Viiniä keittiössä kotikatsomo

Ranskalaiset ovat erikoistuneet ylemmän keskiluokan hullun rakkauden kuvauksiin, joissa toinen osapuoli – yleensä mies – on toista tuntuvasti vanhempi. Näyttelijänä pitkän uran luoneen Zabou Breitmanin kolmas ohjaustyö Viiniä keittiössä istuu siististi tähän samaan genreen, mutta ei valitettavasti onnistu tuomaan siihen mitään uutta.

Viiniä keittiössä perustuu kansainvälisestikin menestyneen, pariisilaisen bestselleristin Anna Gavaldan samannimiseen romaaniin. Daniel Auteuil näyttelee rutiininomaisesti Pierreä, jonka poika on jättänyt perheensä toisen naisen takia. Pierre pakkaa järkyttyneen miniänsä Chloén (Florence Loiret Caille) sekä kaksi lastenlastaan autoon ja vie heidät perheen syrjäiselle vuoristomajalle toipumaan tapahtuneesta. Vuorten keskellä itkeskelevä Chloé ja huolestunut appiukko tutustuvat toisiinsa, ja yön tunteina pidättyväinen Pierre kertoo petetylle miniälleen omasta syrjähypystään, joka muutti miehen koko elämän.

Pierren tarinan myötä päästään vuoristomajan ankeudesta Hongkongin sykkeeseen ja vähintään vuosikymmen ajassa taaksepäin. Pierre tapaa liikematkalla ranskalaisen tulkin Mathilden (Perhonen lasikuvussa -elokuvan lääkärinä ihastuttanut Marie-Josée Croze), ja rakastuu tähän päätä pahkaa. Pari tapailee vuosien ajan Pariisissa ja Mathilden kotikaupungissa Hongkongissa, mutta Pierre ei kykene jättämään vaimoaan Suzannea (Christiane Millet). Mathilde katkeroituu ja suhde alkaa kulkea vääjäämätöntä loppuaan kohden.

Pierre ei ole päässyt elämänsä rakkauden yli ja vakuuttaakin hieman kyseenalaisesti miniälleen, että hänen poikansa teki oikein noudattaessaan sydämensä ääntä ja jättäessään vaimonsa. Epäselväksi jää, mikä on Pierren tarinan opetus, mutta ilmeisesti se liittyy keskiluokkaisen turvallisuuden ja tasaisuuden kovaan hintaan. Vaikka Pierre on sopeutunut omaan kohtaloonsa, hän ei toivo elämättömän elämän taakkaa pojalleen eikä myöskään miniälleen. Pierre nimittäin epäilee, ettei Chloékaan sure jätetyksi tulemistaan pelkästään menetetyn rakkauden tähden.

Pierren ja Mathilden tarina päättyy kuin veitsellä leikaten, eikä Mathilden myöhemmistä vaiheista saada tietää juuri mitään. Kehyskertomus sen sijaan lopettelee elokuvan toiveikkaisiin tunnelmiin. Kerrottuaan tarinansa Pierre nukahtaa nojatuoliinsa, kuin painava taakka olisi nostettu hänen harteiltaan. Chloé menee ulos katsomaan aamun sarastusta, ja samalla kun aurinko näyttäytyy vuorten yllä, varovainen hymy valaisee Chloén riutuneet kasvot.

Breitmanin oivallus leikitellä siirtymillä kerronnan tasolta toiselle on hauska. Kun Pierre jatkaa tarinaansa vuoristomajalla, hän saattaa yhä kertoa sitä vilttiin kääriytyneelle Chloélle astuessaan sisään hongkongilaiseen neuvotteluhuoneeseen. Näin ohjaaja onnistuu punomaan ajallisesti ja paikallisesti etäällä toisistaan tapahtuvat kohtaukset vaivattomasti yhteen.

Viiniä keittiössä tuo mieleen paitsi monet ranskalaiselokuvat, myös Wayne Wangin Chinese Boxin (1997), jossa Jeremy Irons ja Gong Li näyttelivät rakastavaisia Hongkongissa ja jossa niin ikään liikuttiin eri aikatasoilla. Viiniä keittiössä on kuitenkin tunnelmaltaan kepeämpi ja sovinnaisempi kuin Wangin elokuva. Sen rakkaustarina on yllätyksetön, eikä kukaan päähenkilöistä oikein onnistu herättämään myötätuntoa.

Marie-Josée Crozen karisma pelastaa paljon, mutta kaiken kaikkiaan elokuvan maailmassa on jotain estynyttä: tunteet saattavat olla voimakkaita, mutta yhtä tärkeää on antaa viinin ilmaantua kunnolla. Rakkaus on idealisoitu niin kliseisesti, että sitä ei voi enää pistää pelkän ranskalaisuuden piikkiin.

Vielä 1990-luvulla tuntui toisinaan siltä, että Gerard Depardieu oli Ranskan ainoa keski-ikäinen miesnäyttelijä. Tällä vuosituhannella Daniel Auteuil puolestaan on tehtaillut rooleja siihen tahtiin, että välillä toivoisi jonkun toisen näyttelijän antavan kasvot viisikymppisen ranskalaismiehen hämmentyneisyydelle.