Fortitude: The Complete First Season kotikatsomo

1980-luvun suosikkikaapelikanavani Sky on nykyään muiden vertaistensa (esimerkiksi Fox, F/X) tavoin alkanut tuottaa välityskanavilleen myös omatuotantosarjoja, joista ensimmäisiä on 12-osainen Fortitude. Panostus oli sen verran mittava, että yhtiö sai pohjoismaisten tähtien lisäksi puhuttua siihen mukaan useita Britannian A-listan näyttelijöitä. Lopputulos onkin kohtalaisen pätevä, mutta sarjan jälkituotantoon olisi pitänyt huolellisemmin panostaa.

Fortitude on 713 asukkaan pohjoinen kylä napapiirillä jossain Norjan rannikon ulkopuolella. Kyse on alkuasetelmaltaan suunnilleen maanpäällisestä kalottiparatiisista. Heti alussa todetaan taajaman olevan täysin rikoksista vapaa, koska kaikilla on töitä ja he tulevat näin ollen hyvin toimeen, taloudellisesti ja keskenään. Fortituden kapakoissa viina kuitenkin virtaa, mikä käytännössä vesittää lapsellisen ajatusleikin. Semminkin, kun ensimmäisen veriteon tapahduttua niitä vyöryy esiin yhä hengästyttävämmässä tahdissa. Brittiyleisö kuitenkin nieli tämän pelkistetyn kattauksen, mikä toki päätarkoitus olikin.

Sarjan päähenkilöksi nousee paikkakunnan pelastustiimin johtaja, sheriffi Dan Anderssen (irlantilainen, norjalaisjurmusta hienosti käyvä Richard Dormer), joka määrätään tekemään murhatutkinnassa yhteistyötä brittiläisen ylikomisario Mortonin (Stanley Tucci) kanssa. Selvää on, että miehet eivät lähtökohtaisesti tule toimeen, mistä johtuva kipinöinti on yksi kolmesta sarjan kantavasta voimasta.

Toinen on hieno arktinen luonto – kuvaukset tehtiin pääosin Islannissa – ja kolmas on iänikuisen poliittisen ohjauksen mukaantulo virkamiehistön tonteille. Tässä tapauksessa tätä puolta edustaa maakunnan kuvernööri Hildur Odegard, jota luonnollisen ja miltei meikittömän kaunis Sofie Gråbøl esittää vähän samaan tapaan kuin kulttisarjassaan Rikos (Forbrydelsen, 2007–2012). Hildur joutuu painimaan paitsi omien asukkaidensa huolien parissa, selvittämään mantereen poliittiselle johdolle yhteisönsä yhä raaemmiksi käyviä tapahtumia.

Fortituden voima, mutta samalla sen selkein heikkous, on käsikirjoituksessa, jonka oli pidettävä tarinaa uskottavasti yllä koko sovitun 12 jakson verran. Ihmisiä tapetaankin aivan riittämiin ja loppuun asti on epäselvää perinteiseen agathachristiemäiseen tyyliin, kuka on lopulta syyllinen. Tuotantotiimi yritti selkeästi luoda omanlaisensa version nykyään maailmalla erittäin suositusta nordic noir -tyyppisestä rikosgenrestä. Tässä he lopulta onnistuivat. Sarja on tuotantoyhtiönsä suosituin ja jatkoa onkin kuluvana vuonna luvassa, kaiketi lopulta henkiin jääneiden kertomana.

Lopuksi vielä saamastani shokista ensimmäisen kauden loppuhuipentumassa. Johtuiko tuotantoaikataulun kiireestä vai mistä, mutta peräti kahdessa kohden kyseisessä. kohtauksessa näkyy taustalla hetkellisesti tuotantotiimin jäsen. Nämä ruutuun kuulumattomat tahot olisi saatu helposti piiloon siivoamalla heidät digitaalisesti pois, edes videojulkaisusta. Vastaavaa tulee nykyään eteen ani harvoin uusien tuotantojen kohdalla. Olikohan tuotantoryhmällä kiire kotiin arktisen sään armoilta?