The Moment kotikatsomo

Brittipoptähti Charli xcx on aina tehnyt taidetta omalla tavallaan välittämättä sen listahittipotentiaalista. Itsevarmuudestaan ja omaperäisyydestään tunnetun artistin kuudes studioalbumi nosti hänet kuitenkin odottamattomaan suosioon. Pian Brat (2024) oli kaikkialla – limenvihreästä tuli kesän uusi trendiväri, muiden mielipiteistä piittaamattomuus nousi pinnalle ja elektroniset tanssibiitit soivat jopa Yhdysvaltain presidenttikandidaatti Kamala Harrisin vaalikampanjan taustalla.

Brat ei ole pelkkä kokeellisen tanssimusiikin pitkäsoitto. Se on radikaali antiestetiikka ja vastareaktio täydellisyydelle.

Syksyllä 2024 areenakiertueensa mainingeissa Charli xcx tyrmäsi idean perinteisen konserttielokuvan tekemisestä. Markkinat pursuivat samaa kaavaa toistavia poptähtien konserttifilmejä, joita tehtiin silkka rahan kiilto silmissä. Brat-ilmiön taltioiminen filmille ei kuitenkaan kuulostanut huonolta. “Konserttielokuvan tekeminen ei tuntunut kiinnostavalta. Tahdoimme tehdä siihen uuden näkökulman, jotain odottamatonta”, artisti kommentoi Hollywood Reporterille.

Tuloksena syntyi The Moment (2026) – satiirinen mokumentti, joka kyseenalaistaa musiikkiteollisuuden ja julkkiskulttuurin moraalin konserttielokuvaa tekevän artistin tarinan kautta.

Ohjauksesta vastaa skotlantilainen Aidan Zamiri, joka on noussut suosioon rosoisen ja viimeistelemättömän nostalgisen tyylinsä ansiosta. Ohjattuaan lukuisia musiikkivideoita huippuartisteille Zamiri tekee elokuvallisen debyyttinsä yhteistyössä feministisistä lehtiartikkeleista tunnetun käsikirjoittaja Bertie Brandesin kanssa. Kyseessä on uuden sukupolven elokuvantekijöiden yhteistuotanto, josta paistaa läpi intohimo projektia kohtaan.

Tammikuussa 2026 ensi-iltansa Sundancen elokuvafestivaalilla saanut elokuva saapui suuren kysynnän vuoksi lyhyelle teatterikierrokselle Suomeen maaliskuussa. Kotikatseluun elokuva tuli tarjolle HBO Maxille toukokuun lopussa.

The Moment sijoittuu vuoden 2024 brat-kesään. Charli xcx, oikealta nimeltään Charlotte Emma Aitchison, esittää näyttelijädebyytissään yllättävän pätevästi fiktiivistä versiota itsestään. Mokumentti on kuin vaihtoehtoinen todellisuus siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos artisti olisi suostunut tekemään perinteisen konserttielokuvan loppuunmyydystä areenakiertueestaan.

Bratin suosion takana oli ennen kaikkea sen autenttisuus, mutta The Momentissa se ei riitä teennäiselle Johannekselle (Alexander Skarsgård), joka monen kassahitin jälkeen on saanut vastuukseen ohjata Charli xcx:n konserttifilmin. Taltioitavan konsertin lähestyessä tuotanto alkaa muokata kiertueen estetiikkaa kaupallisemmaksi ja sieluttoman turvalliseksi vieden esityksestä pois kaiken sen, mikä alun perin oli brat. Jäljelle jää mauton pläjäys glitteriä ja kliseistä bad girl -energiaa, mutta risteävistä mielipiteistä ja artistin kasvoilta paistavasta ahdistuksesta huolimatta Charli ei uskalla sanoa vastaan. Hän luottaa tuotannon pystyvän myymään elokuvan, vaikka tuloksena olisikin artistin oman identiteetin ja taiteellisen autonomian katoaminen.

Vaikka kyseessä on fiktiivinen tarina, Charli xcx kuvailee elokuvaa aidoimmaksi musiikkiteollisuuden kuvaukseksi, jonka on koskaan nähnyt. Mokumentti on suora kannanotto musiikkiteollisuuden tavalle asettaa kaupallinen arvo taiteellisuuden edelle. Kannattaako artistin myydä itsensä ja luopua omaperäisyydestään pysyäkseen huipulla? Elokuvan kautta Charli xcx ottaa kantaa kysymyksiin, joita moni pinnalla oleva artisti ei uskalla julkisesti kyseenalaistaa.

Toisaalta elokuva toimii täydellisenä fanipalveluksena. Läpi elokuvan taustalla vilisee Charlin ystäväpiiristä tuttuja julkkiksia, kuten näyttelijä Rachel Sennott, artisti Shygirl ja vaikuttaja Kylie Jenner. Elokuva on täynnä viittauksia, joista fanit innostuvat, mutta jotka saattavat jäädä epäselviksi niille katsojille, jotka eivät Charli xcx:n uraa ole seuranneet. Kyseinen ristiriita on kenties mokumentin suurin heikkous. Elokuva on olevinaan vastareaktio kaupallisuudelle, mutta samalla se tarjoilee tosifaneille juuri sen, mitä he janoavat, ja jättää tavallisen katsojan hämilleen. The Moment jää osittain itse kritisoimansa kaupallisen popkulttuurin vangiksi.

Visuaalisuus on ehdottomasti elokuvan vahvin puoli. Zamirin musiikkivideoista ennestään tuttu retrotunnelma on läsnä myös The Momentissa heiluvien kameroiden ja dokumenttimaisen videokuvan rakeisen tekstuurin muodossa. Zamirilla on oma tunnistettava tyylinsä, joka ei varmasti ole jokaisen makuun, mutta minuun se iskee. Nopea leikkaus, lasi-ikkunoiden läpi kuvatut otokset sekä useammat epilepsiavaroituksen vaativat kohtaukset eivät tunnu perinteiseltä elokuvalta, mutta kiehtovat omaperäisyydellään. Zamirin “likainen” tyyli toimii The Momentin tapauksessa erityisesti vastakohtana kiiltokuvamaiselle pop-estetiikalle, jota elokuvan kamppailevalle artistille yritetään tuputtaa.

Elokuvan taiteellisen kokonaisuuden täydentää A.G. Cookin luoma musiikki, joka mukailee hänen tuottamansa Brat-albumin äänimaailmaa, mutta vie sen kuitenkin uudelle, synkemmälle tasolle kokeilevampien ja elektronisempien soundien avulla. Cookin katalogissa yhdistyvät melankoliset ambient-kappaleet ja hardcore-vaikutteiset klubisoundit, jotka nostattavat katsojan pulssia elokuvan tunnelman intensiivistyessä. Elokuvan aikana kuullaan vähän itse albumin kappaleita, mikä on herättänyt monissa katsojissa pettymyksen. Mielestäni tämä sopii kuitenkin täydellisesti elokuvaan, jonka tarkoituksena ei koskaan ollut olla kaupallinen mainos hittialbumille.

Vai oliko sittenkin?

Elokuva on kantaaottava ja monilta osin onnistunut, mutta tavanomaisesta poikkeava ohjaus ja pessimistinen juoni jakavat varmasti mielipiteitä. The Momentissa on aineksia sukupolvensa näköiseksi moderniksi kulttiklassikoksi, mutta se kaatuu ristiriitoihinsa. Ehkä Brat itse oli jo kaipaamamme kulttiklassikko – elokuva yrittää purkaa toistamiseen ilmiötä, jonka albumi onnistui jo kerran luomaan aidosti.