Half Nelson kotikatsomo

Tänä syksynä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalillakin pyörähtänyt amerikkalainen independent-elokuva Half Nelson käy käsiksi puhkikuluneeseen aiheeseen opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta amerikkalaisessa koulujärjestelmässä tummien ja latinoiden hallitsemalla alueella. Tällä kertaa asetelma on kuitenkin käännetty ympäri, jolloin vaaleaihoinen opettaja on se, joka on crack-riippuvainen ja jonka elämä on enemmän kuin hukassa.

Ryan Goslingin esittämä opettaja Dan Dunne on apaattinen hahmo. Hänen elämäänsä värittävät lähinnä historianopetus ja yhä syvenevä juhlimisen kierre. Huumeiden avulla hän saa välimatkaa jokapäiväisiin rutiineihinsa – tai niin Dunne ainakin itse tuntuu uskovan. Ihmissuhteiden hoitaminen vaatii yhä enemmän tekemistä etenkin kun kiinnostus muihin ihmisiin tuntuu entisestään vähenevän. Tutustuminen 13-vuotiaaseen oppilaaseen Dreyhyn pakottaa Dunnen kuitenkin kohtaamaan elinympäristönsä haasteet. Ristiriitaisessa tilanteessa hän on samaan aikaan sekä huono roolimalli että oppilaastaan huolta kantava auktoriteettihahmo, minkä hän tiedostaa itsekin.

Ryan Fleckin ohjaaman elokuvan harvoja vahvuuksia ovat sen toisinpäin käännetty asetelma sekä perinteistä suurempi poliittinen kantaaottavuus, joka tulee esille oppilaiden historiantunnilla pitämistä lyhyistä esitelmistä, opettajien kahvihuoneessa lehdessä lukemista uutisista sekä televisiolähetyksistä. Vaikka kohtaukset saattavatkin tuntua hieman päälle liimatun oloisille, tuovat ne perinteisen draaman rinnalle aiheeseen kaivattua kontrastia.

Kuvallinen anti ja elokuvan tunnelma ovat yhtä flegmaattisia kuin Dunnen oma elämä. Rakeinen kuva ja tasaisen tylsät värit tukevat päähenkilön elämän ankeutta. Säännöllisesti liikkuva kamera yrittää tuoda elävyyttä tarinaan, mutta valitettavasti lopputulos jää melko keskinkertaiseksi. Muutenkin elokuva on ilmaisultaan varsin niukka eikä tarjoa erityisen paljoa innovatiivisuutta tekijöiden puolelta.

Jos unohdetaan elokuvan rakenne ja tekninen puoli, ei itse sisällöstäkään jää paljoa käteen. Tarinaa voi tietenkin pitää yhteiskunnallisesti tärkeänä, mutta kun sama juonikuvio on aiemmin toteutettu jo niin moneen kertaan, ei Half Nelson onnistu juurikaan herättämään katsojassa tunteita suuntaan taikka toiseen. Kelvollisista näyttelijäsuorituksista huolimatta henkilöiden kohtalot eivät kiinnosta.