True Blood: The Complete Seventh Season kotikatsomo

Charlaine Harrisin 13-osaiseen romaanisarjaan perustuva televisiosarja True Blood tuli, näki ja kohautti, kun sen ensimmäinen kausi alkoi. HBO:n tuotantolinjaan sopivasti seksiä, väkivaltaa ja vielä vähän lisää seksiä sisältänyt tarina vampyyreistä, ihmissusista ja telepaattisesta punaniskakylän baarin tarjoilijattaresta osui ajan hermolle. Se myös salli aikuisille vampyyribuumin, joka oli levinnyt teinien pariin jo jokin aika sitten.

Aluksi True Blood perustui varsin tarkasti Harrisin kirjoihin muutamaa muutosta lukuun ottamatta. Parin kauden jälkeen sarja käytti Harrisin teoksia ja niiden tapahtumia enää viitteenä ja ponkaisi omalle uralleen.

Ratkaisu oli uhkarohkea, eikä olisi taatusti onnistunut kaikkien kirjailijoiden kohdalla. Esimerkiksi toisen HBO-suosikkisarjan Game of Thronesin kohdalla on vääjäämättä tulossa vaihe, jossa käsikirjoittajat joutuvat tulkitsemaan tapahtumia, joita George R. R. Martin ei ole vielä ehtinyt kirjoittaa. Olisi kuitenkin mahdoton kuvitella Game of Thronesia, joka poikkeaisi alkuteoksestaan niinkin reippaasti kuin mitä True Blood poikkeaa Harrisin myöhemmistä teoksista.

True Bloodia olisi voitu jatkaa vielä kausi tai pari, mutta sen suurin momentum koitti jo pari kautta sitten, ja puhdin selvästi hiipuessa tuottajat päättivät pistää pillit pussiin hyvällä varoajalla. Seitsemännen kauden ilmoitettiin hyvissä ajoin olevan viimeinen tuotantokausi, ja koko kausi onkin yhtä suurta jäähyväistä, jossa sarjan hahmoille jätetään hyvästejä yksi kerrallaan.

Mitään erityisen koherenttia tai kunnolla toimivaa draaman kaarta ei kaudessa enää ole, jos sellaiseksi ei lasketa vampyyrihepatiitin jatkuvaa vertailua aidsiin. Tämäkin aihe tuli käsiteltyä jo edelliskaudella, ja seiskakaudella vain jännätään tuleeko jostain ässää hihasta tai deus ex machinaa riittävän ajoissa.

Hahmot ovat sarjaa seuranneille tuttuja ja kenties rakkaitakin, mutta kymmenen jakson mittainen jäähyväisten jättö menettää intensiteettinsä melko pian. Parasta antia ovatkin sivuosaesittäjien hahmot, joista osa saa enemmän ansaittua ruutuaikaa ja osa päätyy manan majoille herkullisin tavoin. Päähahmojen juupas–eipäs -huopaaminen sen sijaan ei jaksa enää sytyttää enempää kuin Kauniiden ja rohkeidenkaan vastaava venkoilu.

Sarja ei siis pääty jäntevästi vaan huohottaen ja rättiväsyneenä. Pitkän maratonin päätteeksi True Blood pääsee kuitenkin omin jaloin maaliviivan yli eikä keskeytä suoritustaan, joten loppuaika on kokonaisuutena ajatellen varsin hyvä ja tuloslistalla sijoitus melko korkea mitä aikuisten draamafantasiaan tulee.