Joutsenlauluja muuttuvalle maailmalle
Jacques Tatin elokuvat eivät ole hauskoja tavalla, jolla hänen kollegansa Charlie Chaplin, Harold Lloyd tai Buster Keaton mielletään hauskaksi. Tati osasi heidän slapstick-huumorinsa ja mimiikkansa, mutta hänellä oli aivan toisenlaiset elokuvat mielessään.
Piti Tatista tai ei, oli hänellä näkemystä. Todellisen auteurin tapaan hänellä toistuivat tietyt teemat ja ajatukset, joita hän käsitteli teoksesta toiseen laventaen niitä jatkuvasti. Hän ei tyytynyt huomiohakuiseen törmäilykomediaan vaan keksi, miten kuvakerrontaa voitaisiin uudistaa komedian sisällä.
Jacques Tatin elokuvat tunnetaan hänen ikonisen hahmonsa Mr. Hulotin kautta. Vaikka Hulot on jonkinlainen kiinnekohta Tatin elokuviin, hurmaava päähenkilö antaa paljon tilaa muille henkilöille. Ohjaaja itse on kertonut, että hänestä oli hauskempaa kuvata ihmisiä arjen keskellä. Siksi Tatin elokuvat ovat vaimeampia, rauhallisempia ja aiheuttavat enemmän hymistelyä kuin jatkuvaa hirnumista. Ne antavat sivuhenkilöille paljon tilaa.
Jacques Tatin omalaatuisuuden huomaa katsomalla hänen elokuvansa peräkkäin. Kronologisesti katsottuna hänen töissään siirrytään pikkukylästä lomarannoille, lähiöön ja sieltä suurkaupunkiin huipentuen lopulta valtateille. Kaikissa elokuvissa jännitteen aiheuttaa modernin ja amerikkalaisen kulttuurin saapuminen, joka muokkaa maailmaa ja ihmisten arkea. Viihde tuo mukanaan turismin ja lopulta uuden arkkitehtuurin sekä arkikäsitykset.
Tatin kaksi ensimmäistä kokopitkää käsittelevät vielä selkeästi ranskalaista maailmaa. Lystikäs kirjeenkantaja sijoittuu ranskalaiseen pikkukaupunkiin, johon amerikkalainen kulttuuri ja elämäntapa tekevät tuloaan sirkushuvien muodossa. Jos amerikkalainen kulttuuri vielä vierailee kylästä toiseen Tatin ensimmäisessä kokopitkässä, ne ovat tulleet jäädäkseen Riemuloma Rivierassa. Kaupunkitilaa on muokattu jo turisteja ja heidän viihtymistään varten. Tutusta maailmasta on tullut jalostettuja matkamuistoja ja krääsää.
Näissä elokuvissa Tati vielä etsi muotoaan, minkä vuoksi elokuvat ovat ajoittain tylsiä. Ne valloittavat hyväntuulisuudellaan ja levollisuudellaan.
Vasta seuraavissa elokuvissaan Tati tarttui modernisaation kysymykseen ankarammin.
Enoni on toista maata -elokuvassa vanha Ranska saa väistyä uuden tieltä. Kömpelö ja hajamielinen Hulot ystävineen yllättyy, kun persoonallisen asuinrakennuksen tilalle rakennetaan kliinisiä, virheettömiä ja sieluttomia rakennuksia. Ihmiset joutuvat odottamattomiin tilanteisiin, kun uusi ympäristö laittaa pasmat sekaisin.
Ajatus modernisaation vaikutuksista viedään vielä pidemmälle seuraavassa elokuvassa. Playtime on Tatin mestariteos, suuruudenhullu elokuva. Ohjaaja rakensi elokuvaa varten kokonaisen pikkukaupungin. Pariisista, kulttuurin kehdosta, on tullut kliininen, avoin ja kaikille läpinäkyvä kohtaamispaikka. Ei ole enää seiniä, vaan ainoastaan lasia, jonka pinnasta kaupunki heijastuu.
Ympäristöstä tulee elokuvan päähenkilö. Kuten rakennuksista, myös ihmisistä on tullut yksikköjä standardisoiduissa kokonaisuuksissa. Kaikesta on tullut persoonatonta. Vaikka modernin pitäisi helpottaa ihmisten elämää, jopa kommunikointi muuttuu vaikeaksi. Playtimessa monesti ihmiset eivät ymmärrä yhtään ympäristönsä viestejä, hämmentyvät ja eksyvät.
Elokuva oli niin kallis projekti ja iso floppi, että se lähestulkoon rampautti ohjaajansa. Tati jatkoi vielä samoilla vesillä elokuvassaan Trafic – liikenne, jossa maailman vauhti on kasvanut entisestään. Etäisyydet ovat pienentyneet ja kiireisyys on lisääntynyt. Kuten suurkaupungit, myös valtatiet ovat homogeenisia sokkeloita. Tati oli kuitenkin jo tähän mennessä sanottavansa sanonut ja veti viimeisessä varsinaisessa päätyössään yhteen havaintojaan.
Jacques Tatin harteille lasketaan monesti modernismin kriitikon viittaa, mutta hänen elokuvansa ovat kaukana siitä. Hän on pikemminkin romantikko ja haikailee katoavan maailman perään. Mutta toivoa ei ole menetetty. Ihmiset löytävät onnettomuuksien ja vahinkojen kautta ympäristöstä jotain omaa, henkilökohtaista ja kestävää myös uudesta ympäristöstään.
Tatin elokuvien erikoislaatuisuus näkyy hänen kolmessa viimeisessä varsinaisessa elokuvassaan. Modernin elämäntavan hulluutta ei alleviivata katsojalle vaan se piilotetaan pieniin yksityiskohtiin ja kuvien laidoilla sattuviin gageihin. Yleisö nauraa vitseille, jos sattuu huomaamaan ne.
Tatin elokuvissa huumori ei perustu maailman kehnoudelle naureskeluun. Tatin huumorissa paistaa optimismi. Hauskaa ovat yllätykset, joiden lopputulosta ei voi arvata ennalta. Niissä nauretaan maailman yllätyksille, ei jonkun epäkelpoudelle.
Näin käy esimerkiksi Playtimessa, jossa huippuhienon ravintolan lattiaan tulee onnettomuuden myötä ruma särö. Ei aikaakaan, kun rumuudesta syntyy taideteos, jota ravintolan asiakkaat pällistelevät haltioituneena. Tatissa on parasta hänen toiveikkuutensa.
Tietenkin tästä päivästä katsottuna Jacques Tatin elokuvat vaikuttavat hieman romanttisilta ja jopa nostalgisilta. Niiden sanoma tuntuu silti tänäkin päivänä relevantilta. Edelleen vanhaa ajetaan matalaksi uuden tieltä.
Future Film on julkaissut 2000-luvulla kerran aiemmin Jacques Tatin kaikki elokuvat. Päivitys oli paikallaan, sillä tekniseltä laadultaan edellinen julkaisu oli auttamatta vanhentunut. Dvd-julkaisu ei pystynyt myöskään tavoittamaan Tatin elokuvien visuaalista huikeutta. Teräväpiirron myötä Tatin elokuvien yksityiskohdat ja sävykäs värimaailma pääsevät paremmin oikeuksiinsa.
Future Filmin maahantuoma kokoelma on sama kuin Euroopassa julkaistu Studio Canalin paketti. Mainiosta boksista löytyy ohjaajan kaikki teokset ja liuta lyhytelokuvia. Mukana on myös harvoin nähty ohjaajan tv-teos Parade, joka on surullinen, joutsenlaulu ohjaajalle. Maailman muuttuminen ja vaikeudet tehdä elokuvaa hiljensivät tekijän, jolla olisi ollut varmasti vielä annettavaa.
Valittamista boksista ei juuri löydy, mutta parempiakin versioita on olemassa. Amerikkalainen dvd-yhtiö The Criterion Collection on julkaissut oman kokoelmansa, joka sisältää kaiken mitä Suomessa julkaistu versio ja vähän enemmänkin. Lisämateriaalissa tehdään vielä syvemmälle luotaavia katsauksia elokuviin ja niiden historiaan. Studio Canal tyytyy myös julkaisemaan vain osan elokuvien eri versioista ja ääniraidoista. Jos haluaa vain elokuvat hyvälaatuisena hyllyyn, on suomiboksi aivan tyydyttävä hankinta.
Toimituskunnan keskiarvo: 4,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Teenage Mutant Ninja Turtles 2: Mönjän salaisuus
Onnettoman huono, pikaisesti kyhätty rahastusjatko teinininjakilppareille.
Edellinen: Frankie & Alice
Frankie & Alice on elokuva, joka on helppo unohtaa, toisin kuin sen kuvaama sairaus.