Malone kotikatsomo

Nykypäivän mainosmiehillä ja markkinoijilla on hieman harhainen käsitys siitä, mitä on film noir ja minkälaista elokuvatyyppiä se edustaa. Suoraan videolevitykseen päätynyttä Malonea on markkinoitu nykypäivän noir-elokuvana, mitä se ei missään nimessä ole. Ellei ymmärrä noirilla sitä, että Humphrey Bogartia imitoiva, Malone-nimistä dekkaria esittävä Thomas Jane päästää heti alkuminuuteilla jengiä päiviltä kuin sotatantereella. Verta lentää ja ihmisliha itkee musiikkivideoleikkauksen ja räiskinnän tahdittamana. Tätäkö se noir oli?

Malonen katsomiseen ja seuraamiseen vaaditaan oikea mielentila ja ymmärrys siitä, että kyseessä on hyvin lähellä puhtaan parodian rajoja liikkuva teos, puoliksi pastissi ja puoliksi satiiri vanhojen aikojen ”kovaksikeitetyistä” etsiväelokuvista. Turhan pitkäksi venytetyn alkukohtauksen räiskintämättämisen jälkeen tahti rauhoittuu ja elokuva saa tahallisen retrohenkisiä sävyjä.

Malone ajelee vanhalla amerikanautolla ja räiskii isolla pyssyllä, elokuvassa on viekas, kohtalokas ja kurvikas nainen (Elsa Pataky) ja juonesta ei ota pirukaan selvää. Tai ottaa, mutta salaperäisen laukun sisällön ja olinpaikan selvittäminen on puhdas macguffin, veruke nyrkkitappeluille, takaa-ajoille, rikollisten kanssa veljeileville sinatramaisille yökerholaulajille (French Stewart) sekä yleiselle arkirealismista irroitetulle fiilistelylle.

Elokuvan miljöö on yhdistelmä 1950-luvun esineistöä ja pukeutumista sekä nykypäivän teknologiaa ja vempeleitä. Roistoista tylyn rehti Boulder (Ving Rhames) edustaa perinteistä vanhan koulukunnan kovanyrkkistä roistoa, kun taas hänen kollegansa, sosiopaatti-tuhopolttaja Matchstick (Heath Ledgerin Jokeria kaikin tavoin apinoinut Doug Hutchison) sekä naispuolinen kung fu -stara (Chris Yen) edustavat nykypäivän leffaroistojen arkkityyppejä. Kungfuilut olisi voinut ja pitänyt jättää Malonesta väliin, ne eivät sovi elokuvan vanhan koulukunnan ilmapiiriin.

Ohjaaja Russell Mulcahyn ura on kenties tehnyt rennyharlinit sitten miehen läpimurron Highlanderin (1986), mutta mies osaa edelleen kuvata toimintaa luontevasti. Thomas Janen muminat, suupielen mutristukset ja muut bogartmaiset äijäilyt huvittavat yllättävän pitkään, eikä Malonen hahmoa ole tehty liian vakavissaan. Osoituksena siitä karski ja kovapintainen dekkari suuntaa aina haavoituttuaan vanhainkotiin, jossa hänen vanha äitimuorinsa (Eileen Ryan) paikkaa pojan kuntoon ja naukkailee siinä sivussa viinaa minkä jupinoiltaan ehtii.

Malone on liian köykäinen ja liian poukkoileva noustakseen esille oman lajityyppinsä massasta, mutta vaikka teosta ei toiste tulisi katsottuakaan, niin sulavan rehtinä ja kestoltaan sopivan napakkana väkivaltaviihteenä se on aivan mukiinmenevä. Korkea K18-ikäraja herättää hieman hämmennystä, sillä väkivallan graafisuudesta huolimatta räiskintä ja tappelut ovat kuin Tom & Jerry -piiirretyistä. Ei niitä voi ottaa vakavissaan kuin tympein kukkahattutäti.