Pöhköfantti
Martial arts -leffoissa, kuten Ong-Bak (2003), meriittiä ja kulttisuosiota hankkineen ja sekä tuottajan että ohjaajan palleja kuluttavan thaimaalaisen Prachya Pinkaew'n tukijalka pettää tyystin hänen ensimmäisessä englanninkielisessä elokuvassaan. Elephant White on pelkkää sisällön alkeellista yritystä ja tekotaiteellista kuraa, josta idän mystiikalla yritetään taikoa torttua. Yllättäen se on epäonnistunut myös taistelujen ja toiminnan kuvauksessa, jota katsoessa myötähäpeä on sitä luokkaa, että tekisi mieli laittaa hampaat väärin päin ja alkaa syödä omaa päätään. Siis pieni varoituksen sana. Yhdysvalloissa elokuva ei päässyt edes teatterikierrokselle ja tällä kertaa sille oli syynsä.
Djimon Hounsou koreili jo Elephant Whiten sukulaissieluisessa orjatyövoimaa kritisoivassa ja mukatiedostavassa hutussa Blood Diamond – veritimantissa (2006) Leonardo DiCaprion aisaparina. Nyt joku on jostain syystä päättänyt antaa pökkelölle Hounsoulle oikein pääroolin moraalinsa kanssa painivana palkkamurhaajana Bangkokin ihmiskaupasta päällisin puolin huolta kantavassa ja elokuvaa hatarasti muistuttavassa kyhäelmässä, jossa asekauppiaana toikkaroi sekakäyttäjän elkein itse Kevin Bacon.
No, onttoakin ontommat, tyhjyyttään kolisevat, typerät henkilöhahmot jääköön kommentoimatta, koska niitä löytyy oikeistakin toimintapläjäyksistä. Sen sijaan Elephant Whiten lähimuistin pettämisestä kärsivä käsikirjoitus on aivan omaa luokkaansa, sillä kehä, jossa Hounsou ostaa uuden tuliluikun Baconin pyssykauppiaalta ja lahtaa kymmenittäin ihmisiä, toistuu niin hämmentävän monta kertaa, että sitä alkaa epäilemään omaa mielenterveyttään ja muistiaan. Ehkä tässä on jotain mystistä elämän kehää, joka toistaa itseään ja kehästä poistuakseen pitää tehdä hyvää, mutta toimivan elokuvan skenaarioksi siitä ei ole.
Lahjomattomasta huonoudestaan huolimatta Elephant White ei kelpaa edes kalkkunaksi, koska sen ydintä on tympeä tylsyys. Toimintaelokuvana se esittää oikean elämän ongelman, johon tarjotaan perinteisen tyhjentävä, väkivaltainen ratkaisu miehisen fantasian malliin. Mutta kun kaikki ammattitaidon osa-alueet ontuvat, niin tyhjästä ei käy nyhjääminen. En voi suositella kuin ehkä asepornon ystäville.
Seuraava:
The Ward
John Carpenterin kokemuksen tuomalla varmuudella ohjaama peruslaadukas kauhuelokuva.
Edellinen: A New York Love Affair
New Yorkin taidepiirejä oivaltavasti piikittelevä satiiri ei naureskele niinkään itse taiteelle vaan sen lieveilmiöille.