Matka mikä-mikä-maahan

Kaikki varmasti tietävät ja tuntevat elokuvan Shine / Loisto. Vuonna 1996 australialainen elokuvaohjaaja Scott Hicks ihastutti elokuvamaailmaa lämminhenkisellä kertomuksella musiikin hulluksi ajamasta pianovirtuoosista. Sympaattisesti soperteleva pikkutuhmuuksia harrastava "harhailija" valloitti katsojiensa sydämiä. Valloittava musiikki ja voimakkaat näyttelijäsuoritukset tekivät Loiston tunnetuksi myös kriitikkopiireissä. Esimerkiksi elokuvan päähenkilöä esittävä Geoffrey Rush kävi pokkaamassa suorituksestaan Näyttelijöiden killan (SAG), Akatemian ja Golden Globes -pyttyjä myöntävien järjestöjen palkinnot. Loisto valittiin useilla filmijuhlilla vuoden parhaaksi elokuvaksi.

Oudompi ja tuntemattomampi tuttavuus on niin ikään australialaisen Michael Rymerin käsikirjoittama ja vuonna 1995 ohjaama elokuva Angel Baby / Enkelin lapsi, joka tarkastelee hyvin samankaltaisia teemoja kuin vuotta myöhemmin valmistunut ja runsaasti kansainvälisiä palkintoja kahminut Scott Hicksin ohjaus - elokuva käsittelee rakkautta ja hulluutta. Pääroolissa onkin kahden skitsofreniaa sairastavan rakkaus. Australian kansalliset "Oscarit" voittanut elokuva on jäänyt kuitenkin kansainväliseksi tuntemattomuudeksi. Armottomampi ja anteeksipyytelemättömämpi kerronta ei ole saanut laajemman yleisön hyväksyntää.

Avohoidossa oleva Harry (John Lynch) ja maagisessa maailmassa elävä Kate (Jacqueline McKenzie) tapaavat toisensa mieleltään epävakaille tarkoitetussa "kerhotalossa". Ihastus muuttuu nopeassa tahdissa intohimoiseksi rakkaudeksi. Rakastavaiset muuttavat yhteen kokeilemaan perheonnensa siipiä. Idylli muuttuu yhä täydellisemmäksi Harryn saadessa "valkokaulustyön" tietokonefirmasta - kaikki näyttää toimivan täydellisesti kunhan vain pari ottaa säännöllisesti lääkkeensä. Terapiana kotileikkiä suosinut yhteiskunta nousee kuitenkin takajaloilleen kuultuaan tukevasta perheenlisäyksestä. Ongelmat alkavat kasaantua, kaikki alkaa kaatua päälle, "Astral" antaa uhkaavia tulevaisuuskuvia…

Tunteiden vuoristorataa

Miespääroolin esittäjä kuulee demonisia ääniä, jotka vain lääkkeet voivat tukahduttaa. Elokuvan nainen etsii elämänsä totuuksia Onnenpyörän ratkaisuista. Kaiken tiedon lähteenä on suojelusenkeli "Astral", joka on saamassa lihallisen muotonsa Harryn ja Katen rakkauden hedelmän muodossa. Sielunelämää ylläpitävät lääkkeet saavat jäädä lääkkeitä pelkäävien vanhempien pohtiessa jälkipolvensa parasta. Kyllä! Angel Baby on tosiaankin erilainen rakkaustarina, poikkeava tarina kahden mieleltään epävakaan henkilön voimakkaista tunteista toisiaan kohtaan. Elokuva kertoo mielettömän ja ahdistavan, kärsimyksien kyllästämän rakkaustarinan.

Rakkaus ei tunne mitään rajoja. Kuinka nopeasti tunteet ja tunnelmat voivatkaan vaihtua! Epävakaiden maailmojen kuvaus antaa runsaasti mahdollisuuksia. Michael Rymerin ohjaus tarjoaakin todellisten tunteiden rohkeaa vyörytystä - tunteiden vuoristorataa. Kahden voimakkaan roolihahmon kautta katsoja kokee nopean leikkauksen epätoivosta ja pelosta toivoon sekä tuskasta onneen ja autuuteen. Tarinan kerrontaa tukee loistavasti laajaa musiikkiskaalaa hyväkseenkäyttävä äänimaailma. Rymerin tunteita estottomasti hyväksikäyttävä kerronta onkin erittäin ehdotonta, julmaa ja armotonta. Se ei tarjoa mitään aihetta keventävää materiaalia eikä tee harhahyppyjä viihteellisempään kerrontaan.

Rakkauden vastustajana kavala sairaus

Valkokankaalla nähdäänkin vain onneton ja mieletön rakkaustarina! Kerronta on rakennettu täydellisesti (ja onnistuneesti) vain kahden pääroolin varaan. Valkokankaalla kerrottu tarina hylkääkin kaikki "mielisairaalatarinoihin" perinteisesti liitetyt kliseet. Sairaanhoitajat ja viranomaiset eivät ole perikaavojen mukaisesti viattomien sairaiden vihollisia. Hyvä-paha-asetelmaa ei olekaan rakennettu sairaat-terveet-jaottelun mukaisesti. Vihollisen roolihahmon on varastanut ihmisiä piinaava sairaus. Angel Babyn roolihahmojen rakkauden tunnustukset ja rakkauden teot nousevat piinaavalle asteelle sairauden kerätessä voittonsa viattomuuden ja rakkauden avustuksella.

Kerronnan muoto asettaa suuria vaatimuksia näyttelijöille. Pääroolin esittäjät jäävätkin omilleen. Ainoastaan Michael Rymerin hallusinaatioita ja epäjärjestystä luova ohjaus kääntyvine kuvakulmineen ja voimakkaita assosiaatiomielikuvia muodostavia leikkaus tukevat näyttelijäkaksikon kautta avautuvaa maailmaa. Irlantilaissyntyisen John Lynchin (In The Name Of The Father, Cal, Some Mother’s Son) ja australialaisen Jacqueline McKenzien (Romper Stomper, Stark) karismat kannattavatkin alkumetreistä loppuhuipentumaan. Heikompien näyttelijöiden kautta Angel Baby olisi latistunut nopeasti keskinkertaisuudeksi.

Lopun lohduton kauneus

Elokuvien onnelliset loput noudattavat yleisiä kaavoja, lainalaisuuksia. Rakkaustarinat päättyvät tutusti ja turvallisesti. Rakastavaiset ansaitsevat toisensa koettelemusten kautta, viulut vinkuvat mahtipontisesti ja käsi tarttuu käteen ja yhdistyneet katseet kääntyvät horisonttiin katoavaan aurinkoon. Lopetukset ovat alkaneet toistaa itseään. Onnettomien rakkaustarinoiden kohdalla tilanne on toinen. Onnettomat rakkaustarinat päättyvät jokainen omalla tavallaan. Angel Baby jatkaa rakkaustarinoiden sarjaa oudolla ja omaperäisellä tavalla - katsoja saa lopulta itse päättää oliko elokuva loppujen lopuksi sittenkään onneton...

Elokuvateatteri Diana onkin onnistunut haalimaan kevään esityslistaansa toinen toistaan tyylikkäämpiä erilaisia elokuvia. Suuren budjetin elokuvien rinnalla on esitetty tuntemattomampia tuttavuuksia. Tarjonta onkin kattanut väkevästä brittidraamasta espanjalaisiin pikkutuhmuuksia harrastavaan leikittelyyn. Angel Baby ei tee poikkeusta sarjaan! Toivon ja epätoivon, kiihkon ja ahdistuksen kyllästämä tarina on ehdottomasti myös tutustumisen arvoinen. Elokuva ei kuitenkaan sovi kaikkein herkkätunteisimmille ajoittain erittäinkin ahdistavan maailmankuvansa vuoksi.

* * * *
Arvostelukäytännöt