The Seagull kotikatsomo

Pääasiassa teatteriohjaajana tunnettu Michael Mayer on tehnyt uuden version Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä Lokki (1896). Mayerin The Seagullissa pääosia näyttelevät muiden muassa taitavat Annette Bening Irina Arkadinana, Saoirse Ronan Ninana ja Elisabeth Moss Mashana.

Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa maaseutukartanoon, jota emännöi kuuluisa moskovalainen näyttelijä Irina Arkadina. Järven rannalla sijaitseva kauniiseen kartanoon on kokoontunut joukko nuoria ja vähän vanhempia taiteilijoita, jotka käyvät hienostuneita keskusteluita puutarhassa, järven rannalla, kartanon salongissa, soutuveneessä.

Mayerin tulkinnassa tarinan pääasiallinen jännite syntyy ryhmän välisistä epäonnisista rakkauksista: Arkadinan poika Konstantin (Billy Howle) rakastaa Ninaa, joka rakastuu Irinan rakastajaan, kuuluisaan kirjailijaan Boris Trigoriniin (Corey Stoll). Köyhä opettaja Semjon on puolestaan rakastunut Mashaan, joka rakastaa Konstantinia.

Tämä lokki ei kuitenkaan saa tuulta siipiensä alle, vaan mätkähtelee maahan tuon tuosta. Tšehovin alkuperäistekstin monitasoisuus, ilmavuus ja satiirinen ote puuttuvat Mayerin amerikkalaistulkinnasta, jossa tarinan dramaattisia käänteitä pyritään paisuttelemaan tarpeettomasti, henkevyys puuttuu.

Tuntuu, että Mayerilla ei oikein ole ollut näkemystä siitä, miten käyttää hyväkseen elokuvavälineen vahvuuksia, tai sitten hänen näkemyksensä on sangen suppea. Tšehovin tekstin herkullisia ja absurdeja ilmauksia, kuten flyygelin muotoinen pilvi", heitellään sinne tänne, mutta ne jäävät jotenkin irrallisiksi heitoiksi, jolla on vain maustettu päätarinaa moninkertaisista kolmiodraamoista ja traagisista ihmiskohtaloista. Assosiaatioille ei juuri jää tilaa, heitot putoavat maahan, kun ohjaajalle tulee taas kiire viedä tarinaa tragedian suuntaan.

New Yorkin lähistöllä kuvatussa elokuvassa on selkeä pyrkimys raikkaaseen kuvakerrontaan, kamera liikkuu eloisasti eri henkilöhahmojen välillä, sen näkökulma tuntuu olevan (hyvällä tavalla) yhtä hukassa kuin elokuvan henkilöt. Tämäkin kerronnallinen valinta jää kuitenkin samalla tavalla irralliseksi kuin kielikuvat, se ei tunnu oikein johtavan mihinkään.

Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta tämä tulkinta Lokista jää harmillisen latteaksi, eikä tee oikeutta alkuperäistekstille, vaikka erityisesti Bening ja Ronan tekevätkin oivat näyttelijäsuoritukset. Salaperäisyys ja monimerkityksellisyys jäävät uupumaan, ja niiden mukana kaikki minkä vuoksi tämä tarina kannattaisi kertoa.