Mansikoiden poimijat

Ruotsalaiselokuva Mansikkamaa sai Suomessa ensi-iltansa kaksi ja puolivuotta sitten, mutta jäi lyhyellä teatterikierroksellaan vähälle huomiolle. Nyt elokuva on julkaistu Suomessa dvd:nä ja sattuvasti ajankohtana, jolloin ulkomaalaiset mansikanpoimijat ovat aivan eri tavalla ajankohtaisia kuin marraskuun lopulla 2017.

Jordgubbslandet Vallitsevassa koronatilanteessa suomalaiset marjatilat tuskailevat työvoiman kanssa. Ulkomailta ei saada ahkeria ja tehokkaita työtä pelkäämättömiä poimijoita vaan mansikat pitäisi saada laatikoihin suomalaisin sormin, joiden poimintakykyyn ei kaikilla ole luottamusta. Montaa vuosikymmentä ei tarvitse mennä ajassa taaksepäin, kun moinen ongelma olisi ollut silkkaa utopiaa. Vielä 1980-luvulla mansikkapelto oli varma ja suosittu kesätyöpaikka monelle nuorelle. Ei ole enää, vaikka nykynuorilta luulisi sorminäppäryyttä löytyvän.

Mansikkamaa avaa ikkunan siihen, millaista ulkomaalaisten ammattipoimijoiden elämä on. Vaikka tapahtumamiljöö on Ruotsissa, ero Suomeen on tuskin kovin suuri. Itä-Euroopan maista tuleville poimijoille mansikkapellot ovat hyvä ansaintamahdollisuus, vaikka asuinolot eivät kovin hääppöiset olekaan. Tilallisille poimijat ovat välttämätöntä työvoimaa.

Elokuvalla on varsin vahva yhteiskunnallinen agenda. Itäeurooppalaiset poimijat ja ruotsalaiset asetetaan hyvin selvään luokkajaon kehykseen, jossa ennakkoluulot kukoistavat puolin ja toisin. Kritiikki kohdentuu alleviivatusti ruotsalaisiin, heidän asenteisiinsa ja tapoihinsa, joista aito ja vilpitön elämä tuntuu kadonneen statuksen myötä. Vanhemmat kilistelevät kokkareillaan ja pullamössöistynyt nuorempi sukupolvi sekoilee omissa bileissään. Elämä on kadonnut jonnekin yläkylläisyyden hetteiköihin.

Jordgubbslandet Mansikkatilallisen tytär Anneli ei koe kuuluvansa joukkoon. Mansikkapellolla hän ohimennen tutustuu puolalaiseen poimijapoika Wojtekiin, jonka inhimillinen aitous on jotain muuta kuin mihin Anneli omassa kaveriporukassaan on tottunut. Nuorten välillä syttyy liekki, jonka roihahdusta ei ympäristössä suvaita sallivin sanakääntein. Tilallisen ja työläisen ei sovi olla yhdessä vapaamielisessä 2000-luvun Ruotsissakaan, ainakaan maaseudulla, jossa aate- ja arvomaailmat ovat kuin feodaaliajoilta. Sivistyneessä hyvinvointivaltiossa asiat eivät peltojen tasolla ole muuttuneet, eivät ainakaan elokuvan julistaman madonluvun mukaan.

Tarina-asetelman vanhakantaisuus pistää silmään, mutta ei ole täysin tuulesta temmattu. Arvo- ja aatemaailmojen muutos on kulttuurissa hidasta, ja muutos on tunnetusti maaseudulla kaupunkeja hitaampaa. Silti on varottava astumasta yleistämisen poluille, joille elokuva paikoin poikkeaa. Ei maaseutu yksinomaan ole arvojen takapajula, ainakaan näin mustavalkoisesti.

Painokkaan yhteiskuntakritiikin rinnalle raikastavaksi elementiksi elokuvassa nousee nuorten rakkaustarina. Annelin ja Wojtekin suhteen kuvauksessa tavoitetaan paikoin varsin aidonoloisesti niitä nuoruuden ihastumisen ja minäkuvan muodostumisen hetkiä, joita voimakkaat tunneskaalat värittävät. Heidän suhteensa ei näyttäydy teennäisenä ja tarinakaavaan pakotetulta, vaan kaikessa kömpelyydessään aidolta.

Jordgubbslandet Esteettisesti hallittu ja uskottavasti näytelty elokuva on eheä kokonaisuus, jota voi katsoa niin yhteiskuntakritiikkinä kuin nuorten rakkaustarinana. Yhdistelmä on kokonaisuutena toimiva, vaikka puolitoistatuntisessa elokuvassa kahden tarinanäkökulman rinnakkain kuljettaminen vie väistämättä tilaa niiden syventymiseltä lopullisiin uomiinsa. Yhteiskuntakritiikki olisi kaivannut laajempaa argumentaatiota välttääkseen ajautumisen yleistysten karikoihin, ja toisaalta nuorten rakkaustarinaan olisi voitu uppoutua syvällisemminkin, sillä päähenkilöiden mielenliikkeet ja valinnat olisivat kaivanneet aavistuksen enemmän motivointia.

Ajankohta kuitenkin lisää elokuvan arvoa, mitä tulee sen herättämään yhteiskunnalliseen pohdintaan ja siitä tehtäviin tulkintoihin. Mansikkamaa tuo nähtäväksi sitä todellisuutta, mistä moni kaupunkilainen on jo vieraantunut, mutta vallitsevassa tilanteessa se on konkreettista todellisuutta, jota pitäisi tuntea.

* * *
Arvostelukäytännöt