Kauniin hymyn tähden
Ohjaaja Lorene Scafaria lähestyy tehostekyllästettyä scifi-genreä freesistä vinkkelistä. On romanttisia komedioita nähty tylsemmistäkin lähtöasetelmista.
Asteroidi aikoo tervehtiä maapalloa kädestä pitäen, ja kahden kiven yhteentörmäys tuhoaa elämän. Mielentilasta riippuen hauskaa tai traagista.
Seeking a Friend for the End of the Worldin tapauksessa ei kumpaakaan. Kristillisen taustamelun ja teinikomedioiden ronskiuden löysä yhdistelmä on heikon tv-elokuvan visiolla kasaan puristettu tylsimys.
Pirteimmillään elokuva on äkkirakastumisen kokevan Dodgen (Steve Carellin) ja Pennyn (Keira Knightley) roadtripin ensikilometreillä. Loppumatka on samaan aikaan sekä pomppuisa, kurveja missaava että huoltoasemalla vetelehtivä.
Identiteetiltään romanssi on skitsofreeninen. Osa kohtauksista on kuin suoraan tavanomaisesta luuserikomediasta, ja heti perään meno on raamatullisen harrasta.
Uskonnollisilla viittauksilla siunattu kertomus läheisyydestä sisältää periaatteessa kiinnostaviakin ajatuksia, kuten ihmisten uskomattoman syvälle juurtuneen tarpeen säilyttää normaaliuden ja arjen illuusio.
Oravapyöräily ei suinkaan ole ainoa teema, joka jää lähinnä parin sketsin tasolle. Missäpä kaveriporukassa ei olisi heitetty ilmoille kysymystä ”mitä tekisit, jos tietäisit, että maailmanloppu tulee viikon päästä?”
Kohelluksesta irtoavat vitsit ovat kuin jonkin Will Ferrell -komedian ylijäämämateriaalia. Niitä leimaa rohkeuden puute, jota hauskuuden ulkopuolella lähes poikkeuksetta pysyttelevä pääosapari läsnäolollaan korostaa.
Mitä taas homeisella siirapilla kuorrutettuun melodraamaan tulee, niin voi itku! Valitettavasti kyse on kuitenkin täysin vertauskuvallisesta, muodikkaan ironisesta, nostalgiasarkasmilla kostutetusta kyyneleestä. Nessuja ei kannata varata, jollei sitten halua jollain heitellä kuvaruutua.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ristiriitaisia visioita kuvauksissa on yritetty filmata. Vaikka romanttisilla draamakomedioilla on liki ainutlaatuinen taipumus tunnelmoida laidasta laitaan, harvoin näin kömpelöä fuusiota joutuu katselemaan.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä
Seuraava:
Where Do We Go Now?
Yleiseltä tunnelmaltaan hilpeän elokuvan takana on kipeä viesti.
Edellinen: Annie Hall
Katsojansa näköinen tarina rakkauden suloisesta piikikkyydestä lumoaa vuosikymmenestä toiseen.