Jane Eyre kotikatsomo

Mitä uutta voi tarjota tarina, josta on tehty 18 elokuvaa ja yhdeksän tv-sarjaa? Jane Eyre on kenties yksi eniten filmatisoituja englantilaisia romaaneja elokuvan historiassa. Cary Fukunaga on onnistunut ohjaamaan uuden, vaikuttavan adaptaation Charlotte Brontën vuonna 1847 ilmestyneestä kirjasta. Elokuva on todiste siitä, että laatu ei aina kärsi määrästä.

Viimeisimmät filmatisoinnit Jane Eyrestä ovat BBC:n vuonna 2006 tuottama ansiokas tv-sarja ja kymmenen vuotta aiemmin ilmestynyt Franco Zeffirellin ohjaama ja Charlotte Gainsbourgin tähdittämä elokuva. Jälkimmäiseen verrattuna Fukunagan versio on edeltäjäänsä tiivistunnelmaisempi ja elokuvallisesti esteettisempi.

Elokuva alkaa kun kamera seuraa hädissään pakenevaa Janea (Mia Wasikowska) autiolla nummella. Jane saapuu St. John Riversin (Jamie Bell) pappilaan, joka toimii kertomuksen nykyhetkenä. Elokuva keskittyy Janen ja byronisen sankarin, herra Rochesterin (Michael Fassbender) romanssiin, ja Janen elämän muut vaiheet käydään läpi tiiviiseen tahtiin. Suurin osa elokuvaa onkin takaumaa, mutta ratkaisu on varsin toimiva romaanifilmatisoinnissa, jossa on aina pakko pätkiä juonta ja valita painopisteitä.

Fukunaga korostaa tarinan goottilaisia piirteitä. Elokuva on tunnelmaltaan tumma ja alakuloinen saaden välillä jopa painajaismaisia piirteitä, jotka nostavat niskavillat pystyyn. Pimeät linnan nurkat ja lepattava kynttilän valo kätkevät salaisuudet ja tukahdutetut tunteet, joita ei viktoriaanisen ajan tavan mukaan ollut soveliasta näyttää.

Goottilaista romanssia ei ole ilman puvustusta, oikeanlaista sijaintia, äänimaailmaa tai piiskaavaa sadetta ja ukkosta. Musiikki on hiljaista, aavemaista, sopien hitaasti lipuviin kuviin kielletystä elämänilosta ja seksuaalisuudesta, kun Janen täytyy elää soveliaasti yhteiskunnan odotusten ja sääntöjen mukaan. Kuvaus ja värimaailman tasaisen harmaat ja ruskeat sävyt, joihin päähenkilöt sulautuvat, luovat pidättyväistä, klaustrofobistakin tunnelmaa, joka väreilee pelon ja hellyyden välimaastossa. Elokuvan sanoman voi kiteyttää Janen lausumaan: ”Kunpa nainen voisi tehdä asioita kuten mies. Tuntuu pahalta ettemme voi koskaan saavuttaa taivaanrantaa.” Janen turhautuneita huokaisuja ja melankolista tunnelmaa tuetaan pysähtyneillä ja viivyttelevillä otoilla, jotka ovat eteerisiä ja kaameita yhtä aikaa.

Jane Eyre on romanttisimpia tarinoita, joita on koskaan kerrottu, mutta samalla se on kylmä kertomus tuhosta, hulluudesta ja menetyksestä. Fukunagan ohjaus puhaltaa Jane Eyren intohimoiseen, mahdottomaan rakkaustarinaan uusia tuulia, jotka kuiskailevat Yorkshiren nummilla epätoivoisina huokauksina vangiten romaanin kaksijakoisen hengen taidokkaasti.