Kielletyt kuvat kotikatsomo

Kielletyt kuvat kertoo USA:n Cincinnatissa vuonna 1990 pidetystä taidenäyttelystä ja sen aiheuttamasta kohusta ja oikeudenkäynnistä. Edesmenneen taiteilijan Robert Mapplethorpen mustavalkoiset valokuvat sisältävät otoksia, jotka työntävät herneen paikallisen lainvalvojan (Graig T. Nelson) nenään. Elokuvan sankarina esittäytyy kyseisen näyttelyn museoonsa hommannut intendentti Dennis Barrie (James Woods), joka puolustaa valintaansa vetoamalla valinnan, mielipiteen ja ilmaisun vapauteen. Barrie joutuu käymään läpi myös henkilökohtaisen kiirastulen, kun sekä ymmärtämään pyrkivä vaimo (Diana Scarwid) että kouluikäiset lapset saavat osansa osapuolten välisestä, ikäviäkään keinoja kaihtamattomasta kamppailusta. Vastakkain asetellaan perinteiset perhearvot ja sanomisen vapaus.

Elokuvan esittämät ja herättämät kysymykset ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä. Kuuluuko viranomaisten valvoa, mitä kansalaiset saavat katsella? Onko sekään oikein, että mitä tahansa voi sanoa, tehdä ja näyttää pelkän sananvapauden nojalla ja taiteen nimissä? Mutta johtaako jonkun asian kieltäminen kirjarovioihin ja muuhun natsimeininkiin? Viisasta kyllä, elokuva ei pyri vastaamaan noihin kysymyksiin, vaan pureutuu pikemminkin vallankäyttäjien ja lakimiesten moninaisiin vaikuttimiin ja (sumeaan) logiikkaan. Kielletyt kuvat on teemaltaan myös jossain määrin ajankohtainen, sillä samantyyppistä menoa on saatu seurata Suomen eduskuntatalon liepeillä parisuhdelakikeskustelun aikaan.

Elokuva kertoo tarinansa puolidokumentaarin keinoin. Näyteltyjen osuuksien lomaan on sijoitettu "oikeiden" poliitikkojen, taiteilijoiden ym. mielipidevaikuttajien kommentteja sekä välähdyksiä alkuperäisestä tapauksesta. Myös itse "kielletyt kuvat" pääsevät vahvasti esille, mikä tietysti pitää muistaa perheen pienimpien kannalta. Toisaalta he kyllä siirtyisivät pian muutenkin viihdyttävän tietokonepelinsä pariin, sillä hyvästä aiheestaan ja tarkoituksestaan huolimatta elokuva on perin kuivakka oikeussalidraama, jota pari pippelinkuvaa ei muuksi muuta. James Woods tekee rutinoitua laatutyötä rehtinä museonjohtajana ja perheenisänä, eikä hänen vaimoaan esittävä Diana Scarwid ole roolissaan lainkaan hassumpi. Kokonaisuudessaan ote on asiallinen ja älyllinen, mistä voisi ottaa oppia näinä vaikeina aikoina.