Teetä Mussolinin kanssa kotikatsomo

Teetä Mussolinin kanssa -elokuvan tapahtumat alkavat 1930-luvun Firenzestä. Kaupunki on yhä edelleen renessanssin kehto ja taiteen koti, jonne englantilainen sivistyneistö kokoontuu nauttimaan Italian lämmöstä ja taiteen lumoista - huolimatta siitä, että Il Ducen mustapaitaiset fasistit alkavat olla olennainen osa katukuvaa. Järjestystähän nuo salskeat nuoret miehet vain pitävät, tuumaa lady Hester (Maggie Smith), entisen suurlähettilään leski, joka ihannoi Mussolinia - eipähän pääse rahvas hyppimään silmille kesken teekutsujen.

Lady Hesterin seurueeseen kuuluvat taiteesta seonnut runonlausujatar Arabella (Judi Dench) ja elämää nähnyt, lämminsydäminen Mary (Joan Plowright), joka työskentelee sihteerinä. Maannaistensa tervetulleen seuran lisäksi hillityn ladyn on siedettävä myös paria rempseää amerikkalaista, tytöistä tykkäävää tiedenaista Georgiaa (Lily Tomlin) ja sikarikasta maailmannaista Elsaa (Cher), joista viimemainittu hurmaa seurapiirit glamourillaan. Joukon maskotiksi nousee pieni italialaispoika Luca, joka on Maryn työnantajan syrjähypyn hedelmä ja jonka Mary ottaa hoiviinsa. Lucasta kasvaa nuori mies, jonka kokemusten kautta elokuvan tarina etenee.

Vuodet vierivät kohti toista maailmansotaa, ja fasismin ote Italiasta kovenee. Ilmapiirin kiristyessä lady Hester menee tapaamaan Mussolinia, ja tämä lupaakin suojella englantilaisnaisia mussuttaessaan teetä ja leivoksia. Tästä huolimatta brittitädit ovat pian ihmeessä, kun heidät siirretään valvottuun ympäristöön. Sota on syttynyt, ja Mussolinin Italia seuraa Hitlerin Saksaa. Kauan eivät jenkitkään heilu maassa vapaasti, varsinkaan Elsa, joka on juutalainen… Lujatahtoiset naiset eivät kuitenkaan alistu tinkimään omasta identiteetistään. Elokuva esittää taas kerran väitteen siitä, että britit ovat huonoina aikoina parhaimmillaan.

Teetä Mussolinin kanssa on vahvasti näyttelijöiden ammattitaitoon tukeutuva elokuva. Kuulun brittikolmikon työtä ei voi kuin ihailla: Joan Plowright sädehtii hyvän haltiatarkummin tavoin, ja viime aikoina tiukoilla tätsyrooleilla (Bondit, Elisabet) vakuuttanut Judi Dench loistaa vaihteeksi ihanana taidehörhönä. Maggie Smith on kuitenkin se, joka vie tästä elokuvasta pisteet kotiin. Hänen lady Hesterinsä on viimeistä piirtoa myöten vanhan maailman lady, joka vielä uskoo Britannian imperiumiin ja hyviin käytöstapoihin. Hänen tapaamisensa Mussolinin kanssa tuo mieleen tosielämän tapauksen, jolloin Englannin pääministeri tarjosi Hitlerille teetä ja vakuutti sitten maailmalle, ettei hänen aikanaan tulee sotaa…

Lily Tomlin ja Cher tekevät toki hyvää työtä hekin. Varsinkin Cheriä kamera tuntuu rakastavan, ja mieleelläänhän hänen virheetöntä olemustaan katsoo (ottamatta kantaa sen aitouteen). Näiden viiden upean naisen keralla Lucaa isompana esittävä Baird Wallace jää auttamatta varjoon, eikä hänen kamppailunsa nuoren miehen tuskissa sen suuremmin sykähdytä. Muutenkin elokuvasta jää uupumaan tunnelataus, joka tekisi siitä elämää suuremman. Synkkiä aikoja ja kohtaloita kohdellaan aika kepeällä otteella, ja jossain määrin filmiä voidaan pitää Italian matkailumainoksena - joskin laadukkaana sellaisena.

Teetä Mussolinin kanssa on monessakin mielessä "akkojen elokuva". Tarkoitan tällä, ettei raavaan action-miehen juuri kannata tätä elokuvaa vuokrata, ellei sitten yllättääkseen naisensa iloisesti. Meille älykkäämmille elämänmuodoille ja kaikille brittiläisen koulukunnan ystäville elokuva tarjoaa kuitenkin laatuviihdettä parhaasta päästä. Elokuva on kuin raparperipiirakka vaniljavaahdon kanssa, hyvällä tavalla makea ja sopivan kirpeä. Teetä unohtamatta.

ks. ensi-ilta