Steel Magnolias kotikatsomo

Teräskukat tunnetaan elokuvana, joka voisi toimia jonkinlaisena sanakirjamääritelmänä naisten elokuvalle. Pääosiin on roolitettu nimekäs näyttelijäkaarti, johon kuuluvat Sally Field, Shirley MacLaine, Olympia Dukakis, Daryl Hannah, Dolly Parton ja Julia Roberts. Miehet jätetään surutta karikatyyreiksi tapahtumien taustalle. Tässä ei ole mitään pahaa, koska tämä ei ole heidän elokuvansa.

Näyttelijäkaartista kaikki Julia Robertsia lukuun ottamatta olivat jo elokuvan ilmestyessä isoja nimiä – Teräskukat saikin luvan toimia Robertsin varsinaisena läpimurtona, jota seurasi myöhemmin ysäriklassikon asemaan kohonnut Pretty Woman (1990).

Elokuva kertoo ystävättäristä, heidän keskusteluistaan ja tavoistaan käsitellä asioita – niin hyviä kuin huonoja – huumorin kautta. Tarina kattaa parin vuoden mittaisen ajanjakson heidän elämästään. Kaikki alkaa pahemmanlaatuista diabetesta sairastavan Shelbyn (Roberts) häistä. Hänen äitinsä M’Lynn (Field) on huolehtivainen ja päättäväinen persoona, joka suhtautuu epäilevästi kaikkiin tyttärensä ratkaisuihin.

Annelle (Hannah) on ujo nuori nainen, joka menee töihin Truvyn (Parton) omistamaan kauneushoitolaan, jossa päähenkilöt kohtaavat toisensa useita kertoja elokuvan aikana. Lisäksi porukkaan kuuluvat entinen kaupungin ensimmäinen nainen Clairee (Dukakis) ja suorasuinen Ouiser (MacLaine), jonka kustannuksella muut ystävättäret saavat makeimmat naurut.

Teräskukat muistuttaa tyyliltään erittäin paljon James L. Brooksin elokuvia, mikä ei välttämättä ole sattumaa – käsikirjoittaja Robert Harlingin ainoa ohjaustyö on vuonna 1996 valmistunut Iltatähti, joka oli jatko-osa Brooksin Hellyyden ehdoille (1983). Juoni on hahmovetoinen ja sen keskiössä ovat Shelby-tytär ja M’Lynn-äiti, joiden välille Julia Roberts ja Sally Field onnistuvat loihtimaan vakuuttavaa kemiaa.

Dolly Partonin roolittaminen Truvyksi osoittautuu yllättävän onnistuneeksi ratkaisuksi, sillä Partonin ei varsinaisesti tarvitse edes näytellä; riittää, että hän on oma itsensä. Daryl Hannahin Annelle kärsii kuitenkin huonosta kirjoituksesta ja heikosta näyttelemisestä. Kliseinen Annelle käy läpi paljon enemmän hahmokehitystä kuin elokuvaan mahtuu. Sykäyksittäin etenevän kerronnan vuoksi hahmon varsinainen persoona jää arvoitukseksi, sillä jokaisessa episodissa hahmo eroaa merkittävästi edellisestä.

On erikoista havaita, ettei muilla hahmoilla ole vastaavia ongelmia, vaikka irrallisia yksityiskohtia onkin. Yksi niistä on Claireen ostama radioasema ja työ urheilukommentaattorina, johon ei ensiesittelyn jälkeen enää palata.

Dialogi on kauneussalonkikohtauksissa viihdyttävimmillään tyhjänpäiväisen elämänmakunsa ja näyttelijöiden vakuuttavan vuorovaikutuksen ansiosta – Hannah on näissä kohtauksissa jätetty suurimmaksi osaksi taka-alalle. Lopun hautausmaakohtauksessa Sally Fieldin monologi sortuu kuitenkin sentimentaalisuuteen, mikä ei ole aivan linjassa aiemmin kuullun puheensorinan kanssa. Syynä tähän voi olla tarina elokuvan takana. Alun perin Teräskukat oli tarkoitettu näytelmäksi, jonka Robert Harling kirjoitti käsitelläkseen siskonsa kuoleman aiheuttamaa surua.

Harling ei omien sanojensa mukaan kirjoittanut näytelmäänsä katsojien reaktioita ajatellen, sillä hänen tavoitteenaan oli ryhtyä näyttelijäksi, ei kirjoittajaksi. Näytelmästä tuli kuitenkin hitti ja sen menestys auttoi Harlingin elokuva-uralle. Hän ei kuitenkaan pystynyt toistamaan esikoisteoksensa menestystä. Vielä tänäkin päivänä Harling muistetaan erityisesti Teräskukista, joka on vioistaan huolimatta viihdyttävä elokuva.