Rusesabaginan lista

Me länsimaalaiset olemme tottuneet kauhistelemaan uutiskuvissa silloin tällöin näkyviä nälkäisiä tai sotivia afrikkalaisia. Terry Georgen ohjaama Hotelli Ruanda kertoo siitä, kuinka noiden kuvien näkeminen ei johda mihinkään.

Terry George on aiemmissakin töissään osoittanut kiinnostusta politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin. Irlantilainen George on kuvannut Pohjois-Irlannin tasavallan kuohuvaa tilannetta vuonna 1996 ohjaamassaan elokuvassa Elämän hinta (Some Mother’s Son), sekä Jim Sheridanin ohjaamissa käsikirjoitustöissään Isän nimeen (In the Name of the Father , 1993) ja The Boxer (1997).

© ScanboxRuandan sisällissota puhkesi väestön tutsi- ja hutuheimojen välillä vuonna 1994. Heimojen jako perustuu belgialaisten siirtomaaisäntien luomaan jaotteluun. Tutseiksi luokiteltiin pitkät, ylväät, iholtaan vaaleat ja piirteiltään länsimaalaisia muistuttavat ruandalaiset. Kuten elokuvassa hyvin käy ilmi, on jaottelua mahdotonta nähdä paljaalla silmällä. Heimotausta selviää vasta passiin lyödystä leimasta. Poistuessaan Ruandasta belgialaiset jättivät vallan tutseille ja jännite heimojen välillä kasvoi.

Hotelli Ruandassa kuvataan tutsien ja hutujen välillä käytäviä, epäonnistuvia rauhanneuvotteluja, sekä YK:n ja ylipäätään länsimaisen yhteisön voimattomuutta Ruandan sisäisten ristiriitojen edessä. Lopulta kaikki länsimaalaiset evakuoidaan alueelta ja hutut ja tutsit jätetään oman onnensa nojaan.

© ScanboxHotelli Ruandassa kansanmurha esitetään yhden miehen sankaritarinana Schindlerin listan (1993) tapaan. Paul Rusesabagina (Oscar-ehdokkuuden roolistaan saanut Don Cheadle) on älykäs ja hyväsydäminen hotellityöntekijä, joka viileän rauhallisesti ja suurenmoista oveluutta osoittaen pelastaa yli tuhat tutsia ja hutua taistelevien joukkojen silmittömän raivon alta. Tapahtumien keskuksena toimiva hotelli on kuitenkin kuin kauheuksien keskellä sinnittelevä pieni rauhan linnake, minkä vuoksi tilanteen koko kaameus jää hieman epätodelliseksi.

Elokuvana Hotelli Ruanda on keskinkertainen. Sen suurin ansio on vaietun tarinan kertomisessa itse Paul Rusesabaginaa konsultoiden ja aihetta kunnioittaen. Taiteellisen, audiovisuaalisen elämyksen sijaan Hotelli Ruanda tarjoaa tuhdin paketin ihmisoikeusasiaa, humanitääristä propagandaa ja Paul Rusesabaginan rohkean teon julkisuuteen saattamista. Myöskään elokuvan kommenttiraidalta ja making of-dokumentilta on tällä kertaa turha odottaa puhetta kameran asemoinnista tai valaistusteknisistä yksityiskohdista. Hotelli Ruandan tekijät keskittyvät siihen, mitä Ruandassa tapahtui yksitoista vuotta sitten, kun muu maailma sulki silmänsä.

Kyyninen katsoja ei voi täysin välttyä epämiellyttävältä tunteelta länsimaalaisten pyrkimyksestä oman kolkuttavan omantuntonsa vaientamiseen. Ristiriita on samankaltainen kuin Live8-konsertteja katsoessa: hyvällä asialla tässä ollaan, mutta vaikea on välttää ajatusta esiintyjien oman edun tavoittelusta ja positiivisen julkisuuden hyödyntämisestä omiin tarkoituksiin.

Melankolisuuteen taipuvainen skandinaavi ei voi olla hämmästelemättä ruandalaisten valtavaa elämäniloa kauhun ja kuoleman keskellä. Hymyjä, tanssia ja laulua tuntuu riittävän vaikka pelko on varmasti läsnä jokaisessa hetkessä. Iloiset, uhmakkaat ja toki myös surulliset laulut elokuvan ääniraidalla ovatkin Hotelli Ruandan parasta antia.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,9 /8 henkilöä