A Dog's Way Home kotikatsomo

Nykyisessä kertomuskulttuurissa koiran uskollisuus kulminoituu muistettavimmin kirjailija Eric Knightin luomaan Lassieen ja tästä kertoviin elokuviin. Koiratarinoita kirjoittavan W. Bruce Cameronin tosipohjaiseen kirjaan A Dog's Way Home (2017) perustuva samanniminen elokuva seurailee Lassien kotiinpaluun (1943) jäljillä kertoessaan Bella-koiran ihmeellisestä ja pitkästä paluusta omistajansa luo.

Bella on kulkukoiran pentu, joka saa kodin huolehtivan nuoren miehen ja tämän äidin luota. Bellaa pidetään pitbullina, joiden pitäminen Denverissä on kiellettyä, ja virkaintoisen koirapoliisin takia Bella joudutaan lähettämään muualle. Koira ei muuttonsa syytä luonnollisesti ymmärrä ja uuden kotinsa hyvästä hoidosta huolimatta Bella lähtee omin päin takaisin omistajansa luo yli 600 kilometrin päähän.

A Dog's Way Homen perustarina on tuttuakin tutumpi kertomus ihmisen parhaan ystävän uskollisuudesta ja neuvokkuudesta. Koiran vilpittömyyden kautta rakentuva emootiomaailma on elokuvassa voimakas, mikä puhuttelee varsinkin nuorempia katsojia, ja miksi ei myös vanhempia koiraihmisiä. Seikkailullinen, mutta myös yhteiskunnan arvojen ja toimintatapojen ristiriitoja käsittelevä elokuva toimii hyvin kouluikäisille.

Elokuvassa on kaksi yhteiskunnallista sivujuonnetta, jotka eivät hallitse päätarinaa, mutta ovat kuitenkin tarinallisesti motivoitu uskottavasti osaksi kokonaisuutta. Yhteiskunnalliset painotukset ovat siinä määrin kiinnostavia, että aivan merkityksettömistä sivujuonteista ei ole kyse.

Vaarallisina pidettyjen koirarotujen kieltämisestä on keskusteltu meilläkin, ja joissakin paikoissa tällaiset rodut on jo kielletty tai niiden pitämistä on säädelty. Kyse on paraatiesimerkistä, mitä tulee huonosti harkittujen kategoristen kieltojen perustavanlaatuisiin ongelmiin. Pelkästään koirarotu ja sen määrittely on niin problemaattista, että kieltojen juridinen peruste olisi helposti kyseenalaistettavissa. Lisäksi koirien pitotavoilla tiedetään olevan enemmän vaikutusta koirien käytökseen kuin niiden perimällä. Elokuvassa kysymykset esitetään sopivan yksinkertaistetusti, jotta nuorempikin katsoja herää pohtimaan asioiden laajempia ulottuvuuksia.

Toinen A Dog's Way Homen kiinnostava temaattinen sivujuonne käsittelee sotaveteraanien kautta yhteiskunnan heikko-osaisempien asemaa. Heikompaan asemaan joutuminen ei läheskään aina ole yksilöstä itsestään johtuvaa, vaan yhteiskunnassa ylläpidetyt toimintatavat ja talousmekanismit usein ohittavat inhimillisen ulottuvuuden, myös heikompien auttamisessa. Vaikka lopun joukkovoima ja oikeamielisten voitto voi aikuisesta tuntua hieman pateettiselta, niin nuorempien katsojien kannalta arvomaailmojen virittäminen oikeille taajuuksille on tärkeää ja merkityksellistä.

Kun lopussa sotaveteraanit nousevat virkavaltaa vastaan, on käsillä hieman vastaava inhimillisten oikeuksien puolustaminen pykäläkeskeistä virkaintoisuutta vastaan kuin aikanaan Taistelijassa (First Blood, 1982). Tämän tyyppisille puheenvuoroille on tarpeellinen sijansa arvoiltaan tiukentuneessa maailmassa, jossa tunnutaan vannovan kategorisointien ja yksilökeskeisen menestymisen nimeen, mikä nykyisessä maailmantilanteessa on lähinnä paradoksaalista.

A Dog's Way Home ei lukeudu muistettavimpiin koiraelokuviin, mutta sen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia omaava tarina on emotionaalisesti helposti samaistuttavissa, mikä tekee elokuvasta hyvän vaihtoehdon perheen yhteisin elokuvahetkiin varsinkin kouluikäisten kanssa.