Frozen River kotikatsomo

Sundance-festivaalilla palkittu Frozen River kertoo tarinan taloudelliseen ahdinkoon joutuneesta kahden pojan äidistä, Raysta, jonka epätoivoa vielä syventää perheen rahojen kanssa kadonnut peliriippuvainen isä. Ray (erinomainen Melissa Leo) tutustuu Mohawk-reservaatissa asuvaan Lilaan (Misty Upham), joka hankkii lisätienestejä salakuljettamalla ihmisiä jäätyneen St. Lawrence-joen yli Kanadasta Yhdysvaltoihin. Tai salakuljettaisi, jos hänellä vain olisi auto. Pienen maanittelun jälkeen Ray suostuu Lilan kumppaniksi salakuljettajaksi, haaveena oma pieni koti asuntovaunun sijaan, ja joululahjat lapsille.

Elokuvan talvinen maisema New Yorkin osavaltion pohjoisrajalla, jäätynyt joki ja kaiken sisäänsä kietova lyijynharmaa taivas ovat suomalaisille liiankin tuttuja, eikä samaistuminen kulutusyhteiskunnan laitamilla pyristeleviin, materiaalisesta yltäkylläisyydestä jo syntymässään ulos raakattuihin pieniin ihmisiin ole kovin vaikeaa nyky-Suomessa. Kun pätkätyöt eivät elätä ja tulevaisuus näyttää lohduttomalta, on laki enää tyhjää sanahelinää vailla moraalista pohjaa, ja keinotekoiset rajat vain viivoja paperilla. Jokaisella on oikeus tavoitella onneaan, ja amerikkalaisuuden ytimessä on ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä.

Yhdysvallat kangastelee yhä edelleen monien laittomien siirtolaisten mielessä paratiisina, jonne pääsyä kannattaa tavoitella oman hengen ja velkavankeuden kustannuksellakin. Laittomat siirtolaiset ovat uusia pioneereja, seikka joka elokuvassa tuodaan kekseliäästi esiin motellin nimikyltin muodossa. Mutta ovatko matkan vaarat ja kustannukset vaivan arvoisia, sitä ihmettelee elokuvassa myös Ray, jonka silmissä Amerikka ei ole mikään onnela.

Frozen River ei kaikesta huolimatta ole masentava katselukokemus, vaan eheä ja vahva tarina, jota loistavat näyttelijäsuoritukset tukevat. Se on tarina äidinrakkaudesta, selviytymisestä, ystävyydestä ja ihmisten riippuvuudesta toinen toistensa avusta. Elokuva on pienimuotoinen ja vähäeleinen, ja juuri siksi se pystyy välittämään viestinsä niin aidon tuntuisesti, ilman kaurismäkeläistä etäännytystä ja pakoa nostalgiaan. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Courtney Hunt osoittaa hämmästyttävän eheällä esikoisellaan osaavansa kertoa tarinan, ja olevansa valmis elokuvantekijöiden kärkikaartiin. Nimi kannattaa painaa mieleen.