Haudattu kotikatsomo

Monologilla eli yksinpuhelulla on kunniakas perinne länsimaisessa teatteritaiteessa. Tätä perinnettä on alettu myös yhä innokkaammin soveltaa elokuvataiteen puolella. Ei suinkaan vain yksittäisten puhejaksojen muodossa, vaan siten, että yhden hahmon varaan rakennetuista elokuvista on tullut sekä näyttelijöille että tekijöille keino ansaita kannuksensa.

Tämä tuntuu olevan kovin miehinen harrastus. Miesohjaajien alaisuudessa Tom Hanks kalasteli Cast Away – tuuliajolla Oscar-patsasta, samoin teki James Franco tuoreessa 127 tuntia kuvauksessa. Tieteiselokuvassa Kuu Sam Rockwell pohdiskelee minuutensa rajoja ja Haudattu-elokuvassa asialla on Ryan Reynolds. Kaikkia näitä yhdistää paitsi miesvaltainen tekijäjoukko, myös päähenkilön ajautuminen eristyksiin muista ilman helppoa poispääsyä.

Haudattu vie eristyneisyyttä korostavan asetelman huippuunsa. Kamera on jatkuvasti sidottu elävältä haudatun autonkuljettaja Paul Conroyn tukahduttavaan kokemukseen. Kantavana teemana on intensiteettiä luova realismi, jossa elokuvallisina keinoina käytetään vain arkun sisäisiä mahdollisuuksia. Ainoana kanavana ulkomaailmaan toimii kännykkä, jonka avulla käydyt dialogit rytmittävät elokuvaa.

Arkkuun sidottu kerronta ei ole haastava ratkaisu ainoastaan päänäyttelijälle, vaan myös käsikirjoitukselle, kuvaukselle ja ohjaukselle. Tuntuu kuin espanjalaisohjaaja Rodrigo Cortés olisi päättänyt kokeilla kaupallisen elokuvailmaisun rajoja ja todistaa, että pelkistetyt ratkaisut ovat paitsi mahdollisia, myös toimivia. Parhaimmillaan elokuva välittää tunteen ahtaudesta ja epätoivosta, pahimmillaan se pakottaa miettimään, kuinka pitkälle ratkaisu kantaa.

Yllättävän hyvin kokonaisuus kuitenkin toimii ja laatikon sisälle on saatu mahdutettua useita juonenkäänteitä. Tosin osa niistä on ympätty mukaan vain vaihtelun vuoksi, ei niinkään uskottavuuden tai tarinan etenemisen vuoksi. Käsikirjoituksen ajoittaisia notkahduksia paikkaa upeasti rajallisen kuvamaailman avartaminen vaihtelevalla valaistuksella ja kekseliäällä äänenkäytöllä.

Elokuvan kokonaisuus on laskelmoitu ja sen kantavuuteen on panostettu. Ajoittain Cortés olisi voinut luottaa luomukseensa vieläkin enemmän. Nyt hän hieman turhaan motivoi Paulin ahdistuneisuutta kertomalla tämän kärsivän ongelmasta ulkomaailmassakin. Jotenkin voisi ajatella, että elävältä haudatuksi tuleminen synnyttäisi ahdistusta ja aggressiivisuutta ihan ilman apujakin.

Vaikka intensiteetti ja tunnetilat on laskettu Reynoldsin varaan, ihan kaikkia kortteja hänelle ei ole annettu. Elokuvan yhteiskuntakriittisyys nousee äänistä puhelimen toisessa päässä – irakilaisista terroristeista, jotka ovat ottaneet miehen panttivangikseen, Reynoldsin työnantajasta ja Yhdysvaltain armeijan panttivankivastaavasta.

Elokuvan voimakkaimmin välittämä ja terävin kritiikki on kertomus, miten yksilöstä tehdään yhteiskunnan shakkilaudalla pelinappula, ei pelaaja. Erityisesti yritys- ja sotateollisuus paljastetaan kasvottomiksi valtarakennelmiksi. Heiltä tulevat kohtuuttomat ja omaa selustaa turvaavat vaatimukset konkretisoivat kokemusta, ettei päähenkilöllä ole keinoja vaikuttaa tilanteeseensa ja arkusta kasvaa symboli tälle kyvyttömyydelle.

Haudattu on pelkistetystä olomuodostaan ja kerronnastaan huolimatta laajalle ulottuva ja monipuolinen elokuva. Yhtäältä se tutkii elokuvallisen ilmaisun rajoja, toisaalta ihmisen rajoja ja vaikutusmahdollisuuksia omassa elämässään. Jälkimmäisen syyn takia näiden elokuvallisten yksilökuvausten miehisyys voikin olla perusteltua. Niissä mieshahmot rinnastuvat länsimaisiin uhkakuviin väliinputoajamiehistä, jotka tulevat elävältä haudatuksi, kun heillä ei ole riittäviä työkaluja päästä kerran umpeen naulatusta laatikosta ulos.