Tau kotikatsomo

Jos ei ole koskaan nähnyt muun muassa Saw’n (2004) tai Hostelin (2006) kaltaisia ”kidutuspornoleffoja” tahi esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailun (1968) sorttista tieteiselokuvaa, uusi Netflix-trilleri Tau (2018) saattaa maistua tuoreelta tapaukselta. Jos sen sijaan on nähnyt, niin Tau on kuin yhden euron purilainen – kiireessä muoviin kääritty pikaruoka, jota mussuttaa tyytyväisenä silkasta sokeasta tottumuksesta, kunnes pudottaa kääreet ravintolan sotkuiseen roskakoriin ja ajaa suu auki takaisin kotiin.

Okei, ei sentään euron, vaan parin euron purilainen. Elokuvakielellä voisi sanoa, että kahden tähden purilainen. Kieltä se ei kuitenkaan vie mennessään. Ei, vaikka niin on käydä elokuvan sankarille Julialle (Maika Monroe), jota sosiopaattinen tiedemies Alex (Ed Skrein) pitää epätoivoisena vankinaan futuristisessa talossaan. Jos Julia liikkuu, Alexin käskyjä noudattava älytietokone Tau (Gary Oldman) saa näet luvan repiä naiselta kielen ihan kirjaimellisesti irti.

Siinä myös kiteytyy Taun juoni. Alex on upporikas älykkö, joka asuu yksin isossa kodissaan ja janoaa miljardeja. Siihen hän pyrkii kouluttamalla Tau-nimistä tekoälytietokonettaan entistä älykkäämmäksi – Julian avulla. Alex näet pakottaa Julian suorittamaan erilaisia kokeita ja testejä, jotta Tau oppisi päättelemään ihmisen lailla. Kun Julia ei suorita kokeita, hän istuu kahlittuna paikoillaan ja haistattelee sieppaajalleen, joka on tehnyt paitsi kodistaan myös omasta kehostaan älykkään. Kun Alexin syke kohoaa liian korkeaksi, Tau asettaa isäntänsä automaattisesti zen-tilaan. Tau saattaa kuitenkin olla hieman liiankin älykäs laite, sillä kun Alexin silmä välttää, tietokone janoaa Julialta informaatiota siitä, minkälainen on Alexin taloa ympäröivä maailma – asia, josta Alex ei ole kertonut Taulle hölkäsen pöläystä.

Taun suurin ongelma on sen ristiriitaisuudessa. Tuliterä elokuva, joka tarkastelee ihmisen ja tekoälyn välistä suhdetta, kuulostaa modernilta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Olemme jo nähneet, kuinka tietokone HAL lukitsee astronautti David Bowmanin avaruusaluksen ulkopuolelle tai tekoäly tappaa ihmisiä suojellakseen itseään Salaisten kansioiden jaksossa ”Ghost in the Machine”. Se, että tekoäly kiintyy naiseen, ei niin ikään ole mitään uutta kauhun saralla, sillä Demon Seed (1977) tehtiin jo yli neljäkymmentä vuotta sitten – ja koska aihe on jo koluttu kuin ketun löytämä hirvieläimen koipi, pettyy entisestään, jos elokuva epäonnistuu tarjoamaan mitään uutta.

Ei Tau kuitenkaan surkea elokuva ole, vaikka välillä pelottaa, että suunta johtaa kohti sitä kaikkein tavanomaisinta Netflix-laatua. Eritoten elokuvan alku vaikuttaa kehnolta, mutta mitä syvempi Julian ja Taun välisestä suhteesta muodostuu, sitä mielenkiintoisemmaksi tarina muuttuu. Taun ehdoton tähti onkin itse Tau, joka on kliseisestä roolistaan huolimatta jopa yllättävän sympaattinen ilmestys omaa identiteettiä etsiessään.

Elokuva ei kuitenkaan kykene herättämään erityisen syvällisiä ajatuksia ihmisen ja tekoälyn suhteesta, ei ainakaan sellaisia ajatuksia, joita aikaisemmat saman lajityypin leffat eivät olisi jo vuosikymmeniä sitten herättäneet. Tau onkin kuin milleniaalisukupolven oma tekoälykauhu, ja sellaisena elokuva kyllä kalpenee edeltäjiensä rinnalla, vaikka muutaman mieleenpainuvan hetken sisältääkin.