Ihanat naiset baarissa
Viime vuosina Ruotsin suunnalta on tullut tasokasta elokuvaa kuin liukuhihnalta. Ja myönnettävä se on: syytä naapurikateuteen löytyy euroviisuvoitosta huolimatta. Ruotsinmaalla osataan niin nauruhermojen kuin kyynelkanavien kutkuttelu.
Heartbreak Hotel käsittelee ruotsalaista elämänmenoa maassa asuvan brittiohjaaja Colin Nutleyn näkemyksen mukaan. Nutleyn ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoo kahdesta neljänkympin rajapyykin ylittäneestä naisesta, joista kumpaisellakin on mennyt usko miehiin ja avioliittoon. Räväkkä Elisabeth sekä hillitty Gudrun kohtaavat vähintäänkin erikoisissa merkeissä, kun Gudrun antaa parkkisakot poikansa häistä myöhästyneelle Elisabethille ja parivaljakko äityy solvaamaan toisiaan.
Pian ristiin menneet sukset saadaan suorittua ja uusiosinkut lähtevät yhteistuumin Tukholman yöelämään. Peilipallon loisteessa kaksikko löytää kadonneen elämänilon ja toisistaan sydänystävän. Mukaan soppaan heitetään nuoria miehiä, humalaisia kommelluksia, katastrofimaisia sokkotreffejä ja yksi kuolleista herännyt rakkaus.
Heartbreak Hotel on tuomittu keski-ikäisten naisten elokuvaksi. Naisten elokuva se tietyssä mielessä onkin, elokuva toimii lähes täysin mahtavan naiskaksikon näyttelijäntyön varassa. Toista pääosaa esittää itseoikeutetusti Nutleyn vaimo, monista rooleista tuttu Helena Bergström. Naiskaksikon toista puoliskoa tulkitsee Äideistä parhain -elokuvassa loistanut ja palkittu Maria Lundqvist.
Naisteemasta huolimatta elokuva kelpaa katseltavaksi ikään ja sukupuoleen katsomatta. Komediaksi luokiteltu elämänmakuinen elokuva vilauttaa hupihetkien ohella vakavampiakin sävyjä. Esimerkiksi äitiyden ja seksuaalisuuden teemoja sivutaan, osin Elisabethin lääkärinammatinkin takia. Vakavien teemojen käsittely jää kuitenkin pintaraapaisun tasolle.
Alleviivaavampaa otetta ei tällä kertaa kaivatakaan. Pääsävy on lämmöllä ja ironialla väritetyssä komediassa. Heartbreak Hotel on lauantain koti-iltaan passaavaa viihdettä. Liian syville vesille ei lähdetä, mutta komedia ei myöskään ole pierutyynytasoista revittelyä, vaan arjen kummallisuuksista kumpuavaa komiikkaa. Elokuva, jota kelpaa katsoa äidinkin kanssa.
Colin Nutleyn käsikirjoitukseen ja improvisaatiometodiin pohjaava elokuva kärsii tapahtumien puutteellisesta motivoinnista ja kohtauksien irrallisuudesta. Varsinkin loppupuolella punainen lanka alkaa hapsuilla pahan kerran, ja loppupuolen "koosteleikkaus" on vähintäänkin mielenkiintoinen ratkaisu. Loppuun olisi muutenkin kaivannut räväkämpää otetta. Loppuratkaisu tuo mieleen kesyn version Thelmasta ja Louisesta. Paukut eivät liitä loppumetreille saakka.
Kokonaisuuden hajanaisuudesta huolimatta kohtausten sisäinen dynamiikka toimii. Näyttelijöiden työskentelyä on ilo seurata, ja roolihahmot herättävät niin hilpeyttä kuin myötähäpeääkin.
Nelikymppinen ei ole vielä mummobaskerin ja rollaattorin tarpeessa. Peilipallon loisteessa sydänsurut unohtuvat ja löytyy rohkeus elää oman mielensä mukaan – viis miehistä ja lapsista.
Seuraava:
Make The Die Slowly
Arvostelu elokuvasta Cannibal Ferox / Make The Die Slowly.
Edellinen: Viimeiseen hengenvetoon
Arvostelu elokuvasta Á Bout De Souffle / Viimeiseen hengenvetoon.