Silent Night kotikatsomo

Pitkältä ajalta tutut ystävykset lapsineen ja puolisoineen kokoontuvat viettämään joulua. Harmia tuottaa perunoiden ja vanukkaan puute. Taka-alalla kytee hermostuneisuus, joka paljastetaan pian myös katsojille. Tämä tulee olemaan poikkeuksellinen joulu, jota täytyy juhlistaa kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää luonnon rökittäessä ihmiskuntaa.

Silent Night on hyvin itsesatiirinen. Satiirista saa niin osakseen idyllinen joulunvietto, ylenpalttinen kiitollisuus, jota tottakai täytyy tuntea sekä Iso-Britannian suuri kompastuskivi Brexit (muokattuna tosin muotoon Exit). Brittien rakastama maalaisromanttisuus näyttäytyy käsikirjoituksessa ahdistavana hauta-arkkuna rauhoittavan luonnontilan sijaan.

Punainen väri esiintyy pitkin Silent Nightia monessa eri yhteydessä. Alkuun se muistuttaa joulusta, mutta elokuvan edetessä pidemmälle punaisuus saa verenmaun myös katsojan suuhun. Mitä rauhallisemmaksi talo muuttuu, sitä kaoottisemmalta hiljaisuus kuulostaa.

Näyttelijät tekevät mukiinmenevän suorituksen. Olisin toivonut ohjaaja Camille Griffinin kääntävän ison vaihteen päälle ja irrotellen vieläkin rajummin satiirin ja elokuvan komediapuolen kanssa, mutta valitettavasti ihan överiksi ei uskallettu vetää. Työ on kuitenkin Griffinin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö, joten se annettakoon anteeksi.

Elokuvan musiikit ovat aivan omassa luokassaan. Hans Zimmerin oppipoikana aloittanut säveltäjä Lorne Balfe luo tunnelman käsikirjoitusta tehokkaammin pelaten yksinkertaisella, melankolisella ja vaikuttavalla orkesterisoinnillaan. Balfe on ennenkin tehnyt hyvää työtä tunnelman luomisella, ja tämä näkyy elokuvan yhtenä vahvimpana ominaisuutena. Zimmerin tyylistä tutut vasket ja jouset ovat asettuneet omiin uomiinsa esitellen Balfen vahvistuvan oman tyylin rauhallisen mutta vaikuttavan musiikin myötä. En laittaisi pahakseni, että Balfe tekisi jatkossakin jouluelokuviin sävellystyötä.

Kompastuskivistään huolimatta Silent Night saa aikaan tyrskähdyksiä sekä laittaa ajatuksia liikkeelle nykymaailman tilanteesta ja kuinka elokuva on ennustanut monia asioita etukäteen nyt tapahtuneeksi. Elokuva saatiin purkkiin juuri kaksi päivää ennen Britannian ensimmäistä koronan lockdownia. Jos tätä ei tietäisi, luulisi myös koronan vaikuttaneen käsikirjoitukseen.

Nyt sen sijaan sen ironisuus uppoaa aivan eri tavalla katsojaan kuin jos elokuva olisi julkaistu ennen viimeisintä pandemiaa. Toinen karvoja pystyyn nostava seikka on puhe Venäjästä, joka on karmiva yhteensattuma nykytilanteen kanssa. Tästä ei kuitenkaan sen enempää, vaan kannattaa vilkaista elokuva ihan itse ja yllättyä.