Pikku delfiini – unelmien laineilla kotikatsomo

Perulainen Sergio Bambarén julkaisi esikoiskirjansa omakustanteena vuonna 1995. Taitavan surffaajan ja valtamereen ihastuneen Bambarénin kirja kertoo täydellistä aaltoa etsivästä delfiinistä tosikkomaisessa maailmassa, jossa unelmointi ei ole sallittua. Vertauskuvallisesta eläintarinasta tuli huikea menestys ja kirja on käännetty 25 kielelle, ei tosin suomeksi.

Bambarénin kirjasta on tehty elokuvasovitus monikansallisena yhteistyönä. Meillä elokuva on julkaistu suoraan dvd:lle nimellä Pikku delfiini – unelmien laineilla.

Delfiinitarinan merenalainen maailma soveltuu hyvin animaatioon. Värikylläisen kuulas vesielementti onkin elokuvassa edukseen, mutta hahmojen ja varsinkin liikkeen animointi on nykymittapuussa silmiinpistävän kankeaa. Animoinnin ero esimerkiksi kotoiseen Niko – lentäjän poikaan (2008) on huomattava, Nikon eduksi.

Animaation heikohko tekninen taso ei haitanne pienimpiä katsojia, mutta heidän kannaltaan elokuvassa on turhan paljon pelottavia elementtejä, tosin paljolti samassa merkityksessä kuin perinteisissä saduissakin. Itse tarina on vertauskuvallisuudessaan kovin monimutkainen lastenelokuvaksi. Edes vanhemmat lapset eivät välttämättä sisäistä tarinan merkitysmaailmoja, jos muutoinkaan jaksavat katsoa jäykästi polskivia vedeneläviä dynamiikaltaan jäyhähkössä kerronnassa, jossa toimintaa ja komiikkaa ei ole rytmitetty samoin kuin animaatiomarkkinoita hallitsevissa jenkkielokuvissa.

Kertakatseluna Pikku delfiini vaikuttaakin väliinputoajalta, elokuvalta, jonka tekijät eivät ole oikein tienneet mitä ovat tekemässä ja mille kohderyhmälle. Kaloihin ihastuneen nassikan vanhemmalle katselukertoja on kuitenkin kertynyt sen verran monta, että tarinan ideologinen maailma on vähitellen auennut, ja jopa lumonnut siinä määrin, että tönkkö animointi on menettänyt merkitystään. Annettujen velvollisuuksien täyteisessä oravanpyörässä itse kunkin olisi välillä hyvä pysähtyä miettimään unelmiaan ja etsimään niitä, sillä ilman unelmia elämällä ei ole tarkoitusta.

Toivon mukaan jokin suomalaiskustantamo tohtisi tarttua käännösurakkaan, sillä Bambarénin tarinassa on mitä ilmeisemmin sellaista perustavanlaatuista elämänfilosofiaa, joka aukenisi parhaiten kirjallisessa muodossa elokuvallisen ilmaisun sijaan.