Weird Science kotikatsomo

Jos 1980-lukulainen nuorisoelokuva pitäisi tiivistää kahteen sanaan, ne sanat olisivat John ja Hughes. Hughes tavoitti vuosikymmenen zeitgeistin sekä käsikirjoittajana että ohjaajana. Parhaimmillaan Hughes oli ohjatessaan omia käsikirjoituksiaan. Kolmessa vuodessa 1984–1986 syntyi neljä nuorisoelokuvaa, joista jokainen on omalla tavallaan ikimuistoinen ja osa ajattomia klassikoita. Synttärit, Breakfast Club ja Vaihdetaan vapaalle Ferris tiivistävät sekä aikakautensa tunnelmia että jotain olennaista nuoruuden ja teini-iän olemuksesta.

Se neljäs elokuva, Lisa – unelmien nainen eli alkukielellä Weird Science ammentaa samoista teemoista ja kokemuksista kuin muutkin. Teos kuitenkin poikkeaa muista sikäli, että sen huumori on hurtimpaa ja ennen kaikkea siksi, että se tekee lievän sivuluisun tieteiselokuvien puolelle. Tai pikemminkin pilke silmäkulmassa toteutetun fantasian puolelle, sillä vaikka juonenkäänteitä selitetään näennäisesti teknologialla, niin pohjimmiltaan tarina on teinivariantti Aladdinista ja lampun hengestä.

Lampun henki on tällä kertaa tietokoneen hengetär Lisa (Kelly LeBrock), jonka kaksi nörttipoikaa manaa esille antiikkisen tietokoneenrämän ja epämääräisen Barbie-nukkeen ja Playboy-lehtien kansiin perustuvan voodoo-rituaalin avulla. Syrjittyjen teinipoikien Garyn eli Hughes-elokuvien veteraanin Anthony Michael Hallin ja Wyattin (Ilan Mitchell-Smith) alkuperäinen tarkoitus oli luoda digitaalisesti itselleen virtuaalityttöystävä, koska parempihan se on saada seksikäs nainen edes tietokoneen ruudulle, jos tosielämässä ei tyttöystävää löydy.

Hughes ennusti siis kaukonäköisesti tulevien vuosikymmenten nettitreffi- ja nettipornotrendin, joka odotti toteutumistaan heti kun teknologia ja tietoliikenneyhteydet kehittyivät riittävästi. Vuoden 1985 koneillahan moinen oli silkkaa fantasiaa, weird sciencea. Ketä tahansa tuon aikakauden kotikoneita käyttänyttä huvittanee suuresti ne ihmeteot, joihin Wyattin viiden tuuman lerppudiskettejä käyttävä rakkine kykenee.

Lisa ei kuitenkaan ole mikä tahansa bittijonojen yhdistelmä tai CGA-pikselimöykky vaan aidoksi nuoreksi naiseksi ruumiillistuva yliluonnollinen kaunotar, jolla on valta toteuttaa kaverusten haaveita ja toiveita kuin lampun hengellä. Lisan maagiset kyvyt eivät vain aina toimi niin kuin kaverukset olivat kuvitelleet. Lisan pitkän tähtäimen ajatuksena on antaa nuorukaisille sitä, mitä nämä tarvitsevat eikä aina sitä, mitä nämä kulloinkin haluavat.

Lisa vertautuu 1960-luvun suosikkisarjaan I Dream of Jeannie – Unelmatyttöni, jossa Barbara Edenin esittämä Jeannie oli samanlaisilla voimilla varustettu lampun henki eli djinni, josta Jeannie-nimi oli väännös. Hughesin djinni Lisa vain on huomattavasti suorasukaisempi ja paikoin varsin härski hengetär, jolle sensuellin eroottinen kujeilu ei ole vierasta. Pikkutuhmuudetkin tapahtuvat kuitenkin hyvässä hengessä, eikä elokuva sorru nöyryyttämiseen saatikka eritemässäilyyn kuten monet nykypäivän nuorisoleffat. Teos on kuitenkin astetta ronskimpi kuin mitä 1990-luvulla tehty samanniminen tv-sarjaversio, joka sekin oli varsin hauska ja jatkui onnistuneesti useita tuotantokausia.

Seikkailut Lisan kanssa keskittyvät pitkälti periamerikkalaiseen lukioympäristöön, jossa nörttikaksikko tuskailee naishuoliensa kanssa ja kärsii simputuksesta. Paikallisena koviksena häärii varhaisessa elokuvaroolissaan rasvatukkainen Robert Downey Jr, ja Wyattia rääkkäävänä isoveljenä rähisee Bill Paxton. Hughes ymppää tarinaan mutanttien moottoripyöräjengiä, ydinkärjen, savuisen jazz-kapakan mustine ryyppyveikkoineen ynnä muuta. Kohelluksen kruunaa tarttuva tunnari hämy-yhtyeeltä Oingo Boingo, jonka nokkamies Dan Elfman siirtyi sittemmin kokonaan elokuvamusiikin pariin ja yhteistyöhön Tim Burtonin kanssa.

Elokuva ei ole niin ehyt ja keskittynyt kuin muut Hughesin saman aikakauden teokset, ja överiksi vedetty hulluttelu on hieman rosoisempaa ja karkeampaa kuin mitä Hughesilla on ollut tapana. Villi ja vapaa huumori sekä sympaattiset päähenkilöt tekevät kuitenkin Lisa – unelmien naisesta nostalgisen nautinnollisen paluun siihen tulevaisuuteen, jonka piti olla edessä vuonna 1985.