The Electrical Life of Louis Wain kotikatsomo

Brittiläisen kuvataiteilija Louis William Wainin (1860–1939) monipuoliseen elämään mahtui piirtämisen lisäksi pyrkimyksiä useilla muilla aloilla keksinnöistä säveltämiseen. Hyperaktiivisen yleisneron lisäksi hän kärsi mielenterveydellisistä ongelmista, jotka heijastuivat hänen yhä psykedeelisemmäksi käyvään taiteeseensa. Näyttelijänä tunnetun Will Sharpen independent-elokuvaa lähestyvä omaperäinen elämäkerta The Electrical Life of Louis Wain (2021) kertoo taiteilijan tarinan aina ensimmäisistä kuvituksista Illustrated London Newsiin elämänsä viimeisiin vuosiin Napsbury Hospitalissa asti.

Isänsä kuoleman jälkeen yläluokkaisen, mutta rahaongelmien kanssa painivan Wainin (Benedict Cumberbatch) kontolle jäi miehenä huolehtia viidestä siskostaan ja äidistään. Skandaalina nähty rakastuminen siskojensa kotiopettajattarena toimineeseen nuorempaan ja alempiluokkaiseen Emily Richardsoniin (Claire Foy) johti Wainin kissojen piirtämisen pariin sekä tutkimaan maailmassa vaikuttavaa sähköistä yhteyttä.

Sähkövirran kaupallistamiseen pyrkineen Thomas Edisonin sijaan samaan aikaan eläneen Wainin suhde uuteen energiamuotoon oli enemmän elollisten olentojen välistä yhteyttä ja niitä ajavaa voimaa sekä lopulta rakkautta ymmärtämään pyrkivä. Ilahduttavassa elokuvassa haukataan elämäkerroille tyypillisesti liian laaja ajanjakso, jossa Cumberbatch esittää päähenkilöä nuoruudesta vanhuuteen asti vahvan maskeerauksen avustuksella.

Pienessä ja pehmeän värisessä elokuvassa on Wes Andersonin töiden kaltaista saduntuntua, mutta sijoittuen viktoriaanisen ajan lopun sosiaalisten ongelmien ja epätasa-arvon kontekstiin, joita Olivia Colmanin kertojaääni avaa. Wainin ja aikakauden maalaustaidetta heijastelevien maisemien sijaan keskiöön nousevat hänen tärkeimmät ihmissuhteensa siskoihinsa kuten Carolineen (Andrea Riseborough), työnantajaansa Sir William Ingramiin (Toby Jones) ja rakkauteensa Emilyyn.

Cumberbatch on Wainina jälleen itsensä kanssa kamppaileva älykkö, jonka roolin hän osaa kuin unissaan. Hänen ja Foyn välisissä surumielisissä ja pitkissä kohtauksissa on erityistä tunteellisuutta. Wainin mielenterveysongelmien esittäminen koomisessa valossa puhuvien kissojen ja huuhaa-teorioiden myötä on hieman kyseenalaista, mutta Cumberbatch taitaa myös hienovaraisemman ilmaisun. Hukkuminen värien kyllästämiin luonnonmaisemiin kuvaa Wainin tilan heikentymistä hyvin.

Elokuvassa mennään myös psykedelian puolelle hieman samoin kuin toisessa hyvin vapaamuotoisessa elämäkertaelokuvassa Tesla (2020). Kosketuspinnan saaminen todellisen Wainin elämään on ollut melko mahdotonta, mutta hänen iloa synnyttäneen taiteensa sekä rankan elämän välinen ristiriitaisuus saavat onnistuneen elokuvallisen ilmaisumuodon. Komedian ja vakavamman periodidraaman vuorottelussa ollaan samoissa kantimissa kuin Charles Dickens brittiklassikoiden filmatisoinneissa.

Suomessa suoraan kotiteatterilevitykseen päätynyt The Electrical Life of Louis Wain on laadukas ja mielenkiintoinen brittituotanto. Perinteisen biografian raameja rikkova kuvakerronta ja vahvat näyttelijäsuoritukset kannattelevat sitä, vaikka Wainin työt jäävät pienempään osaan. Lopputekstien aikana näemme parhaiten hänen kuuluisia kissakuviaan, joissa voi jo nähdä nykyisen meemikulttuurin tassunjäljet.