Kadotettujen kuningatar kotikatsomo

Goottihevin synkät sävelet herättävät vampyyri Lestatin (Stuart Townsend). Ikivetreä verellä lutraaja innostuu musiikista niin paljon, että paukahtaa itsekin rokkistaraksi, jonka musiikki taas puolestaan herättää paitsi goottityttöjen halut myös muinaisen ja julmuudestaan pelätyn veren kuningatar Akashan (Aaliyah) horroksestaan.

Enpä olisi raflaavampaa vampyyritarinaa keksinyt, vaikka olisi pitänyt miettiä 500 vuotta. Kaiken maailman Bladetkin tuntuvat taiteelta tällaisen töräyksen rinnalla. Rice-filmatisointina Veren vangit (1994) oli aivan kelvollinen vampyyriraina, mutta vampyyrikronikan kolmannen osan Kadotettujen kuningattaren elokuvallinen olemus on jokseenkin sietämätöntä fantasiakökköilyä tummissa lavasteissa. Ikävää on myös se, että elokuva jäi r&b-tähti Aaliyahin viimeiseksi ja varsin vähän mahdollisuuksia antaneeksi rooliksi.

Vampyyrihommeleihin liitetty voimakas seksuaalisuuskin on kovin vaisua Kadotettujen kuningattaressa. Lestatin ja Mariuksen (Vincent Perez) poikarakkaus kuvataan niin ristoreipasmaisesti, että sitä pystyisi Pihtiputaan mummokin katsomaan tekareitaan nielemättä. Muusta eroottisuudesta ei nyt jaksa vaivautua edes kertomaan, kun juonen ainoa koukullinen pointti on silitelty niin salonkikelpoiseksi. Mistään kauhusta on turha puhua, ellei jotakuta mustikkakeitolla löträily satu järkyttämään.