Tylsä oppitunti Tukholman syndroomasta

Tukholman syndrooma on tuttu termi panttivankidraamoja seuranneille. Tukholman syndroomalla viitataan tilanteeseen, jossa panttivangit ovat myötämielisiä vangitsijoilleen. Termiä on viljelty niin tositapahtumien yhteydessä kuin lukuisissa elokuvissa – Die Hardissa (1988) tosin puhuttiin Helsingin syndroomasta joko vahingossa tai tahallisesti.

StockholmTukholman syndrooman taustalla oleva tositapaus on itse termiä tuntemattomampi. Tukholmassa vuonna 1973 tehtyä pankkiryöstöä seurasi kuusi päivää kestänyt panttivanki- ja piiritystilanne, jonka ratkettua panttivankeina pidetyt pankkivirkailijat halasivat vangitsijoitaan. Uhrien poikkeuksellinen reagointi herätti laajaa huomiota ja poliisia avustaneen kriminologi-psykologin tuolloin uutislähetyksessä käyttämä syndrooma-termi jäi elämään.

Ryöstössä ja sitä seuranneessa panttivankitilanteessa oli uhrien käytöksen lisäksi muitakin absurdeja piirteitä. Onkin hieman yllättävää, ettei yleensä poikkeuksellisia tositapauksia estoitta hyödyntävä elokuvateollisuus ole aiemmin kunnolla tarttunut tapaukseen. Stockholmissa (2018) kanadalainen käsikirjoittaja-ohjaaja Robert Budreau keskittyy yksinomaan vuoden 1973 ryöstöön ja sitä seuranneeseen panttivankitilanteeseen.

StockholmElokuvantekijöille tarina, jonka lopputulos tiedetään, on jännitteen luonnin kannalta aina hankala. Kun elokuva ei voi rakentua pelkän toiminnallisdraamallisen jännitteen varaan, intensiteettiä yritetään luoda muilla, mahdollisesti uusiakin näkökulmia tapahtuneeseen avaavilla tulokulmilla.

Stockholmissa tapauksen absurdien piirteiden innostamana elokuvaan on yritetty luoda osin koomista lähestymistapaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Koominen viritys on itse tapahtumien sijaan kohdennettu lähes yksinomaan löylynlyömäksi kuvattuun päähenkilöön, josta Ethan Hawke ei saa uskottavaa tulkintaa aikaiseksi.

StockholmPankin sisätiloihin keskittyvä kerronta ei kykene kunnolla purkamaan tilanteen psykologista viritystä. Tapauksen keskeinen ydin, uhrien ja kaappaajien lähentyminen, jää etäisesti selitetyksi. Pankin ulkopuolelta tapahtumia kuvataan niukalti, jolloin eri tilannekuvien välille ei myöskään kehity jännitettä.

Stockholmin elokuvallisesti mitäänsanomaton ilmaisu yhdistettynä kerronnalliseen ponnettomuuteen tylsyttää kiintoisasta tositapauksesta keskinkertaistakin keskinkertaisemman ryöstö- ja kaappauselokuvan, joka puolitoistatuntisenakin tuntuu pitkäveteiseltä. Stockholmin ainoaksi ansioksi jääkin tunnetun termin taustalla olevan tositapauksen esille tuominen.

* *
Arvostelukäytännöt