsoo elokuvan Welcome to Acapulco.