Sohon Viiltäjän veriset sekoilut

Kun espanjalainen Jesús Franco (1930–2013) tarttui puikkoihin, oli lopputuloksena yleensä ehtaa roskaa. Yli 160 elokuvan kunnioitettavaan filmografiaan mahtuu kuitenkin kaikenlaista vähän nimekkäämmästä suttuisen kulttimaineen saavuttaneesta teatterielokuvien tuotannosta loppuvaiheen suoraan VHS-nauhoille päätyneeseen moskaan.

Jack the RipperSuomessa nimen Sohon teurastaja aikoinaan saanut tökerö Jack The Ripper kuuluu Francon mitta-asteikolla heikompaan kastiin, vaikka elokuvan tuotantoarvot ovat kohtalaisen korkeat suhteessa moneen hänen muuhun tuotantoonsa. Esimerkiksi seuraavana vuonna kyhätty, jälkikäteen Ilsa-elokuvien kaanoniin väkisin ympätty Ilsa The Mad Butcher on paljon viihdyttävämpi.

Jack The Ripperiin saatiin naispääosiin Francon vaimon Lina Romayn lisäksi Charlie Chaplinin tytär Josephine. Miespääosaan saatiin itse Klaus Kinski, tuo räjähtävän arvaamaton mutta näyttelijätaidoiltaan parhaimmillaan hengästyttävä saksalainen. Tai saatiin ja saatiin – vaikka Kinski oli parhaimmillaan nerokas draamanäyttelijä, niin mieshän otti roolin kuin roolin missä tahansa tuotannossa, kunhan joku löi rahat käteen. Yli 130 elokuvaan mahtuu iso liuta liukuhihnatekeleitä, joiden taiteellinen arvo piilee Kinskin osalta lähinnä palkkakuitissa. Jack The Ripper on yksi niistä.

Jack the RipperKoko elokuva perustuu tunkkaiseen, epäaidon näköiseen ja lajityyppinsäkin mittapuulla hyvin kömpelöön eksploitaatio- ja veitsenheilutuspuuhasteluun. Lähes kaikki näyttää muoviselta ja on myös historiallisesti käsittämättömän kaukana oikean Viiltäjä-Jackin edesottamuksista. Koska Viiltäjän tekotavat, kanoniset uhrit ja monet muut historialliset faktat ovat yleisessä tiedossa, niiden seuraamisen ei luulisi olevan liian hankalaa edes alkeellisimmissa B-luokan ohjauksissa.

Faktat ovat vain tiellä, on käsikirjoittajanakin toiminut Franco saattanut ajatella kuvatessaan Viiltäjän (Kinski) häiriintyneenä lääkärinä, joka soutelee joella ja dumppaa tappamansa uhrit jokeen. Päivisin Viiltäjä puhkoo köyhien paiseita, öisin saavat prostituoidut kyytiä sekavien monologien myötä. Koko touhussa ei ole päätä eikä häntää.

Jack the RipperKankean ankean ja hitaasti etenevän elokuvan 88 minuuttia tuntuvat paikoin äärettömän pitkiltä, eikä typistetyn oloinen englanninkielinen dubbaus mitenkään tilannetta paranna. Kunnon juonen korvikkeeksi teokseen on ympätty ylipitkiä kuulustelukohtauksia poliisiasemalla, jotka tuntuvat joutavalta pitkittämiseltä seuraavaa Kinskin nukensilvontakohtausta odotellessa.

Bonuspyllistyksenä historiantutkijoille Viiltäjän henkilöllisyyskin selviää elokuvan loppumetreillä vielä kaikille asianomaisille, mikä vie pohjan pois yli sata vuotta kestäneeltä Ripper-mysteeriltä. Sillä lailla, sanoisi Tarvajärvi tämän laatikkoleikin lopputuloksesta.

*
Arvostelukäytännöt