How to Be Single kotikatsomo

Sinkkuus on modernin ajan kenties mielenkiintoisin käsite. Yhtäällä palvottua ja ihannoitua sitoutumattomuuden ja vapaan rakkauden ja seksin aikaa, toisaalla säälittyä ja voivoteltua, teinimäistä kyvyttömyyttä ottaa omaa elämää haltuunsa. Yhteiskunnan ristiriitaisuudessa tekopyhyys on huipussaan, ja tästä toivoisi tosiaankin parempaa tutkielmaa kuin mitä How to Be Single pystyy katsojalleen antamaan. Kännipano per ilta ja päämäärätön koheltelu ei – luojan kiitos – kuvaa suurimman osan sinkkujen elämää. Iloinen katsoja toteaa, että elokuvaahan tämä vain on, mutta ilonpilaajakriitikko, että tyhmää sellaista.

Alice (Dakota Johnson) ei tiedä, mitä haluaisi tehdä elämällään. Hän päätyy katkaisemaan parisuhteensa ja muuttaa New Yorkiin siskonsa Megin (Leslie Mann) luokse. Hänen työkaverinsa Robin (Rebel Wilson) raahaa Alicen mukaan jatkuvaan biletyksen kierteeseen ja baariin, jonka baarimikosta (Anders Holm) Alice viehättyy ja jossa perfektionisti Lucy (Alison Brie) yrittää etsiä täydellistä kumppania.

Jos juonikuvaus kuulosti jo sekavalta, itse elokuvan katsominen ei paranna tätä olotilaa millään tavalla. Elokuva perustuu Liz Tuccillon romaaniin, ja nähtävästi käsikirjoittajilla ei ole ollut aavistustakaan siitä, kuinka karsia romaanissa kenties toimivia juonenkäänteitä. Päähenkilöitä on kaksi liikaa, Lucyn tarina on täysin irrallinen kokonaisuudesta ja Robin taas täysin pelkistetty, hauskaksi tarkoitettu sivukoheltaja. Ainoastaan Alicen ja Megin tarinoissa on jotain järkeä ja erittäin pinnallisella tasolla jopa syvyyttä, mutta nekään eivät varsinaisesti edes liity toisiinsa. Kun kaikki säheltävät omaansa ja temaattinen yhteys on mitä on, elokuvasta tulee väistämättä epäonnistunut sekasotku.

Elokuvassa puhutaan paljon, ja suurin osa siitä on täysin tyhjänpäiväistä kohkaamista, halpamaisen huumorin herättely-yritystä. Pälätystä on kuin Mel Brooksin komedioissa, mutta aitoa huumoria ei juuri lainkaan. Pahimpiin alapäävitseihin ei onneksi mennä, mutta jollain tavalla niitäkin olisi jopa toivonut. Tai sitten olen vain turtunut kaikkeen.

How to Be Single vastaa jo nimessään esitettyyn kysymykseen melko ytimekkäästi: bailaten vailla huolta huomisesta, ja sitten kun Se Oikea tulee vastaan, anna mennä. Viihteellinen elokuva ei ikinä ole pyrkinytkään uskottaviin tai toimiviin elämänratkaisuihin, ja siinä mielessä sillä onkin enemmän moraalista selkärankaa kuin selfhelp-opastajilla ja populisteilla.

Viihde kertoo jotain ajastamme, ja tästä elokuvasta käteen jää lähinnä ajatus niin sinkkuudesta kuin parisuhteesta epätoivoisena suorittamisena. Sinkkuus on välivaihe nuoruuden ja aikuistumisen välillä, se on How to Be Singlen pääteesi. No, sen ymmärtääkseni voin mennä myös keskustelupalstoille, ainakin niiden selaileminen kestää vähemmän aikaa kuin tunnin verran ylipitkä komedia.